Näytti siltä kuin olisi muutamia ryppyjä Wiboradin otsassa silinnyt. "Ojenna minulle kätesi, muukalainen!" hän sanoi, ojentaen käsivartensa ulos ikkunasta. Kaapu sysäytyi hiukan syrjään, niin että käsivarsi koko lihattomassa laihuudessaan tuli päivänvaloon.
Praxedis ojensi eukolle oikean kätensä. Kun nuoren, lämpimän veren tykintä hänen valkeassa kädessään kosketti erakon kuivuneita sormia, tuli tämä vähitellen vakuutetuksi kreikattaren ihmisluonnosta.
Romeias huomasi asiain kääntyvän suotuisempaan suuntaan, ja hän vieritti muutamia kallionlohkareita mökin ikkunan alle. "Kahden tunnin kuluttua tulen noutamaan teidät; jääkää Herran haltuun, neitoseni!" sanoi hän. "Elkääkä pelästykö, jos hän saa kaatuvantaudin kohtauksen", kuiskasi hän kreikattarelle.
Sitte vihelsi Romeias koiransa luokseen ja astui niiden kanssa metsän pimentoa kohti. Hän oli kulkenut noin kolmisenkymmentä askelta ilman muuta eteenpäin, mutta sitte käänsi hän pörröisen päänsä ja vähitellen koko ruumiinsakin ympäri; keihääseensä nojautuen hän herkeämättä katseli mökin eteiselle nurmikentälle, aivan kuin olisi hän kadottanut jotakin. Mutta mitään ei häneltä ollut jäänyt sinne.
Praxedis hymyili ja lähetti tälle karkeimmalle kaikista torninvartijoista lentomuiskun. Silloin kääntyi Romeias äkisti ympäri, tahtoi työntää keihään olallensa, pudotti sen ja kompastui, saavutti jälleen mielenmalttinsa ja katosi vankkaa ravia sammaleisten puiden taakse.
"Oi maailman lapsi, joka pimeydessä vaellat", torui erakko ikkunastaan, "minkä liikkeen teit kädelläsi?"
"Se oli vain leikkiä…" sanoi Praxedis hilpeästi.
"Syntiä se oli!" huusi Wiborad niin julmalla äänellä, että Praxedis säikähtyi.
"Oo perkeleen töitä ja sokeutta!" saarnasi erakko edelleen. "Te annatte silmienne kavalasti kierrellä, kunnes ne salamana sattuvat miehen sydämmeen, ja viskaatte lentomuiskun, niinkuin se ei mitään olisi. Eikö se ole mitään, että joku katselee taaksensa, sen sijaan että katsoisi eteensä? Ken kätensä auralle laskee ja vetää sen takaisin, ei se ole sovelias Jumalan valtakuntaan! Leikkiä vain?! Oi, ojentakaa minulle iisoppia, pyyhkiäkseni sillä teidän syntinne, ja lunta, sillä teidät puhtaaksi pestäkseni!"
"Niin en ajatellut", vastasi Praxedis punehtuen.