"Ja monta uljasta miekkamiestä oli Rotherin mukana ja kaksitoista vaunua aarteita ja niin suuri oli seurueen loisto että keisarinna lausui: 'Voi kuinka tuhmia olimme, kun kielsimme tyttäremme kuningas Rotherilta; mikä mies täytyy sen olla, joka tuollaisia sankareita karkoittaa merten taakse!'
"Kuningas Rotherin haarniska oli kullasta ja asenuttu purpurasta ja käsivarsissa kahdet kauniit renkaat, kun hän polvistui kreikkalaisten keisarin eteen ja lausui; 'Minut, ruhtinas Dietrichin, on maanpakoon ajanut eräs kuningas, Rother nimeltään; nyt on kaikki, mitä olen työtä tehnyt, vain vahingokseni. Niinpä tarjoon palvelustani teille.'
"Sen jälkeen kutsutti Konstantinos sankarit kaikki hippodroomin rakennukseen, osotti heille suurta kunniaa ja käski heitä istumaan aterialle. Mutta siellä juoksenteli ympäri kesy leijona, joka oli tottunut syömään miehiltä leivän. Tämä tuli Asprianinkin lautasta nuolemaan. Silloin tarttui Asprian leijonan harjaan ja nakkasi elukan murskaksi salin seinään. Ja kamariherrat sanoivat toisillensa: 'ketä ei haluta seinään lentää, se jättäköön tuon miehen lautasen kajoomatta.'
"Mutta kuningas Rother jakeli kreikkalaisille paljon kauniita lahjoja; jokaiselle, joka tuli häntä tervehtimään, käski hän lahjoittaa viitan tai jonkun aseen. Tulipa myös muuan maanpakolainen kreivi; tälle lahjoitti hän tuhannen markkaa hopeaa ja otti hänet palvelukseensa, jonka jälkeen monta sataa ritaria liittyi hänen seurueeseensa. Niin oli kaikkien suussa vain luullun Dietrichin ylistystä, ja naisten kesken levisi sama kuiske ja maine, eikä ollut ainoata naiskammiota, jonka seinät eivät kuulleet Dietrich herraa kiiteltävän.
"Niin sanoi kultakutrinen keisarintytär Herlindikselle, kamarineidolleen: 'Voi minua onnetonta, mitenkäpä menettelisin jotta saisin nähdä tuon herran, jota kaikki ylistävät?'
"Mutta Herlindis vastasi: 'Pyydä isääsi pitämään pidot hovissansa ja kutsumaan sen sankarin niihin; siten hänet parhaiten saat nähdä'.
"Keisarin tytär teki Herlindiksen neuvon jälkeen ja Kostantinos suostui ja kutsui herttuat ja kreivit hippodroomiin ja vieraat ritarit lisäksi. Kaikki kutsutut tulivat ja sen ympärille, jota Dietrichiksi sanottiin, syntyi suuri tungos, mutta juuri kun keisarin tytär, sadan seuranaisen saattamana, kultakruunulla koristettuna ja kulta- ja cyklaattiompeleiseen vaippaan verhottuna, astui sisälle, syntyi sanomaton meteli. Aspriaania, jättiläistä, oli eräs kamariherra käskenyt tekemään tilaa penkillänsä, jotta siihen muitakin mahtuisi, mutta silloin iski Asprian kamariherraa korvalle, jotta tältä pää kahdeksi halkesi, ja siitä syntyi sellainen sekasorto, että Dietrichin täytyi mennä rauhaa rakentamaan.
"Sen vuoksi ei keisarintytär saanut nähdäkseen ritaria ja olisi kuitenkin niin kovasti halunnut häntä nähdä.
"Silloin sanoi hän kotiin tultua taas Herlindikselle: 'Voi minua onnetonta, nyt kalvaa minua suru yötä ja päivää enkä saa yhtään lepoa, ennenkuin silmäni ovat nähneet sen ylistettävän miehen. Suurenpa airutpalkan maksaisin sille, joka hänet minun kammiooni toisi'.
"Mutta Herlindis nauroi ja sanoi: 'Kaihan minun on uskollisena airueeksi ruvettava ja mentävä hänen majapaikkaansa'. Ja se viekas pani päällensä kauneimmat vaatteensa ja lähti Dietrich herran luo. Tämä otti hänet vastaan hurskaasti ja Herlindis asettui hyvin likelle häntä ja kuiskasi korvaan: 'Minun valtijattareni, keisarin tytär, tuntee sinua kohtaan lämmintä lempeä; hän on taipumuksesta sinuun alamaisesi; sinun tulee lähteä mukaan ja tulla hänen luokseen..'