"Teidän on paettava!" sanoi hän Ekkehardille. "He uhkaavat teitä pahimmalla."
"Tiedän sen!" vastasi unestaan herätetty alakuloisesti.
"Juuri siksi!"
Ekkehard pudisti päätään. "Tahdon kärsiä kaikki", sanoi hän.
"Elkää olko narri!" kuiskutti Praxedis. "Ensiksikin olette rakentaneet ilmalinnanne väräjävälle sateenkaarelle, ja kun se on luhistunut sieltä alas, tahdotte vielä antaa rääkätä itseänne. Ikäänkuin olisi kellään oikeutta piestä teitä ja laahata mukanaan! Ja tahdotteko tehdä heille sen ilon, että saavat nähdä alennuksenne… Sepä olisi vasta kaunis näytelmä, jonka hyvin ansaitsisitte! Kelpo miestä ei saa joka päivä nähdä hirtettävän! sanoi minulle muuan mies Konstantinooppelissa, kun kysyin, minne hän niin juoksi."
"Minne sitte menisin?" kysyi Ekkehard. "Reichenauhun ette voi mennä ettekä omaan luostariinnekaan", sanoi Praxedis. "Mutta maailmassa on vielä monta pakopaikkaa." Hän tuli jo kärsimättömäksi, tarttui Ekkehardin käteen ja veti hänet mukaansa. He hiipivät nukkuvan vartijan ohi. Jo seisoivat he linnanpihassa. Suihkukaivo loiskutti heleästi vettään. Ekkehard kumartui ruuhen yli ja joi pitkän siemauksen kylmää vettä. "Kaikki on ohitse", huokasi hän. "Nyt vuorelta alas!"
Oli myrskyinen yö. "Portin kautta ette voi mennä, sillä laskusilta on ylhäällä", sanoi Praxedis, "mutta kallioiden välistä itäisellä puolella on mahdollista päästä alas, paimenpoikamme on monesti koettanut sitä tietä."
He menivät puutarhaan. Tuulenpuuska kulki kohisten pihlajain latvojen läpi. Ekkehard tuskin tiesi, mitä hänelle tapahtui; hän hyppäsi rintanojalle, — jyrkkinä ja kuhmuisina laskeusivat kaikukivikalliot syvyyteen, tumma kuilu ammotti häntä vastaan, synkällä taivaalla ajelivat pilvet toisiaan kamalannäköisinä, aavemaisina möhkäleinä, ikäänkuin kaksi karhua vainoten siivellistä lohikäärmettä … sitte katosivat kummitukset toisiinsa ja tuuli pieksi ne alas etäisyydessä himmeästi välkkyvään Bodenjärveen. Maisemasta näkyi vain hämärät rajapiirteet.
"Siunattu olkoon tienne!" lausui Praxedis.
Ekkehard istui liikahtamatta ulommalla muurinreunakkeella eikä vetänyt kättään pois kreikkalaisneidon kädestä; alakuloinen kiitollisuus päilyi hänen myrskyävässä sydämmessään. Silloin painoi impi poskensa liki hänen poskeaan, suudelma värisi hänen huulillaan, ja kyynel vierähti alas neidon silmästä. Sitte kääntyi Praxedis lempeästi hänestä.