Ja sankarilaulun on tämän kirjan tekijä talvisten iltojen pitkinä puhteina pukenut saksalaiseen runomittaan, ja vaikkapa moni muu kelpo kääntäjä on samaa yrittänyt, ei hän kuitenkaan malta tämän kertomuksen yhteydessä olla näyttämättä, miten kymmenennellä vuosisadalla yhtä hyvin kuin muulloinkin aikojen kuluessa runohenki osasi valmistaa itselleen tyyssijan ylevähenkisten miesten mielissä.
NELJÄSKOLMATTA LUKU.
Waltharin laulu.[34]
Kuningas Attila kuulun, iloisen hunnien maan
Soitatti sotatorviin: "Nyt miehet, taistelemaan!
Ratsuille? Reinin rantaan luo frankkien käypi tie,
Vieraiksi kutsumatta se Wormsiin meidät vie."
Ja rauhassa istui Gibich, kuningas Frankkien,
Kun puolisons' soi hälle pojan, niin oli hän riemuinen.
Vaan kauhun viesti nyt vieri, ja näin se kertoa ties:
Tienoilta Tonavan tänne käy kauhea vihamies;
Se on hunnien ratsasjoukko, sitä ei voi lukeakaan,
Kuin meren rannalla santa tai taivaan tähdet vaan.
Nyt kalpeni Gibich ja kutsui maan viisaat kokohon,
Ja neuvoteltiin: "Kuinka nyt tässä tehtävä on?" —
"Vain liitto tässä auttaa", sen saivat he päätöksen;
"Kun hunnit saapuvat, lyömme me käden kätehen.
Annamme veroa heille ja pantin parhaimman.
Se iloa tuottaa meille ja voiton suuremman
Kuin vähin voimin taisto, mi saattaa maan ja kansan
Ja vaimot, lapset, kaikki vain vihollisen ansaan."
Kuninkaan poika Gunther viel' oli pieni vaan,
Äitinsä rintalapsi, ei pantiks sopinutkaan;
Mut ylpeä Hagen herra, hän serkku kuninkaan
Ja Troijan sankarijuurta ja aateli arvoltaan,
Sai lahjat ottaa vastaan, ja päätös tehtiin tuo:
Hän, Hagen, pantiksi rauhan sai mennä Attilan luo.
Burgundien maassa aivan samoihin aikoihin
Hallitsi kuningas Herrich voimalla sankarin.
Tytär Hiltegund oli hällä tuo immistä ihanin,
Maan kuulu kauneudestaan yli laajan Burgundin,
Oli kerran, jos Herra salli, hyödyksi kansan vapaan,
Perivä vallan maassa kansansa vanhaan tapaan.
Kun frankkien kanssa rauha näin oli nyt tehtynä, niin
Sotaisa hunnien joukko taas hyökkäsi naapuriin.
Edellä Attila itse ratsasti joutuisaan,
Heti jäljessä päälliköt uljaat ohjailivat ratsujaan.
Kavioiden kapseesta kaikki sai kuulla, kuin tärisi maa,
Ja ilma kilpien kalkkeen yhä uudisti kaijuntaa.
Blochfeldissä keihäsmetsä välähteli rautainen.
Kuin kevätpäivynen päilyy pisaroissa niittyjen.
Saa vastaan vuori — ei estä: sen kiipee kulkue tää,
Ja Saône ynnä Rhône ne uiden jälkeen jää.
Chalonsissa kuuli Herrich, kun vartija huusi näin:
"Tomupilvi nousee; myrsky käy mylvien tännepäin,
Vihamies on hyökännyt maahan; maamiehet huomatkaa,
Jos talo on teillä, nyt tarkoin sen portit sulkekaa!"
Liitosta frankkien kuullut oli ruhtinas ennestään,
Ja viisaasti hän neuvoi nyt omia miehiään:
"Ovat frankit, kaikki sen tietää, uljaita sotijoita,
Vaan liittohon he yhtyi, kun eivät hunneja voita.
Kun näin he tekivät, vielä me varmemmin joudutaan
— Jos hunneja vastustamme — vain kaikin kuolemaan.
Minulla ainut on lapsi, vaan senkin annan mä pois
Pantiksi rauhan, jos sillä maan vaarasta auttaa vois."