Valitut lähettiläiset myös haasteli sitte näin
Hunneille asiansa, miekatta, paljain päin.
Tapaansa kohtelias ollen, myös Attila virkkoi noin:
"Parempi liitto on sotaa, sen minäkin lausua voin
Myös rauhan mies olen itse; vaan jos ken vastustaa
Voimaani mielettömästi, sitä turhaan tehdä se saa.
"Siis ruhtinaanne pyyntöön mä olen mieltynyt."
Tän viestin lähettiläiset vei herrallensa nyt.
Ja hunnien airuita vastaan vei Herrich portillen
Jalokiviä kalliita ynnä myös ainoan tyttären.
Oli rauha taattu; mut helmen se Burgundista vei,
Vei Hiltegundin kauniin, hänt' ei enää nähty, ei!
Kun näin oli liittoon käyty, niin vieläkin länttä kohti
Tuon ratsasjoukkonsa joutuin pois Attila taistoon johti.
Siell' Akvitaanian maassa oli Alpher kuningas.
Hänellä kasvoi poika, Walthari kaunokas.
Herrich ja Alpher usein oli viestein, airuineen
Ja juhlallisin valoin luvanneet toisilleen:
"Kun täysikasvuisiksi lapsemme kasvavat,
Toisilleen puolisoiksi he silloin tulevat."
Kuningas Alpher huolien hädässään valittaa:
"Voi, kun en, vanhus kurja, mä kalpaan kuolla saa!
Esimerkiksi oli kehno burgundein ja frankkien työ.
Mun myös niin täytyy tehdä — ah, häpeän synkeä yö!
Airuita mun rauhan ja liiton on saatava laittohon,
Ja jälkeläiseni armas mun pantiksi pantava on." —
Näin lausui ankara Alpher, ja kaikki tehtiin tuo,
Ja kultakuormin kulki taas hunnit Tonavan luo.
Walthari, Hiltgund ja Hagen myös vietiin vartijoin;
Kotipaikkaa tervehti hunnit niin hurjin huuteloin.
Kuningas Attila kodin onnesta iloitsi
Ja vieraat lapset hellin hän huolin kasvatti.
Kuin perilliset omat ne varsin hyvin hoidettihin.
Sai neitosen kasvattaakseen kuningatar Ospirin;
Vaan itse tarkimmasti hän kasvatti nuorukaiset,
Ne sodan ja rauhan töihin piti tulla kelpaavaiset.
He viisaiks vuotten kanssa ja vahvoiks varttuikin;
He voittivat väkevimmän ja viisahimmankin.
Siks kuningaskin heitä rakasti ja kerrassaan
Riveihin etummaisten ylensi armeijaan.
Jumalan johdannolla tuo vangittu neitonen
Oli oikein silmäterä myös ruhtinattaren.
Hyveistä tiettynä rikkaaks hän vihdoin pantihin
Varojen hoitajaksi kuninkaan hovihin.
Oli valtakunnassa melkein tuo impynen arvokkain;
Jos minkä hän toiveen lausui, se täytettiin heti vain.
Kun Gibichin poika Gunther kuninkaaks tuli Frankkien, niin
Rikottiin hunnien liitto, vero pilkaten kiellettiin.
Tämä viesti Hagenin korviin myös siivin sukkelin lenti,
Pakomatkalle öiselle kohta hän luokse herransa enti.
Paenneeksi kun Hagen nähtiin, kuningatar Ospirin
Luo Attilan riensi ja haastoi näin neuvoin viekkahin:
"Kuninkaallinen viisaus, varsin me tarkasti varokaamme,
Ettei vain parhain pylväs murtuisi meidän maamme.
Waltharikin, urhomme uljain, voi lailla Hagenin vaan,
Oman ystävänsä, jättää viekkaasti meidän maan.
Hänet meihin te kiinnittäkäätte ihan sitehin hellimmin
Ja häntä suostutelkaa tällaisin lausehin:
"Kun vaivoja vaaroja kärsit sä meitä palvellen,
Niin haltijas tahtoo olla myös sulle kiitollinen;
Siis vaimokses immistämme ota parhain palkaksi työs,
Saat maata ja mainetta, saatpa rauhaakin nauttia myös.
Hyvyyttä sä jos mitä mielit, olis asiat aivan väärin,
Jos ei sun pyyntösi kaikki täytettäis täysin määrin."
Tää neuvo Attilasta niin viisas ja sukkela on;
Tällaisissa kohdissa tietää hän viisaaksi puolison.
Kuningas Waltharille nyt ehdottelikin näin,
Vaan asian käänsi aivan Walthari toisin päin.
Hän huomasi: Attila mielii, ett'en mä pääsisi pois;
Siks tuumi hän, eiköhän harhaan nyt johtaa häntä vois.
Hän virkkoi: "Työstäni kiitos on aivan ansiotta,
Ja ehtonne, ruhtinas, täynnä on hellyyttä, armoa totta.
Vaan vaimo jos valita täytyy, kuten käskette, valtaavat
Mun murhe ja muistojen helläin myös kaipuut katkerat.
Mun kyntää peltoa täytyy ja huoneus rakentaa,
Ja kyntäjä herransa silmät vain harvoin nähdä saa.
Ja minkä rakkaus antaa, sen se viepi voimista pois:
Jaloihin taistelutoimiin ei sitte käydä vois.
Maan päällä ei suotuisampaa, kuin jos uskollisna saa
Sotaherraa seurata; siksi mua vapaaks laskekaa!
Jos iltamyöhään, taikka jos vaikka keskiyöhön
Käskette, käyn, jos minne tahdotte taistotyöhön.
Suru lasten ja vaimon tähden ei taistelussa saa
Katsetta käännetyks; siellä ihan henkensä unhottaa.
Urosmaanne ja henkenne tähden mä pyydän, jättäkää
Hääsoihtuni polttamatta; ah, kuulkaa pyyntöni tää!"
Tää vastaus hellytti, luoton se synnytti Attilaan.
"Walthari" — hän varmana virkkoi — "ei pakene milloinkaan."