Praxedis palveli korkeata emäntäänsä uskollisesti vielä muutamia vuosia, mutta vähitellen virisi hänessä vastustamaton ikävä päivänpaisteiseen ja värihohtoiseen synnyinmaahansa, ja hän väitti, ettei enää jaksanut hengittää Schwaabin ilmaa. Runsailla lahjoilla varustettuna lähetti herttuatar hänet silloin kotimaahansa; Spazzo, jalo kamariherramme, seurasi häntä ritarillisesti aina Venetsiaan asti. Muuan kreikkalainen kaleerilaiva vei tämän aina yhäti miellyttävän neidon P. Markuksen kaupungista Byzantiumiin. Hänen kertomuksensa Bodenjärven rannoilla asuvista hurjan uskollisista barbaareista saivat kaikki kamarirouvat ja neidot kreikkalaisessa keisarihovissa epäillen pudistamaan päätänsä, aivan kuin olisi hän puhunut lumotusta merestä ja satujen maasta.
Moengal vanhus piti vielä kauvan uskollisesti huolta seurakuntalaistensa sielunhyvästä. Kun hunnit taasen uhkasivat rosvoretkillään, mietiskeli hän laajaa suunnitelmaa heidän vastaanotokseen. Hän esitti Blach-kentälle kaivettavaksi joitakuita satoja syviä salahautoja, ne peitettäväksi puunoksilla ja ruohoilla ja niiden takana odotettavaksi vihollisia täydessä sotarintamassa, kunnes ne miehineen ratsuineen järjestään syöksyivät kuoppiin. Mutta nämä ikävät vieraat eivät näyttäytyneetkään enään Hegaussa ja riistivät vanhalta pastorilta huvin saada kolhia heitä päähän isolla iiriläisnuijallaan. Lempeä kuolema saavutti vanhan metsämiehen hänen levätessään eräällä haukkajahdilla.
Hänen haudalleen harmaan kirkon varjossa yleni rautatammi, josta tuli niin iso ja mukurainen puu, että ihmiset sanoivat sen olevan vesan kirkkoherravainajan kelpo Cambuttasta.
Audifax, vuohipaimenemme oppi kultasepäntaitoa ja muutti Konstanziin piispanistuimen läheisyyteen ja valmisti siellä paljon kauniita töitä. Hän toi seikkailutoverinsa uskollisena morsiamenaan kotiinsa, ja herttuatar oli kummina heidän esikoiselleen.
Luostariteini Burkardista tuli mainehikas apotti Sankt Gallenin jumalanhuoneeseen ja hän valmisti juhlatilaisuuksia varten vielä monia tusinoita oppineita latinalaisia värssyjä, joista jälkimaailma, kiitos ajan kuluttavalle hampaalle, kuitenkin on säästynyt.
… Ja ovat nämä kaikki jo aikoja sitten tomua ja tuhkaa, vuosisadat ovat nopeassa kulussa kiitäneet niiden paikkojen yli, missä heidän kohtalojensa langat punottiin, ja uudet historiat ovat saattaneet vanhat unhotukseen.
Korkea Twiel on saanut vielä nähdä paljon sodan ja rauhan tapahtumia; moneen uljaaseen ratsastaisteluun lähteville ovat sen portit avautuneet ja moni vanki on huokaillut sen holveissa, kunnes ylpeillekin juhlille lähestyi loppu, ja muuanna kauniina kevätpäivänä vuori tärisi perustuksiaan myöten ja viholliskäden murtamat muurit ja tornit lensivät ilmoihin.
Nyt on hiljaista tällä kukkulalla, vuohet vain käyvät rauhallisesti mahtavien raunioiden keskellä; — mutta yli kimeltävän Bodenjärven tervehtää sitä sinervästä etäisyydestä Säntis yhtä rattoisasti kuin ennen vuosisatojen takaa, yhä vielä on mitä miellyttävin tehtävä sen pehmeässä ruohossa maaten katsella avaria maita.
Ja tämän kirjapahasen kirjoittajakin on itse monena ihanana kevätiltana istunut ylhäällä sen huipulla, yksinäisenä, outona kulkijana, ja kuret ja haikarat ovat kierrelleet pilkallisesti häntä aivan kuin ivatakseen hänen yksinäisyyttään, eivätkä huomanneet, että kirjava ja kunnianarvoisa seurue oli kokoontunut hänen ympärilleen. Sillä muurien raunioissa seisoivat ne haamut, joihin lukija tämän kertomuksen kuluessa on tutustunut, ja kertoivat hänelle kaikki juuri niinkuin tapahtunut oli ja viittasivat hänelle ystävällisesti kehottaen, että hän kirjoittaisi kaikki paperille ja auttaisi heitä uudelleen elämään junalla ohitse suhahtavan jälkimaailman muistissa.
Ja jos hänen on onnistunut luoda sinullekin, rakastettu lukija, joka kärsivällisesti olet kestänyt loppuun asti, havainnollinen kuva noista kauvan sitte kadonneista ajoista, niin ovat hänen vaivansa ja ajoittainen päänpakotuksensa runsaasti korvatut. Voi hyvin ja ole hänelle edelleenkin suosiollinen!