Myöskin aterian jälkeen — niin määräsivät veljeskunnan säännöt — oli mielten virkistykseksi luettava kappaleita raamatusta tahi pyhien isien elämästä.
Ekkehard oli edellisenä päivänä alkanut P. Benediktuksen elämäkerran lukemisen, jonka paavi Gregorius oli kirjoittanut. Veljet vetivät pöydät yhteen, viiniruukku seisoi koskemattomana ja huoneessa syntyi hiljaisuus. Ekkehard jatkoi toisesta luvusta:
"Mutta eräänä päivänä, kun hän oli yksin, lähestyi häntä kiusaaja. Sillä muuan pieni musta lintu, jota yleisesti kutsutaan varikseksi, alkoi lentää lepatella hänen päänsä ympärillä ja ahdisti häntä niin herkeämättä, että pyhimys olisi voinut vangita sen ojennettuun käteensä, jos olisi tahtonut.
Mutta hän teki ristinmerkin, ja silloin pakeni lintu.
Mutta kun se lintu oli kadonnut, seurasi niin suuri lihan kiusaus, ettei pyhä mies koskaan ollut sellaista kokenut. Sillä jo kauvan aikaa sitte oli hän nähnyt erään naisen. Tämän asetti paha vihollinen nyt hänen sielunsa silmien eteen ja antoi tämän olennon sytyttää Jumalan sotijan sydämmessä sellaisen tulen, että kuluttavainen rakkaus alkoi hänessä leimuta, ja hän himon ja kaihon voittamana jo ajatteli hylätä erakkosäätynsä.
Silloin loi äkkiä taivaallinen armo säteen hänen päällensä, niin että hän palasi itseensä. Ja hän näki vieressänsä tiheän pensaikon nokkosia ja orjantappuroita, ja hän riisui vaatteet päähänsä ja syöksyi alastomana orjantappurain okaisiin ja nokkosien polttimiin, kunnes hän koko ruumis yhtenä verihaavana lähti pensaasta.
Siten lääkitsi hän sielun haavat ruumiin haavoilla ja sai voiton synnistä…"
Hadwig rouvaa ei tämä luku suuresti huvittanut; hän katseli ikävystyneenä ympäri pöytäseuraa. Kamariherra Spazzo — lieneekö hänestäkin vaalittu aihe tuntunut sopimattomalta, vai olisiko Valtelliner-viini kihonnut hänelle päähän — löi lukijalta äkkiä kirjan kiini, niin että sen puinen kansi helähti, ja kohottaen pikariaan sanoi hänelle: "Pyhä Benediktus eläköön!" Ja Ekkehardin häntä nuhtelevaisesti katsellessa yhtyivät myöskin nuoremmat veljistä maljaan, jota he pitivät täydellä vakavuudella esitettynä; viritettiinpä joissakin ryhmissä ylistyslaulukin pyhimyksen kunniaksi, tällä kertaa hupaisena juomalauluna, ja meluava riemu kajahteli salissa.
Mutta apotin arvelevaisena katsellessa ympärilleen ja Spazzo herran houkutellessa nuoria hengenmiehiä yhä juomaan heidän suojeluspyhimyksensä menestykseksi, kumartui Hadwig rouva Ekkehardin puoleen ja kysyi häneltä matalalla äänellä:
"Opettaisitteko te minulle latinaa, nuori klassillisuuden ihailija, jos tahtoisin opetella sitä?"