Ekkehard oli toden teolla matkaansa tyytyväinen. Matkalaulujen laulaminen ei sopinut hengellisen säädyn miehelle, mutta Daavidin laulu, jonka hän nyt viritti: "Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän kaitsee minua viherjäisessä niityssä, ja vie minut virvoittavan veden tykö" — lienee taivassa tullut merkityksi samaan ansiokirjaan, johon nuorukaisten enkelit kirjoittavat vaeltavain teinien ja kuleskelevain sällien hilpeät laulut.
Niittyjen yli ja korkeaa ruohoa kasvavien kunnaiden ohi kulki hänen tiensä. Pitkä ja alava tuli järvessä vastaan saari: se oli Reichenau. Sen luostarin tornit ja muurit kuvastuivat tyyneen veteen, ja viinamäet, niityt ja hedelmäpuistot todistivat matkamiehelle sen asukkaiden ahkeruudesta.
Pari sataa vuotta takaperin oli saari ollut vielä autio ja tyhjä; sen liejuisessa maassa oli asunut ainoastaan ilkeitä käärmeitä ja muita matelijoita. Mutta Austrasian maavouti Sintlaz oli antanut sen tyyssijaksi kodittomana kulkevalle Pirminius piispalle. Tämä oli saaren yli lukenut pontevan siunauksen; sen voimaa eivät käärmeet ja madot voineet vastustaa, vaan lähtivät täydessä sotarintamassa matkaansa, mukanaan tuhatjalkaiset, pihtihännät, skorpioonit, rustiaiset ynnä muut matelevaiset hyvin järjestetyissä taisteluriveissä, ja jälkijoukkona sammakot ja salamanterit; rantaa kohden, missä myöhemmin kohosi Schopfelnin linna, vieryi tämä kamala armeija ja rannalta alas järven vihreään aaltoon — ja kaloilla lienee silloin laajalla alalla ollut maukas päivällinen.
Tänne perusti Pirminius kukoistavan luostarin, joka hyvästä kuristaan sai kauniin maineen ympäri Saksan maita.
"Reichenau, vihreä saari, sa rikkaampi seutuja muita
Aarteissa tiedon ja hurskaudessakin oot asujantes,
Heelmien runsaudessa ja uhkeudess' rypäleitten:
Ijäti kukkii sun kunnaas ja järvessä kuvaistaan katsoo, —
Mainees on kuulu ain Brittein usvien kiertämäss' maassa,"
oli jo Ludvig Saksalaisen päivinä laulanut oppinut munkki Ermenrich, kun hän Ellwangenin apotintuolissa istuessaan ikävöi takaisin Bodenjärven kimalteleville laineille.
Ekkehard päätti käydä katsomassa tätä oman luostarinsa kuulua kilpailijaa. Ermatingenin valkeahiekkaisella rannalla seisoi muuan kalastaja veneessään ja ajoi siitä äyskärillä vettä. Ekkehard viittasi sauvallaan saareen päin ja sanoi miehelle: "Viekäähän minut tästä ylitse, ystäväiseni!"
Munkinpuku antoi siihen aikaan pontta kaikille vaatimuksille.
Mutta kalastaja pudisti suuttuneesti päätään: "En kuleta enää ainoatakaan teidän kaltaistanne järven yli, koska kerran sakotitte minua killingillä viime käräjillä…"
"Mistä syystä teitä sakotettiin?"