"Se oli apotti Wazmann, joka ystävänsä Simon Bardon, entisen Kreikan keisarin protospatharin (henkivartiaston päämiehen) kanssa palasi viininkorjuuta siunaamasta. Riitelevien melu oli katkaissut kreikkalaisen oppineen selityksen Hain kaupungin piirityksestä Joosuan kautta ja Hain kuninkaan tekemistä strateegisista virheistä, kun hän joukkoineen kulki erämaahan. Vanha kreikkalainen sotapäällikkö, joka oli jättänyt kotimaansa, jottei hänen sielunsa tukehtuisi Byzantiumin toimettomassa elämässä, asui jouto-aikanaan saksalaisessa luostarissa innokkaasti tutkien sotatiedettä; munkit kutsuivat häntä leikillä Kapernaumin sotapäälliköksi, vaikka hän kantoikin veljeskunnan pukua.
"Antakaa riiteleväin jatkaa," virkkoi Simon Bardo, joka surukseen näki kahdenkamppailun lakanneeksi, apotille. "Tänään näin unessani tulikipunoita, ja se merkitsee iskuja…"
Mutta apotille oli nuorempain veljien omavaltaisuus kauhistus, ja hän käski riiteleväin päästämään irti toisensa ja kertomaan hänelle riidan aiheen.
Silloin alotti Rudimann kertoa, eikä salannut mitään. "Helppo rikos!" mutisi apotti. "Veljeskunnan sääntöjen kahdesviidettä pääkohta kuuluu: siitä, mitä työssä, puutarhanhoidossa tai kalastuksessa, keittiössä tai kellarissa ollessa rikotaan; Alemannian maanlaissa se kuuluu: siitä, mitä tytöille tehdään… Vastapuolue puhukoon!"
Silloin esitti myöskin Ekkehard, miltä kannalta hän toisen rikoksen oli ottanut ja miksi hän oli oikealla kiivaudella täyttynyt.
"Sekavata!" mutisi apotti. "Seitsemäskymmenes pääkohta: elköön yksikään veljistä lyökö kanssaveljeään apotin käskemättä; kahdeskahdeksatta pääkohta: siitä kiivaudesta, joka munkille sopii ja hänet iankaikkiseen elämään johtaa… Kuinka vanha te olette?"
"Kolmenkolmatta vuotias!"
Nyt lausui apotti vakavasti: "Riita on loppunut. Te, veli kellarimestari, olette iskunne hyvästi ansainneet rangaistukseksi hajamielisyydestänne; — teitä, vieras Pyhästä Galluksesta, voisin varsin hyvin kehottaa jatkamaan matkaanne, sillä kirjoitettu on: 'Jos vieras munkki toisesta maakunnasta saapuu, on hänen tyydyttävä siihen mitä luostarissa löytää, lausuttava vain nöyrä moite, eikä saatettava muita kyllästymään itseensä'. Mutta nuoruuteenne ja kiivastumisenne laittamattomaan syyhyn katsoen määrään teille sovitukseksi vain yhden hetken kestävän hartaudenharjoituksen kirkkomme pää-alttarin luona; sitte olkaa tervetullut vierasystäväksemme!"
Apotin ratkaisu onnistui yhtä huonosti kuin monen muunkin oikeamielisen tuomarin. Kumpaakaan riitapuolta se ei tyydyttänyt; he tottelivat, mutta erosivat toisistaan leppymättöminä. Toimittaessaan luostarinkirkossa sovitushartauttaan mahtoi Ekkehardin mielessä liikkua monenlaisia ajatuksia hyvästä sydämmestä, paikkansa pitävästä kiivastelusta ja muitten ihmisten mielipiteistä sen suhteen. Tämä oli ensimmäisiä opetuksia, joita hän sattuessaan yhteen ihmisten kanssa sai. Erään takaportin kautta palasi hän takaisin luostariin.
Mitä ylipiika Kerhildis samana iltana yläkerroksen ompelusalissa kertoi muille palvelijoille, kun he tervassoihdun lepattelevassa loimessa valmistivat kahtatoista uutta munkinpukua, sisälsi se niin paljon loukkaavia lauseita P. Galluksen opetuslapsia vastaan, että parempi on siitä kokonaan vaijeta…