Kuului sellaista ääntä, kuin olisi kaukana ratsun jalka maata tallannut… Moengal juoksi tien oheen, hiipi hyvän matkaa nuoren viidakon sisään, laskeutui pitkäkseen maahan ja kuunteli.
"Metsämiehen hullutuksia!" murahti Ekkehard odotellessaan toveriaan. Nyt tuli tämä takaisin. "Veli," sanoi hän, "onko Pyhä Gallus riidassa jonkun kanssa tämän maan mahtavista?"
"Ei."
"Oletteko te loukannut ketään?"
"En."
"Merkillistä", virkkoi vanhus, "tännepäin on tulossa kolme asestettua miestä."
"Ne ovat herttuattaren lähettiläät, jotka tulevat minua vastaanottamaan", sanoi Ekkehard kopeasti hymyillen.
"Hohoo!" murahti Moengal, "väärin arvattu! Heillä ei ole herttuattaren palvelijain pukua, ja kypärinsä ovat ilman erityistä merkkiä. Eikä kukaan Twielin väestä ratsasta ulos harmaaseen viittaan puettuna." Hän hiljensi askeleitaan.
"Eteenpäin!" sanoi Ekkehard. "Jolla on puhdas omatunto, sen askeleita
Herran enkelit johdattavat."
"Eipä aina niin Hegaussa!" vastasi vanhus. Mutta enempään ajatustenvaihtoon ei enää ollut aikaa; kavionkopina lujeni, maa tärisi ja esiin tuli kolme ratsastajaa suletuin kypärin ja paljastetuin miekoin…