"Anteeksi, valtiatar", hän lausui, "emme vielä ole pitkältäkään lukeneet; sopii siis toivoa, että Aeneidin ihmiset teitä enemmän miellyttävät. Ehkä myöskin suvaitsette muistaa, että siihen aikaan jolloin keisari Augustus antoi panna alamaisensa verollisiksi, alkoi maailman valkeus loistaa Bethlehemistä; tarina kertoo säteen siitä langenneen Virgiliukseenkin, joten vanhat jumalat eivät hänestä enää liene suuria olleet…"
Hadwig oli puhunut ensi vaikutelmansa mukaan. Opettajansa kanssa väittelemään hän ei kyennyt.
"Praxedis", virkkoi hän leikillä, "mikä sinun mielipiteesi on?"
"Minun ajatukseni eivät käy niin korkealla", vastasi kreikatar. "Minusta tuntui kaikki niin luonnolliselta, sen vuoksi kuuntelin sitä mielelläni. Ja paraiten miellytti minua kertomus siitä, miten Juno rouva hankki nymfilleen Aeoluksen aviomieheksi; vaikka tämä onkin jo aika vanha, on hän kuitenkin tuulien kuningas ja kykenee pitämään hyvää huolta vaimostaan…"
"Varmaankin!" lausui Hadwig rouva ja viittasi häntä vaikenemaan. "Nyt ainakin tiedämme, missä hengessä kamarineitoset Virgiliusta lukevat."
Ekkehardia oli väittelynsä herttuattaren kanssa kiihottanut entistä suurempaan intoon. Senpä vuoksi hän lukikin todellisella innostuksella edelleen, miten hurskas Aeneas lähti tutkimaan Libyan maata ja miten äitinsä Venus kohtasi häntä spartalaisneidon puvussa ja varuksissa, kevyt jousi olalla, uhkuva povi tuskin ylöskäärityn hameen poimuihin peittyen, ja miten tämä ohjasi poikansa askeleet tyyrolaisen ruhtinattaren luo. Ja edelleen luki hän, miten Aeneas liian myöhään tunsi jumalallisen äitinsä — turhaan huutaa hän tätä, mutta äiti käärii hänet sumupilveen, jotta hän huomaamatta saapuisi outoon kaupunkiin. Siinä, mihin tyyrotar rakennuttaa Junon kunniaksi mahtavaa temppeliä, hän seisahtuu ja katselee taiteilijakäden seinälle kuvaamaa Troijan taistelua; tyhjä kuvainen muinaisista sotatöistä ilahuttaa vielä sankarin sydäntä.
Nyt lähestyy häntä itse Dido, maan ruhtinatar, työmiehiä ja hallitusasioita kiiruhtaen:
Siit' ovellen jumalattaren, temppelin holvien suojaan,
Suojahan mies-asetten hän istuimellensa istuu,
Säätävi oikeuttaan sekä miehille kaikille töitä
Määräilee tasan tunnollisesti…
"Lukekaas tuo minulle vielä uudestaan!" sanoi herttuatar. Ekkehard toisti sen.
"Niinkö todella on kirjoitettu?" kysyi Hadwig. "En olisi pannut vastaan, vaikka sen itse olisitte väliin sysännyt. Olin siinä kuulevinani kuvauksen omasta hallituksestani… Runoilijanne ihmisluomiin olen tyytyväinen."