Ekkehard katseli häntä terävästi. Hän kävi epäluuloiseksi ja muisteli millä tavalla hänet oli tuotu korkealle Twielille. "Onko joku opettanut sinua tällä tavoin puhuttelemaan minua?" kysyi hän.
"On!"
"Kuka sitte?"
Silloin pillahti poika itkuun. "Hadumoth!" vastasi hän. Ekkehard ei häntä ymmärtänyt.
"Kuka Hadumoth on?"
"Hanhipaimen", vastasi poika nyyhkyttäen.
"Sinä puhut tyhmyyksiä, mene tiehesi…"
Mutta Audifax ei mennyt.
"Teidän ei tarvitse ilmaiseksi antaa sitä", virkkoi hän, "minäpä näytän teille jotain kaunista. Vuoressa täytyy löytyä paljon aarteita; minä tiedän yhden, mutta se ei ole se oikea. Oikean minä tahtoisin saada."
Ekkehard kävi tarkkaavaiseksi. "Näytäpäs minulle mitä sinä tiedät!" sanoi hän. Audifax viittasi kädellään vuorenrinteelle päin. Silloin lähti Ekkehard hänen mukanaan ulos linnanpihasta ja he laskeutuivat vuoripolkua alaspäin; vuoren taustalle tultua, missä silmä voi nähdä korkean Stoffelnin metsäisen huipun ja korkean Höwenin, poikkesi Audifax tieltä. He kulkivat viidakon halki, kunnes edemmä pääsyn heiltä sulki paljas, harmaa, äkkijyrkästi korkeuteen kohoova kallioseinä.