Iloiten seurasi Audifax häntä. Nauraen lausui Ekkehard hänelle seuraavan
Virgiliuksen säkeen:
"Auri sacra fames, quid non mortalia cogis
Pectora?…"[17]
ja rautaisella kärsivällisyydellä toisti Audifax näitä outoja sanoja, kunnes ne pysyväisesti painuivat hänen mieleensä.
"Kirjoittakaa se minulle, jotta voisin kantaa sitä ruumiillani", pyysi hän vielä.
Ekkehardin oli jatkettava pilaa loppuun asti ja kirjoitettava hänelle sanat ohuelle pergamenttikaistaleelle. Poika kätki sen poveensa ja suuteli uudelleen Ekkehardin vaatteenlievettä; — hänen sydämmensä sykki kovasti, ja hypyillä, joita mikään vuohi ei olisi osannut matkia, katosi hän kartanolta.
"Tälle lapselle on Virgilius suuriarvoisempi kuin herttuattarelle", ajatteli Ekkehard.
Puolipäivän aikaan istui Audifax jälleen paadellaan. Mutta tällä kertaa hänen arat silmänsä eivät olleet kyynelten himmentämät; pitkistä ajoista oli vanha pilli jälleen päässyt mukaan paimeneen, ja tuuli kantoi sen säveleet kauvas laaksoon. Tyytyväisenä tuli Hadumoth hänen luokseen kalliolle. "Emmekö taas puhalla saippuakuplia?" hän kysyi.
"En enää koskaan puhalla saippuakuplia!" virkkoi Audifax ja puhalteli edelleen pilliinsä. Sitte hän nousi seisaalleen, katseli tarkkaavasti ympärilleen ja säteilevin silmin painoi Hadumothin rintaansa vastaan, kuiskaten kiihkeästi hänen korvaansa: "Minä olen ollut sen pyhän miehen puheilla, ja tänä yönä me nostamme aarteen! Sinä tulet mukaani!" Hadumoth lupasi tulla.
Palvelusväki lopetti illallisensa väentuvassa; yht'aikaa nousivat kaikki lavitsoilta ja asettuivat riviin. Audifax ja Hadumoth olivat istuneet alimpana pöydässä; paimentyttösen oli määrä lukea näille karkeapintaisille ihmisille pöytärukous, mutta tänään vapisi hänen äänensä…
Ennenkun pöytä vielä oli siivottu illallisen jätteistä, hiipi kaksi varjoa ulos linnanportista: ne olivat Audifax ja Hadumoth. "Tänä yönä tulee kylmä", oli poika sanonut seuralaiselleen ja viskannut vuohennahan hänen hartioilleen. Missä vuori alkaa vähitellen laskeutua eteläänpäin, sinne oli aikoinaan kaivettu vallihauta; siellä seisattui Audifax syystuulelta suojaan. Hän ojensi kätensä suoraan eteenpäin sanoen: "Luulen että sen tästä täytyy löytyä! Meidän on vielä kauvan varrottava, aina puoliyöhön asti."