Kauvan ja tarkkaan katseli Audifax ympärilleen. Sitte nousi hän murheellisena seisoalleen. "Emme saaneet mitään", lausui hän vapisevalla äänellä, "ne putosivat kaikki järveen. Ne eivät suo meille mitään. Meidän on alati jääminen paimeniksi."
"Lausuitkohan pyhän miehen sanat oikein?" kysyi Hadumoth.
"Niinkuin hän ne minulle opetti."
"Sitte hän ei ole sinulle oikeita sanoja lausunutkaan. Hän tahtoi itse nostaa aarteen. Ehkä on hän laskenut verkon sinne, mihin tähdet putosivat."
"Sitä en usko", väitti Audifax. "Hänen kasvonsa ovat lempeät ja hyvät, eivätkä hänen huulensa puhu vilppiä."
Hadumoth oli vaipunut ajatuksiin.
"Ehkäpä hän ei itsekään osaa oikeata manausta", sanoi hän viimein.
"Miksi ei?"
"Koska hänellä ei ole oikeata jumalata. Hänellä on se uusi Jumala.
Vanhatkin jumalat olivat voimallisia".
Audifax pani sormensa toverinsa suulle. "Ole vaiti!" varotti hän.