"Oi ruhtinattareni", sanoi Praxedis, "kaunis on kotimaani" — alakuloisesti tähystivät hänen tummat silmänsä sumun peittämään etäisyyteen — "ja mokoma surullinen taivas olisi ainakin säästynyt teiltä Marmorameren rannalla. Ettepä tekään olisi malttanut olla huudahtamatta hämmästyksestä, kun ylpeällä kaleerilaivalla olisimme sinne saapuneet: seitsemän tornin ohitse kulettuamme olisi silmäimme eteen levinnyt ensin hämäränä joukkona palatseja, kupooleja ja kirkkoja, kaikki hohtavan valkoisesta Prokonnesossaaren marmorista; ylhänä ja ylpeänä kohoaa meren lilja sinisellä pohjallaan — yhdellä puolella tumma kypressimetsikkö, toisella hagia Sophian jättiläiskaaret ja taustalla Kultaisen sarven avara vuoristo; vastapäätä Aasian puolella tervehtii teitä toinen kaupunki, ja sinervänkultaisena vyönä kiertää kaikkea tätä ihanuutta purjeista hohtava meri. — Oi valtiattareni, en unessakaan voi täällä Schwaabinmaalla palauttaa mieleeni tämän näyn koko loistoa.
"Ja sitte, kun aurinko on laskenut ja yö kohoaa kimaltelevain aaltojen yli ja kuninkaallisen morsiamen kunniaksi kaikkialla lieskaa sinihohtoinen kreikkalainen tuli, — silloin kulemme satamaan, jonka suuri sulkuketju aukeaa morsiuslaivan edessä, soihtujen räiskyessä rannoilla; tuolla seisoo keisarin henkivartiasto, varjaagit kaksiteräisine miekkoineen ja sinisilmäiset normannit, täällä patriarkka lukemattomine pappeineen; kaikkialta kuuluu soittoa ja riemuhuutoja, ja kuninkaanpoika nuorekkaassa kauneudessaan ottaa morsiamensa vastaan; Blacharnæn palatsia kohti käy juhlasaatto…"
"Ja kaiken tämän ihanuuden olen laiminlyönyt", sanoi Hadwig rouva pilkallisesti. "Praxedis, sinun kuvasi ei ole vielä täydellinen. Jo seuraavana päivänä tulee patriarkka antamaan länsimaiselle kristitylle ankaraa uskon opetusta: mitä hänen on ajateltava kaikista kerettiläissuunnista, joita teidän kuivanjärkevällä maapohjallanne kasvaa kuin piikkiomenia ja hullunruohoja, — ja mitä munkkien pyhäinkuvista ja Kalkedonin ja Nikaian kokousten päätöksistä; sitte saapuu ylikamarirouva ja opettaa tapojen ja liikkeiden lait: noin on otsa rypistettävä ja näin laahusta kannettava, noin polvistuttava keisarin jalkoihin ja näin syleiltävä anoppirouvaa, ja tuollainen kohteliaisuus sanottava tuolle suosikille ja tällainen taivaita tavotteleva korulause tälle hirviölle: teidän jaloutenne, teidän kirkkautenne, teidän ylevä ja ihmeellinen korkeutenne! — Mitä ihmisessä on elämänhalua ja voimaa, se kuoletetaan, ja herra puolisokin näyttäytyy olevansa vain kiiltomaalilla sivelty nukke; jonakin päivänä on vihollinen porttien edessä tai sattuu kruununperillinen olemaan jollakin tapaa epämieluisa sirkuksen 'sinisille' tai 'vihreille': kapina riehuu yks kaks kaduilla, ja saksalainen herttuantytär salvataan sokaistuna luostariin… Mitä silloin hyödyttää häntä, että hänen lapsiansa jo kehdossa tervehditään nimellä 'kaikkein jaloin korkeutenne?' Praxedis, kyllä hyvin tiedän, miksi en mennyt Konstantinopoliin."
"Keisari on maailman herra", lausui kreikatar; "mitä hänen iankaikkinen tahtonsa määrää, se on hyvä ja oikein; niin on minulle opetettu."
"Oletko ehkä sitäkin tullut ajatelleeksi, miten kallis lahja on ihmiselle olla oma herransa?" "En", vastasi Praxedis.
Kiihkeäksi käynyt keskustelu huvitti herttuatarta. "Minkälaisen kuvauksen antoi byzantilainen maalarinne kotonaan siitä, kun hänen piti maalata minun muotokuvani?"
Kreikattarelta näytti kysymys menneen ohi korvien.
"Praxedis", sanoi Hadwig rouva ankarasti, "vastaa minulle!"
Silloin hymähti tyttö sävyisästi ja lausui: "Siitä on jo hyvin pitkä aika; varsin vähän hyvää puhui teistä herra Mikael Thallelaios. Kauneimmat värinsä oli hän varustanut mukaansa, niin hän meille kertoi, ja hienoimman lehtikultansa; te olitte ollut viehättävä lapsi, kun teidät tuotiin hänen eteensä maalattavaksi, ja se oli herättänyt hänessä juhlallisen liikutuksen aivan kuten silloin, kun hän maalasi jumalanäidin kuvaa Athoksen luostariin. Mutta prinsessa Hadwig olikin suvainnut käännellä silmiään; ja kun hän uskalsi tehdä tämän johdosta kainon muistutuksen, oli teidän armonne näyttänyt hänelle kieltään ja pannut kaikki sormensa nenälleen ja miellyttävästi murtaen sanonut kreikaksi, että tämä oli oikea asento.
"Herra hovimaalari sai tästä aiheen puhua paljon sivistyksen puutteesta Saksanmaalla ja vannoi pyhän valan, ettei hän ikinä siellä enää maalaisi yhdenkään ylhäisen neidin kuvaa. Ja keisari Basilios oli hänen kertomustaan kuullessaan murahtanut suuttuneesti partaansa…"