Myöskin Audifax varustautui joulunviettoon. Toivo löytää kätkettyjä aarteita oli hänestä jo miltei tykkänään haihtunut. Nyt pysyi hän kiini elävässä todellisuudessa. Usein hän lähti öisin alas Aceh-puron laksoon, missä kehnon tien varrella kasvoi yksinäinen ontelo halava. Sen ääressä vahti Audifax monet hetket, keihäs kohotettuna kädessä. Hän väijyi saukkoa. Mutta millekään ajattelijalle ei kaikkeuden äärimmäisten perustusten tutkiminen ole niin vaikeata kuin paimenpojalle oli saukonpyyntinsä. Sillä ylävältä rannalta vei monta tietä alas puroon, jotka saukko kyllä tunsi, mutta Audifax ei. Ja usein kun poika kylmästä väristen sanoi itselleen: "Nyt sen täytyy tulla!" — niin kuului purosta mulskahdus: se oli hänen ystävänsä, joka siellä nosti turpansa vedestä ilmaa hengittääkseen; ja kun Audifax hiljaa hiipi ääntä kohden, oli saukko tällä aikaa paneutunut selälleen ja antoi virran mukavasti viedä itseään…
Hohentwielin linnan keittiössä oli liikettä ja puuhaa aivan kuin sotapäällikön majassa tappelupäivän aattona. Hadwig rouva seisoi siellä itse piikainsa keskellä; hän ei kantanut täällä herttuattarenviittaansa, vaan valkeata esiliinaa vyötäisillään, ja hän jakoi jauhoja ja hunajaa ja johti kakkujen paistamista. Praxedis sekotti inkiväärää, pippuria ja kanelia taikinanalustukseen.
"Mihin muotoon kakut paistamme?" kysyi hän. "Käärmekoristeisiksi neliöiksikö?"
"Iso sydän on kauniimpi", vastasi Hadwig rouva. Siten paistettiin joulukakut sydämmenmuotoisiksi, ja kauneimmille ripotti herttuatar omakätisesti manteleja ja kartemummaa.
Eräänä aamuna Audifax tuli vallan paleltuneena keittiöön ja etsi itselleen paikan lieden ääressä; hänen huulensa vapisivat kuin kuumeessa, mutta muuten oli hän hyvällä tuulella ja iloinen. "Varustappas itsesi, poikaseni," komensi Praxedis häntä, "lähtemään iltapäivällä metsään, sillä sinun on tuotava kuusi meille!"
"Se ei kuulu minun virkaani", vastasi Audifax kopeasti, "mutta jos teette minulle mieliksi, niin saatanhan käydä siellä."
"Mitä herra vuohipaimen käskee?" kysyi Praxedis.
Audifax juoksi ulos ja palasi pian takaisin heiluttaen voitonriemuisena tummanruskeata taljaa kädessään. Lyhyt, tiheä karva oli pehmeä ja kiiltävä.
"Mistä sellainen turkis?"
"Itse sen pyysin!" sanoi Audifax, katsellen tyytyväisenä saalistaan.
"Teidän on siitä valmistettava nahkalakki Hadumothille".