Kreikkalaisneito piti pojasta ja lupasi täyttää hänen pyyntönsä.
Audifaxin tuoma joulukuusi koristettiin omenoilla ja pienillä vahakynttilöillä ja nostettiin linnan isoon saliin. Muuan mies Steinistä Reinin varrella toi linnaan liinakankaaseen neulotun korin. Hän sanoi sen olevan lähetetyn Sankt Gallenista herra Ekkehardille. Herttuatar antoi panna korin avaamatta muiden lahjojen joukkoon.
Pyhä ilta oli tullut. Linnan kaikki asukkaat kokoutuivat yhteen juhlavaatteisiinsa pukeutuneina, eikä ollut mitään erotusta emännän ja palvelusväen välillä. Ekkehard luki heille evankeliumin Vapahtajan syntymästä; sitte astuivat he parittain isoon saliin, missä joulukuusi helotti vastaan kimaltelevassa asussaan. Viimeisinä kulkivat Audifax ja Hadumoth, ja kun edellinen huomasi kynnyksellä kiiltävän kultaliuskan, kumartui hän ottamaan sen ylös; se oli kullatusta pähkinästä irtautunut hiven ja särkyi hänen sormiensa välissä. "Se on pudonnut Kristuslapsen siivestä", kuiskasi Hadumoth hänelle.
Isolla pöydällä oven suunsa olivat palvelijoille varatut joululahjat: palanen liinakangasta tai kudottu huivi ynnä leivoksia. Hadumothin osalle tuli aivan oikein komea nahkapäähine. Hän itki, kun Praxedis ystävällisesti ilmaisi hänelle lahjoittajan. "Minulla ei ole mitään sinulle antamista", sanoi hän Audifaxille. "Sen saat kultakruunun sijasta", vastasi tämä. Rengit ja piiat kiittivät emäntäänsä lahjoistaan ja menivät sitte alas väentupaan.
Hadwig rouva otti Ekkehardia kädestä kiini ja vei hänet erään pienen pöydän luo. "Nämä tässä ovat teille", sanoi hän osottaen sillä olevia lahjoja. Mantelikakun ja Sankt Gallenista tulleen korin ohessa oli siinä kaunis samettinen papinlakki ja komea stola, jonka pohja ja hetaleet olivat kultalankaa, tummat kohdat mustaa silkkiä ja helmillä koristetut; se oli täysin arvollinen kapine piispallekin.
"Katsotaanpas miltä niissä näytätte", lausui Praxedis. Välittämättä mitään kirkollisista määräyksistä hän pani lakin munkin päähän ja asetti stolan hänen hartioilleen. Ekkehard loi katseensa maahan. "Mainiota!" huusi kreikkalaisneito, "tästä saatte kiittää herttuatarta."
Mutta Ekkehard laski lahjansa takaisin pöydälle ja veti lavean kaapunsa povesta pergamenttikääryn, jonka ujosti ojensi herttuattarelle. Hadwig rouva ei sitä kuitenkaan vielä avannut. "Ensin katsottakoon mitä korissa on!" sanoi hän ja lisäsi ystävällisesti pergamenttia osottaen: "paras otettakoon viimeisenä esille."
Koria kattava kangas leikattiin auki; heiniin haudattuna ja talven pakkaselta hyvin säilyneenä makasi siinä mahtava urosmetso. Kun Ekkehard nosti sen ylös, oli siellä siipien väli miehenpituutta pitempi. Sen kylkeen oli kirje kiinnitetty.
"Lukekaa se ääneen!" käski herttuatar uteliaana.
Ekkehard mursi hänelle oudon sinetin ja luki: