"Kunnianarvoiselle veljelle Ekkehardille Korkealla Twielillä luostarioppilas Burkardin kautta Romeias, torninvartija.
Jos niitä olisi kaksi, niin olisi toinen teille. Mutta kun en ole onnistunut saamaan muuta kuin yhden, niin ei se ole teille, vaan teidän saapuu jälestäpäin. Lähetän sen teille, kun en tiedä hänen nimeään. Mutta hän oli silloin herttuattaren mukana luostarissa ja oli puettu viheriävarpusen karvaiseen hameeseen ja kantoi palmikkoansa otsan ympäri käärittynä.
Hänelle lintu! Se muistuttakoon häntä edelleen ampujasta, joka sai saattaa häntä erakkomajoille. Mutta se on hyvin keitettävä ennen paistamista, muuten tulee siitä sitkeä; jos vieraita tulee sitä syömään, niin ottakoon hän valkean lihan selkärangan luota itselleen, sillä se on parasta, mutta ruskea liha maistuu pihkalta.
Sen lisäksi toivotan onnea ja siunausta. Myöskin teille, kunnianarvoisa veli! Jos teillä linnassa satutaan tarvitsemaan tornin-, portin- tai metsänvartijaa, niin suositelkaa herttuattarelle Romeiasta, joka kyökkimestarin härnäysten ja sen vanhan louhikäärmeen Wiboradin kantelujen vuoksi haluaa paikanmuutosta. Harjautumisesta porttien vartioimiseen ja vierasten sisäänlaskemiseen ja ulosviskaamiseen voin tuoda todistuksia. Samaten mitä metsästystaitoon tulee. Ja minä katselen Korkeata Twieliä kohden, kuin veisi minua jo pursi sinne. — Kauvan eläkäätte te ja rouva herttuatar. Voikaa hyvin!"
Iloinen nauru helähti lukemisen päätyttyä. Mutta Praxedis oli karahtanut punaiseksi. "Huonostipa palkitsette minua", sanoi hän nyrpeästi Ekkehardille, "kirjoittamalla kirjeitä vierasten henkilöiden nimessä ja minua niillä loukkaamalla."
"Malttakaas", virkkoi tämä, "miksi ei kirje voisi olla oikea?"
"Eipä se olisi ensimmäine, jonka munkki on väärentänyt", vastasi Praxedis edelleen yhtä terävästi. "Ja miksi pidätte pilaa tuon karkeasukaisen metsästäjän kustannuksella? Ei hän sitä ollenkaan ansaitse."
"Praxedis, olehan toki järkevä", lausui herttuatar. "Katseleppas metsoa, onko se Hegaussa ammuttu, ja onhan Ekkehardin käsiala vallan toisenlainen. Mutta otammeko kirjeen lähettäjän tornivartijaksemme!"
"Siihen minä panen vastalauseen!" kiirehti Praxedis vastaamaan. "Elköön vain kukaan ajatelko, että…"
"No hyvä!" lausui Hadwig rouva katkaisten hänen puheensa. Hän avasi Ekkehardin pergamenttikääryn. Alkukuva oli onnistunut jotenkuten; jos sen henkilöt olivat katsojalle käsittämättömät, niin poistivat ainakin päälle kirjoitetut nimet Hadwigis, Virgilius ja Ekkehard epävarmuuden niistä. Rohkea alkukirjain kiemuraisine kultaisine haaroineen alotti tekstin.