Laiskan-Matin velka.
Siitä on kulunut jo pitkä aika, kun Laiska-Matti eräänä joulu-iltana tämän merkillisen velan teki.
Sinä vuonna oli perustettu maailman ensimäinen koulu, ja maailman ensimäiset koululapset olivat käyneet ensimäistä lukukauttaan koulussa.
Siihenkin aikaan oli sekä ahkeria että laiskoja koululapsia. Kaikkein laiskin oli erään talon nuorin poika Matti. Neljä siskoa, jotka myöskin kävivät koulua, olivat ahkeria, mutta tämä viides oli oikea tukkilaiska. Hän ei viitsinyt koskaan lukea läksyjään, vaan sanoi aina: "kyllä minä vielä ennätän", tai: "huomenna luen oikein ahkerasti". Mutta sitä huomenta ei tullut koskaan. Ja kun koulussa oli laskentotunti, niin Matti ei viitsinyt edes kuunnella opetusta, vaan ajatteli: "ennätän minä huomennakin; yhtenä tuntina saan muut kiinni ja toisena menen jo kaikkien edelle". Kun syyslukukausi päättyi, ei Matti osannut laskea senkään vertaa, että olisi voinut tarkalleen sanoa, kuinka monta nappia hänen housuissaan, liivissään ja takissaan oli yhteensä. Sen vuoksi ei kukaan viitsinyt enää häntä puhutella oikealla nimelläänkään Metsäpellon Matiksi, vaan kaikki sanoivat vain: Laiska-Matti, Laiska-Matti! —
Ensimäisen koulun ensimäinen lukukausi oli päättynyt juuri vähää ennen joulua. Nyt oli jouluilta ja Metsäpellon lapset odottivat paraillaan, koska joulupuuro tuotaisiin pöytään. Laiska-Matti tietysti myöskin odotti, vieläpä muita hartaammin; sillä kaikki laiskat lapset ovat erinomaisen ahkeria yhdessä asiassa — syömisessä.
Silloin avautui ovi ja sisään astui Haltia, vanha ystävällisen näköinen ukko.
— Hyvää iltaa, rauhallista joulua taloon! tervehti Haltia.
— Iltaa, Jumala antakoon rauhallisen joulun, vastasivat kaikki muut lapset; Laiska-Matti yksin seisoi kädet housuntaskuissa.
— Koska nyt on perustettu koulu — jatko Haltia — niin on meidän kuninkaamme, kaikkein haltiain armollisin hallitsija ja hyväin lasten ystävä, päättänyt antaa ahkerille koululapsille joululahjoja. Minä olen nyt niitä tuomassa.
Ukko purki konttinsa ja kukin ahkera sisko sai lahjansa; Laiska-Matti tietysti jäi ilman.