— Nyt kaiketi otat hevosen pois? kysyi Laiska-Matti sekä häpeissään että suruissaan.
— En. Mikä on sanottu, se pysyy; Haltia ei syö sanaansa. Hevosen saat pitää, mutta velkaasi saat myös ruveta lunastamaan. Nuo viisikymmentäyksi täplää olkoot sinulle ainaisina muistuttajina kuolemaasi saakka. Ja koska kaikki laiskat lapset ovat sinun kaltaisiasi: huolimattomia, suupaltteja ja tyhmiä, niin minä, haltiain kuninkaallisen majesteetin uskollinen palvelija, käsken ja määrään hänen majesteettinsa nimessä, että tästä päivästä alkaen kaikkien maapallon laiskojen lasten täytyy ottaa osaa tämän velan suorittamiseen. Niin, tästä päivästä aina tuomiopäivään saakka, kunnes velka on täydellisesti lunastettu, tai kunnes olette itsenne parantaneet ja tulleet aivan ahkeriksi, jolloin koetan toimittaa teille täydellisen anteeksiantamuksen hänen majestettinsa luona. Sanottu ja pysyy. Ensi jouluna tulen katsomaan, minkä verran olet voinut velkaasi lyhentää. Hyvää joulua teille kaikille!
Ovi kävi — Haltia oli kadonnut. —
Laiskan-Matin velkaa on sen jälkeen maksettu jo useita satoja vuosia, mutta kesken se on yhä vieläkin — milloin loppuneekaan. Vielä nytkin on paljo lapsia, jotka eivät lukemaan ruvetessaan ajattele, että mitähän se sisältää ja että kuinkahan sen saisin mieleeni pystymään, vaan: kuinkahan monta kertaa minun pitää tätä läksyä lukea. Viisitoista kertaa, vai riittääkö kymmenen tai ehkä viisi? Sitte lukeissaan he eivät ajattele mitään, vaan höpöttävät hyvin kiireesti: tarataratarataa: yksi kerta, tarataratarataa: kaksi kertaa, tarataratarataa: kolme kertaa j.n.e. — niin hyrisevät kuin rukinratas. Sen vuoksi he eivät opi mitään, vaikka lukevat joskus enemmän kuin ajattelevat lapset. Ja kun he eivät opi mitään, niin he jäävät tyhmiksi. Ja kun he jäävät tyhmiksi, niin he eivät saa juuri mitään aikaan maailmassa, vaikka kyllä suuria lupailevat. Ja kun he eivät saa juuri mitään aikaan, niin he jäävät ihmiskunnalle velkaa paljon työtä, jota sitten jälkeentulevien sukupolvien täytyy suorittaa heidän puolestaan.
Minkä vuoksi nämät lapset niin tekevät? Minkä vuoksi heillä on semmoinen kiire ja tilinpito niistä kerroista.
Nyt sen tiedätte: he maksavat Laiskan-Matin velkaa! Siitä se kiire, siitä se tilinpito.
Yhteinen vaara.
Kauvan aikaa oli Möllerin Kimo ollut kyläkunnan poikien harmina.
Ainoa leikkikenttä, joka oli vapaa kaikesta liikkeestä ja jossa pojat häiritsemättömässä rauhassa olivat kisojaan pitäneet, uhkasi joutua nyt maailman jalkoihin. Ei siinä enää, kuten ennen, huoletta tohtinut elostella, vaan aina piti jonkun pitää silmällä, milloin Kimo taas oli Anttilan nurkan takaa kentälle tulossa. Ja sitten oli taas kaikki järjestys rikki ja leikki keskeytetty, vieläpä kenttäkin epäkuntoon saatettu…
Ei ollut vielä varsin monta vuotta kulunut siitä, kun Mölleri pussi selässä oli ensi kerran kylään tullut. Siinä oli kaikki hänen omaisuutensa, siinä pussissa. Huonosti puhua solkkasi, tuskin juuri ymmärrettävästi. Anttilaan ensin oli yösijan saanut.