— Tietysti, toimmehan sen sinulle.
Väinö silitteli kelkkaa, istuutui siihen ja veti nuorasta, astui sitten Laurin eteen ja sanoi ujosti: Sinä olet hyvä poika, Lauri.
— Ethän sinä ole enää surullinen, Väinö?
— En, en ollenkaan!
— Annatko anteeksi, että rikoin sinun vanhan kelkkasi?
— Mitä? — ja Väinö näytti hyvin aprikoivalta, — vahingossahan se rikki meni.
— Niin, mutta katsos, jos minä olisin vähän karrannut saappaan kärellä, niin — — —
Ja hetken perästä näkivät äidit heidän istuvan lattialla täydessä hommassa tutkimassa, oliko vanhasta kelkasta vielä kalua tulisi. Ja päätös oli, että kunnon mies siitä vielä kelpo kelkan tekee.
Väinölle tuli onnellinen joulu. Ja kun Lauri joulukuusen nauhasta luki sanat: "Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa, maassa rauha ja ihmisille hyvä tahto", aavisti hän, että me saamme tuntea taivaallista iloa, kun olemme niin menetelleet, että omatuntomme todistaa meidän oikein tehneen.
Tahrainen käsi.