— En saa — on jo niin myöhäistä.
— Äläpäs, veikkonen, kenelle se on?
— Perämies Anderssonin rouvalle.
— Vai niin! — no et häneltä monta penniä saa!
— Sama se — mutta hänelle sitä kuitenkin olen ollut noutamassa.
— Hyvä! — Pidä sanasi, poika, jos edelleen teet samoin, niin sinusta tulee kunnon mies. Tässä saat lantin jouluostoksiasi varten. Niin sanoen katosi nuori kiharatukkainen herra, ja Villen kontistuneeseen kouraan jäi kiiltävä markka.
Ville tuli niin iloiseksi, että jalat väkisin juoksuksi pistivät ja ennenkuin huomasikaan, niin hän jo kuusineen kapisteli rouva Anderssonin pimeässä etehisessä.
Rouva seisoi keittiössä kädet puuskassa. No, vihdoinkin tulet! — ja sellainen kuusi sitten. Mistä ihmeestä sen olet löytänytkin? Se tuskin kelpaisi portaitten eteen, mutta koska ei ole muuta, niin täytyy sitä käyttää.
Tilta, rouvan piika, sai nostaa kuusen kamariin, jossa se sitä vastoin suurella ilolla otettiin vastaan.
Rouva Andersson ei muistanut, mihin oli pistänyt rahakukkaronsa. Sieti etsiä kauan. Sillä välin Ville ehti lämmitellä ja saada muutamia ystävällisiä sanoja Tiltalta.