"Olen löytänyt! Nämä lahjotan äidille!"
Hän kääri heinistä kokoon soman pesän, latoi siihen munat ja laskeutui sitten kiireesti alas kukkia etsimään. Pientareelta löysi hän orvokkeja, päivänkakkaroita ja keltasia voikukkia. No asetti hän pesän ympärille. Kyllä se silloin näytti kauniilta! Hän kantoi sen tyytyäisenä entiseen paikkaan. Aamulla varhain kertoo hän sitten asian äidilleen ja vie hänet lahjansa ottamaan.
Mutta toisin kävi. Hellä äiti katseli jo iltasella useasti rakasta poikaansa huolellisin silmin, koetteli hänen kylmiä käsiään ja kuumaa päätään, vieden hänet sitten vuoteeseen sekä antaen hänelle lasillisen vaapukkamehuvettä. Se tuntui Kalervosta hyvältä, mutta taudin tuloa ei se voinut estää. Hän kieppui koko yön vuoteellaan sinne tänne kuumeen vallassa. Aamulla hän ei tietänyt mitään äidin syntymäpäivästä. Kaupungista tuli vanha ystävällinen lääkäri, tutki pojan valtimoa, pudisti päätään ja määräsi suuren pullon lääkettä, joka näytti kauniilta, mutta maistui pahalta. Kalervo hankasi päätään pieneen tyynyyn, näki unta kukkasista ja huusi usein: "Äiti, äiti, kirjava kana ei saa mennä pesään, se on minun!" — "Ei, ei, kyllä minä ajan sen pois", lohdutteli äiti, vaikka ei tietänyt, mitä poika tarkotti.
Niin sairas alkoi vähitellen parata. Kuume katosi, päänpakotus taukosi. Kalervo oli jälleen iloinen ja pyysi leluja sänkyyn. Muutamien päivien kuluttua lupasi lääkäri hänen istua. Ja hän istui, vaikka olikin kalpea ja laihtunut. Säteilevin silmin katsoi hän ulos ikkunasta nähdäkseen hevoset, lehmät, kanat ja kyyhkyset.
"Jos ilmat pysyvät näin lämpiminä, saa poika oleksia hiukan ulkona", oli lääkäri sanonut. Äiti veikin hänet puutarhaan. Siellä hän ihaili sinistä taivasta, auringonpaistetta ja kukkia. Niin, kukkia!
"Äiti, äiti", huusi hän niin äkkiä, että äiti ihan säikähti, "onhan nyt sinun syntymäpäiväsi!"
"Ei poikaseni", vastasi äiti nauraen, "siitä on jo kolme viikkoa, yhtä kauan kuin pienen Kalervoni sairastumisesta".
Kalervo mietti hetkisen. "Kuule, äiti", sanoi hän sitten, "minulla oli sinulle lahja. Se on heinäullakossa."
"Nyt et vielä jaksa sinne kiivetä, lapseni. Antaa sen olla siellä muutamia päiviä, eihän se ketään vahingoita."
Mutta Kalervo tuli niin onnettoman näköiseksi, että äiti pyysi erään vanhan rengin nostamaan pojan ullakkoon.