Kalervo syöksyi heinäläjälle, jonka hän vielä hyvin muisti ja kirkasi riemuissaan. Äidin täytyi kavuta katsomaan, vaikkei hän tällaista kiipeilemistä suosinutkaan.
Kevyt Kalervo tanssi pesän luona ja huusi: "Äiti, äiti, katso syntymäpäivälahjaasi!"
Mitä sitten äiti näki?
Irtonaisessa pesässä heinillä oli kuusi pientä piipittävää kananpoikaa. Seitsemännestä munasta pyöreä eläin juuri ulos pyrki. Kahdeksas muna oli halennut eikä siitä voinut poikasta kehittyä. Kirjava kana seisoi pesän vieressä ja oli kovin vihainen, sillä se pelkäsi, että siltä riistetään poikaset.
"Niin, äiti", Kalervo vakuutti, "tässä on tekemäni pesä ja löytämäni munat. Mutta niistä on nyt tullut kananpoikia. Eikä kukkia ole enää."
Äiti huomautti, etteivät kanat rakasta kukkaiskaunistuksia.
Renki otti sitten kanan, vaikka se räpyttikin kovasti siipiään, ja äiti vei pesän. Yhdessä he auttoivat Kalervon tasaiselle maalle.
Alhaalla annettiin kirjavalle kanalle hyvästi ruokaa. Se oli näet niin uskollisesti hautonut pesäänsä, ettei ollut malttanut ruokaakaan etsiä; siitä syystä oli se yhtä laiha kuin Kalervokin.
Seitsemästä pienestä kananpojasta tuli seitsemän kirjavaa kaunista ja vahvaa eläintä, kolme kukkoa ja neljä kanaa. Äidille on myöhästyneestä syntymäpäivälahjastaan ollut paljon iloa.
Kertun ja Erkin joululahjat.