— Älähän hätäile, Risto! Joudutaanhan me vielä, vaikkei niin hengenhätä olekaan.

Risto ei saanut rauhaa. Odottavat kai kotona — ovat ehkä jo huolissaan. Entä lapset sitten, jotka niin hartaasti ovat toivoneet joululahjojaan!

— Eiköhän sittekin lähdetä jo?

— Emmehän nyt vielä toki.

— Mitäs turhia juttelet!

— Silloin minä lähden yksin. Minua lapset odottavat kotona, en voi viipyä.

Risto-kalastaja meni. — Hänen toveriensa punaiset kasvot vetäytyivät pilkalliseen nauruun, kun Risto painoi lakin päähän. Mutta hän ei enää välittänyt. Hän kokosi tavaransa ja taakseen katsomatta jätti hän kapakan meluineen ja kirouksineen.

* * * * *

Alkoi jo hämärtää.

Kerttu ja Erkki juoksivat tuontuostakin akkunaan, nähdäkseen, eikö isää jo kuuluisi.