Kuitenkin oli äidin vaikea salata levottomuuttaan; sillä olisihan isän jo pitänyt saapua; iltahan tulee jo myöhäiseksi.
Äänettöminä olivat kaikki kolme. Kerttu istui nurkassa taistellen unta vastaan. Hän olisi niin mielellään mennyt nukkumaan, mutta se nukke! Se hänen täytyi saada ensin. Erkki katsoi ikkunan ääressä pimeään iltaan.
— Nyt isä tulee! huusi hän juosten ovelle.
Äiti luuli Erkin taas pettyneen. Mutta isä tuli kuin tulikin.
Nyt oli lasten ilo ylimmillään. Isä ei ennättänyt saada turkkia yltään, niin kiire oli heidän joululahjoillaan.
Kerttu oli löytänyt lahjansa; ilosta loistaen näytti hän äidille vihreäpukuista nukkeaan. Erkki ihmetteli junaansa.
Kun sitten kuusi sytytettiin, niin silloin äidin ja isänkin silmät ilosta säteilivät. — Suurin ilo heistä kuitenkin oli katsella lastensa viatonta leikkiä; Kertun huolenpitoa nukestaan ja Erkin kilpajuoksua junansa kanssa.
* * * * *
Seuraavana päivänä oli joulupäivä.
Aamupäivällä, kun isä istui lukien isoäidiltä perittyä raamattua, tuli Antti-kalastajan vaimo kiireesti ovesta. Hän oli aivan hengästynyt. Hänellä oli jotain sanottavaa, mutta oli niin juossut, ettei saanut sanaakaan sanotuksi.