Poika siirtyy nurkkaan, sieltä hän seuraa touhua tuvassa. Se on hänestä niin suurta, ei hän koskaan ole nähnyt sellaista tuoksinaa. Eräs palvelija kysyy sivumennessään häneltä, onko hän pyytänyt rouvalta lupaa olla yötä. "En", vastaa poika. Hänet neuvotaan keittiöön, ja hän kulkee sinne yli pihan. Oven suuhun hän seisahtaa, hattu unohtuu päähän, kädet pyörittelevät repaleisia kintaita. "Mistä olet ja mitä on asiaa?" kysytään häneltä. — "Olen Korven huutopoika ja pyytäisin yösijaa", on vastaus. "Olehan sitten, mutta pysy kiltisti tuvassa, äläkä ole toisten tiellä", neuvotaan pojalle.

Kalle palaa tupaan. "Nouse uunille, ett'et ole jaloissa", käsketään siellä, ja Kalle nousee. Hän riisuu nuttunsa, asettaa sen päänsä alle ja laskeutuu pitkälleen. Uni voittaa matkasta väsyneen ruumiin, pieni huutolainen nukahtaa.

Kun hän herää, on tupa tyhjä, himmeä valo leviää pienestä lamppu-pahasesta. Kallea pelottaa. Unisena kompuroi hän alas, haparoi ja tulee pihamaalle. Peloissaan hiipii hän keittiön eteiseen ja kuuntelee. Hän raottaa ovea, siellä ei ole ketään. Hän menee sisälle ja katselee ihmetellen kiiltäviä astioita. Mutta äkkiä seisahtaa hän, sisältä kuuluu laulua. Hän aukaisee ovea, laulu kuuluu yhä selvemmin, hän tirkistää oven raosta, mutta ei näy ketään. Hiljaa hiipii hän sinne, sieltä on ovi auki toiseen huoneeseen. Oi taivas, sitä hohtoa ja kirkkautta, mikä sieltä välkehtii!

Keskellä salia seisoo kuusi, hopealle hohtava, kullalle kimaltava. Salon poika luulee unta näkevänsä. Laulu jatkuu, repaleinen poika lähestyy salin ovea. Nyt hän on kynnyksellä, ja kuin lumottuna seisoo hän siinä, ihmetellen katselee hän häikäisevää kirkkautta. Kuusessa huomaa hän paperin, johon on jotain kirjotettu säteilevin kirjaimin, hän tavaa: "m-meil-le-meille, meille", etemmäs ei hän pääse. Laulu loppuu. Pappi alkaa puhua. Kalle koettaa kuunnolla, mutta pian kiintyy hän taas kuusta katsomaan. "Meille on tänäpäivänä syntynyt Vapahtaja. Jumalan poika tuli taivaan kirkkaista saleista meitä auttamaan", kuulee hän papin lausuvan. Kalle heristää korviaan, jotain ihmeellistä kertoo pappi. Mummo on puhunut Jumalasta, hän on uhannut Kallea Jumalan rangaistuksella silloin, kun Kalle on ollut tottelematon, ja Korven pieni huutopoika pelkää Jumalaa enempi kuin vaariakin. Aivan toisella tavalla kuulee hän nyt puhuttavan Jumalan pojasta. "Hän mahtaa olla mummoakin parempi", ajattelee Kalle. "Koska hän tänään on syntynyt, tahdon minäkin hänet jo tänään nähdä", päättää hän pienessä päässään.

Kalle miettii — miettii. Hän ei huomaa, kuinka puhe on päättynyt, tau'onnut laulukin, ja palvelijat nousevat lähteäkseen. Joku ottaa Kallea kädestä, hän vastustaa: "Minä tahdon nähdä sen, josta pappi puhui." "Lähde vain, ei hän nyt ole syntynyt, et sinä voi häntä nähdä." Kallen täytyy seurata. Keittiössä annetaan hänelle puurokuppi, vähän maitoa ja leipäpala. "Mene tupaan syömään", käsketään hänelle. Itku pyrkii väkisinkin vetämään väärään suupieliä, mutta sanaa sanomatta ottaa hän ruokansa ja kulkee pimeän pihamaan yli puolihämärään tupaan. Miks'ei hän saanut enää olla salissa tai edes keittiössä, miksi käskettiin hänet yksin kolkkoon tupaan? Oi jospa mummo olisi täällä tai se Vapahtaja, josta pappi kertoi!

Pöytää vasten painuu pää, kyyneleet vierähtävät poskille, hän nyyhkii ääneensä. Mutta vähitellen riutuu ääni — hän nukkuu.

"Mummo, mummo, katso, tuolla aukee taivaim kansi ja hän astuu alas. Oi jospa hän tulisi meille! Juuri meille kerrottiin hänen syntyneen. Mutta tuonne hän laskeutuukin, tuonne pappilan komeaan saliin. Miks'ei hän tule meille? Mummo, minä tahtoisin nähdä hänet, vie minut hänen luokseen". Kalle on koettavinaan päästä hänen luokseen pappilan saliin. "Mene tupaan huutopoika", käsketään taas keittiössä. Niin tylyjä ovat kaikki, hänkään ei huoli orvosta huutolaisesta. Kalle itkee… itkee unissaan.

Kun palvelija saapuu tupaan vuoteita tekemään, näkee hän puurokupin koskemattomana ja leipäpalan sen vieressä. Pää kovaa pöytää vasten nyyhkii pieni Kalle. "Mummo, älä jätä, älä! Hän jätti, älä sinä jätä!" Niin sopertaa poika unissaan. Palvelija laskee kätensä hänen hikiselle päälleen ja ravistaa sitä. "Mum", on pojan huulilla vielä herätessäänkin. "Miks'et syö'?" kysyy palvelija, mutta äänetönnä pyyhkii Kalle kosteita kasvojaan. "Syö nyt, äläkä ikävöi!" lausuu palvelija.

"Minkätähden oli kuusi siellä salissa?" kysyy Kalle.

"Joulun kunniaksi, Vapahtajan Jeesuksen muistoksi."