Siinä jo velimieskin tulee onkivapa olallaan, musta lippalakki päässä ja "sörtuutti" yllään. Tässä puvussa on hän mielestämme kovin arvokkaan näköinen. Kun hänet sellaisena joskus kohtaamme kirkkomatkalla tai joen rannalla onkimassa, niin olemme kuin vento vieraat toisillemme. Mutta kotiasussaan — piikkopaidassa ja -housuissa, musta sakea tukka, keskeltä jakauksella — sellaisena on hän tuttavamme, hyvä ystävämme.
Ikkunasta hän huomaa vieraat ja kiiruhtaa sisään. Viskaa leikillisesti lakkinsa sekä takkinsa penkille, niinkuin nämä liikakorut häntäkin vaivaisivat. Ja alkaa sitten omalla merkkikielellään kertoa päivän tapahtumia.
Kylän pojat olivat nekin ongella, mutta eivät, huononpäiväiset, mitään saaneet. Yhdeltä niistä olivat siimat sekä koukut jääneet veteen.
Hän pienentää lyhytteräisellä suutaripuukollaan tuvantakaisia, täyttää piippunsa ja hakee hiilloksesta, vieläkö tulenkipinää löytyisi. Mutta iloksemme ei sieltä mitään saa. Täytyy siis virittää tulla tuluksilla taulapalaseen. Tämä sitten hehkuu punaisena pallerona piipun sydämessä, kunnes koko sydän alkaa kyteä.
Piipunnysä hampaissaan istuutuu mykkä jalkineita paikkailemaan. Siinä uusi ilonaihe. Hän pistää naskalilla reijän kengänpohjaan. Me saamme panna siihen puupilkkeen ja lyödä vasaralla päälle. Moni pilke menee siinä pilalle, monet lyönnit sattuvat suutarin sormiin, mutta hän ei ole siitä millänsäkään, nauraa kanssamme taitamattomuudellemme.
Katri on sillävälin ottanut kalat kontista ja perkaa niitä mökin takana. Kissa naukuu hänen vieressään. Se odottelee herkkupaloja. Uimarakkulat on ruokkija koonnut kivelle. Me kiiruhdamme sinne niitä rikki paukuttamaan. Tallatessa antavatkin ne oivallisen pamauksen.
Sattuipa vielä niin hyvin, että meitä pyydetään illalliselle. Katrilla on uunissa marjamämmiä, jota emme kotonamme saa. Sitä herkkua pitää vieraille antaa. Velimies vuolee pienet puulapiot, sillä lusikoita ei ole muille kuin talonväelle.
Isäntä istuu vieraineen penkille, emäntä pienelle jakkaralle. Eteemme ja polvillemme pannaan pöytälauta, sillä pöytää ei mahdu mökkiin. Laudalle nostetaan höyryävä mämmipata. Siitä sitten jokainen ottaa lusikallaan. Mutta eipä se meidän suussamme niin hyvältä maistukaan kuin näyttää talonväestä maistuvan.
Illalla isäntäväet tulevat meitä saattamaan ulos portistansa ja jäävät siihen paluumatkaamme katselemaan. Kotiportailta katsahdamme ylös mäelle. Siinä vielä molemmat vanhukset seisovat mustina patsaina punoittavaa iltataivasta vasten.
Onni.