"Olen. Sydän tuntuu nyt niin keveältä. Jahka tulen isoksi, rupean työskentelemään koko maailman hyväksi, kaikkien köyhäin, murheellisten, sairaitten, syntisten, hyljättyjen, vanhojen ja turvattomien hyväksi — kaikkien niiden hyväksi, jotka tarvitsevat apua ja lohdutusta. Reetu tahtoisi mennä seminaariin, sitten kun häntä ei enää kotona tarvita. Hän sanoo, että hän kansakoulunopettajattarena saa tekemistä 30-40 lapsen kanssa joka vuosi. Hän rakastaisi noita lapsia, toimittaisi köyhille vaatteita ja kirjoja ja keittoruokaa. Sitten kävisi joka mökissä ja puhuttelisi äitejä, niinkuin hänen opettajansa nyt tekee. Eikö se ole jalo päämäärä, äiti?"
"On kyllä, rakas lapseni. Meidän täytyy koettaa auttaa, että Reetu pääsee seminaariin."
Siiri-sisarella oli kuukauden aikaa vapautta toimistaan. Sen hän vietti kotonansa maalla. Ensin hän oli niin väsyksissä, ett'ei jaksanut muuta tehdä kuin riippumatossa loikoa ja lukea romaaneja tai silloin tällöin uida. Mutta sitten hän virkistyi, meni soutelemaan ja kävelemään ja otti osaa kodin askareihin niinkuin ennen vanhaan. Silloin hän myöskin näki nuoremman sisarensa puuhat.
"Alma on hyvin edistynyt sill'aikaa kun olen ollut poissa kotoa", sanoi hän äidille. "Hän on niin kiltti ja ystävällinen."
"Jumala siunatkoon pikku tyttöäni", vastasi äiti liikutettuna. "Hän koettaa tulla onnelliseksi muiden onnea valvomalla."
Kesäinen tarina.
Äiti oli lähtenyt Viertolan heinäniitylle ja jättänyt poikansa Yrjön ja Riston räätikkämaata kitkemään. Jonkun aikaa pojat työskentelivätkin ahkerasti, mutta sitten oikaisi Yrjö väsynyttä selkäänsä ja haukotellen virkkoi:
"Tämä on niin ikävää työtä, Risto, että emmekö heitä valtaan koko kitkemistä ja lähde ongelle? Ahvenetkin siellä jo varttuvat suuruspalaa."
"Entä mitä luulisit äidin sanovan, kun hän näkisi, että räätikkämaa onkin vielä kitkemättä?" Risto vakavana muistutti.
"Toruisi vähän ja siinä kaikki", naurahti Yrjö, mutta lisäsi heti miehekkäämmällä äänellä: "Ja ehdimmehän tuon ongelta palattuammekin tehdä, jos niikseen tulee."