"Minä en kuitenkaan lähde, ennenkuin olen saanut osani valmiiksi", Risto lausui ja painautui jälleen entistä ahkerampana työhönsä.
"Mutta minä lähden. Hauskempihan sitä siellä on istua, kuin tässä mullassa rypeä." Ja Yrjö haki kuopasta matoastiansa, heitti onget olalleen ja lähti iloisesti vihellellen läheiseen rantaan.
Aurinko oli kohonnut keskitaivaalle. Suristen lentelivät hyönteiset mettä hakien kukasta kukkaan, pehmyt kesätuulonen humisi leppeästi puiden oksissa ja tuolloin tällöin kuului rannasta leikkivien lasten iloinen kujerrus. —
"Mutta mikä se oli?" Risto karkasi pystyyn ja kuulosti, Toistamiseen kuului rannasta kova avunhuuto. Hetkeäkään aikailematta hän kiiruhti sinne.
"Mitä täällä on tapahtunut?" hän hengästyneenä kysyi nähdessään siellä lehtori Ahavan vanhemman tytön Annikin palvelustytön kanssa itkevän.
"Voi, hyvä Risto! Lyyli putosi järveen."
"Lyylikö?… Sanokaahan, kuinka se tapahtui?"
Saappaat lensivät Riston jalasta hietikolle.
"Tuossa se Näkkäkivellä laivaansa uitteli ja jalkansa livetti ja voi, voi!…"
Annikki kätki kasvonsa esiliinaansa ja alkoi jälleen rajusti itkeä.