Muistutus.
Itsekkullaki kansalla on ylen vähä tietoja ensimmäisistä ajoistansa. Sillä kun kirjoitusoppi vielä oli tuntematoin, piti merkillistenki asiain ja tapausten jäädä unhotuksiin, paitsi mitä runoissa ja tarinoissa säilytettiin. Mutta runoissa ja tarinoissa asiat ensialkuansakki paremmin kuvaillaan, kun järkkää totuutta myöten selvitetään. Ja kun niillä sitten ei olekkaan parempata säilyttäjätä, kun ihmisen muisto, niin ne polvi polvelta, joko peräti unhotetaan, eli kuitenki muuttuvat semmoisiksi, että tarkimmallaki työllä ei aina tulla tuntemaan, mikä niissä olisi totta, mikä muuta.
Niin on meilläki Suomalaisilla vähä muinaisista ajoistamme tietoja. Arvattavasti oli itse elämälaatuki sillon paljo yksikertaisempi ja harvon mihinkään muuhun ylettyvä, kun jokapäiväisihin elatustarpeisiin. Semmoisina jouduttiin paremmin sivistyneitten kansain, Venäläisten, Saksalaisten (Tavallisesti kutsutaan Saksalaiseksi, Saksan maaksi, mitä tässä kirjassa tulemma Saksaläiseksi ja Saksan maaksi [Saksaksi] nimittämään. Saksa on ainoastaan osa Saksastä ja sentähden ei sovelias koko maan nimitykseksi.) ja Ruotsalaisten keskelle. Uudet opit, tiedot ja muistoaineet alkoivat levetä Suomeen, omat vanhat, mitä löytyiki, joutuivat aina enemmin unheelle. Suomalaiset niitä ei pitäneet sen arvoisina, että erittäin muistella; muukalaisille olivat vieläki vähäpätöisempiä ja muuten ymmärtämättömiä. Niin katosivat muinaisajan ilmanki vaillinaiset tiedot muistosta; kirjassa niitä ei ollutkaan. Mitä muukalaisten kansain kirjoituksissa hyvin harvoin löytään Suomen muinaisaikohin koskevaista, se myös useinki ei taida olla todenmukaista. Sillä kun tavallisesti elivät vainossa Suomalaisten kanssa ja vaan harvon muussa tapauksessa heitä nimittävätkään, niin arvattavasti eivät mainitsekkaan hyvää heistä, sillä eipä vieläkään ole totuttu viholliselle oikiata arvoansa antamaan. — Sama köyhyös muinaisajan tiedoissa kohtaa myös Virolaisia, Lappalaisia ja muita Suomen heimokansoja, ett'ei tule siitäkään toivottua apua. Mitä itse Suomen kielestä, vanhoista sanalaskuista ja tavoista voisi muinaiselämää kohtaan päättää eli arvata, sitä ei vielä ole oikein tarkasti tutkittu. Tarinoita siitä ajasta asti ei löydy, tuskin nimeksikään, ja runot, mitä vielä löytyy, lienevät aikaa myöten niin muuttuneet, että työläästi voi eroittaa, mikä niissä on alkuperäistä, mikä myöhemmin lisäksi tullutta. Ompa vielä niiden syntymäaikaki melkein tuntematoin. Niin on kaikelta kohdalta työläs ja mahdotoinki tarkempata ja täydellisempätä tietoa Suomen muinaisajasta saada. Se aika, jonka paremmin tunnemma, ei ulotu, kun 700 vuotta taaksemme, ja ompa alkupuoli siitäki hyvin laiha tiedoiltansa. Tarkoituksemme tällä kirjalla on, lyhyeltä kertoa, niin hyvin, mitä Suomen muinaisajasta puuttuvaisemmasti, kun seuraavaisista liiatenki nykyisemmistä ajoista täydellisemmästi tunnemma, ja toivomma, että Suomalaiset lukiat, nähden missä vaivoissa, vainoissa, sodissa ja muissa rasituksissa esi-isämme sekä uskonsa että muun kohtansa puolesta enimmiten elivät, oppisivat oikein tuntemaan nykyisen rauhansa, onnensa ja aikansa, ja sen niin itsensä, kun jälkeistensä hyväksi käyttämään.
I.
Alkuluku.
Suomalaisten Kansain Muinaisaika.
a). Niiden alku, asuntopaikat ja muutto pohjaisille maille.
Aasian maanosan keskeltä ja itäpuolelta lähti muinaisaikaan moninaisia kansoja länteenpäin vaeltamaan. Ne matkallansa hajausivat, kunne kukin utautuin, vieläki vuosituhatten jälkeen joitakuita jälkiä yhteisestä peräsuvustansa osottain. Semmoisia Aasiasta kotiperäisiä kansoja sanotaan Hunnit, Avarit, Turkit, Hunkarilaiset ynnä monet muut olleen, joiden seassa myös Suomalaisetkin kansakunnat, jotka epäilemättäki ovat Hunkarilaisten heimolaisia.
Se on saatu jotenki tutkituksi, että Suomalaisten kansain esi-isät monia vuosisatoja ennen Vapahtajan syntymätä elelivät itäpuolella Uralin tuntureita, jotka juoksevat pitkin Euroopan ja Aasian väliä, toisen toisesta eroittain. Täällä, monia satoja penikuormia nykyisestä Suomesta itäkaakkoista suuntaa, olisi heillä Aasian länsiseuduilla, Urali- ja Himalaiatunturein välillä, Obi- ja Siirijokein latvoilla sekä varsilla, ollut laajat asuntoperänsä Hunnilaisten kansain nimellä, joiden jälkeisiä, ja ainaki heimolaisia, seuraavan ajan Hunnit, Hunkarilaiset ja Suomalaiset olisivat. Vähä ennen Vapahtajan syntymätä lähtivät Suomalaiset erille ja siirtyivät pohjaiseenpäin Kyöttiläisiltä [sillä nimellä ymmärretään samaa kansaa, jota muutoin Götheiksi, Göthiläisiksi on kutsuttu] ja muilta kansoilta pakotettuna. Elivät sen jälkeen jonkun ajan länsipuolella Uralitunturia, Volka- ja Kaamajokein varsilla, siirtyivät siitä länteen ja pohjaiseen päin, siksikun neljännen vuosisadan lopulla Vapahtajan syntymästä näyttävät tulleen nykyisille asemamaillensa.
Ketä maassa ennen Suomalaisten tännettuloa asui, siitä ei ole vielä oikein selvää tietoa saatu, ehkä onki paljo ja kauan siitä keskusteltu. Se on tietty asia, että Suomen rantamailla sitä ennen eli ihmisiä, ja että näitä Suomen perivanhoja asukkaita nimitetään Juuteiksi, mutta ei ole vielä voitu selvittää, mitä kansasukua nämät Juutit olivat. Enimmiten on luultu niiden olleen Suomen kansan heimoa. Mutta sitä luuloa vastoin löytyy usiampia asianhaaroja vanhoissa tiedoissa, joista pikemmin voisi päättää, Juuttein olleen heimolaisia niille kansoille, jotka asuivat länsipuolella merta. Myös näyttää Suomalaisista tarinoista, kun olisi maassa ennen nykyisiä asukkaistansa ollut ihmisiä, joiden kanssa elivät vainossa. Semmoisia luultavasti olivat Hiisi, Vuorenväki, Juuttaat ja muut sitä laatua. Luulisi myös semmoisista yli koko maan löytymistä paikkojen nimista, kun Hiidenvesi, Hiidenkangas, Hiidenselkä, Hiitola ynnä muiden omat, näitä paikkoja Hiiden mäeltä asutuiksi. — Näyttää kun olisi Suomalaisten tännettulon aikana maa enimmästi ollut autiona, paitsi meren rantoja, joilla asuttiin. Sillä jos olisi Maan keskessäki asujoita löytynyt, niin arvattavasti eivät olisikkaan ilman suuritta soditta heittäneet asuntojanssa Suomalaisille, mutta semmoisista sodista ei juuri mitään muistella kansan tarinoissa eikä muissa tiedoissa. Tiettävästi olivat myös kauan aikaa jälkeen maan sisemmäiset paikat ilman vakinaisia asukkaita, eikä kun kalastajilta ja metsämiehiltä jollonkullon majailtuina.