a). Ruotsalaisten ensimäisestä valloitusretkestä Suomeen Thuomas pispaan saakka (v. 1157-1209).
Syitä tutkeissa minkätähden Ruotsalaiset nyt rupesivat Suomea ahdistamaan, havaitsemma niiden olleen kahta laatua. Ensimäinen syy oli heillä maansa ja valtansa puolesta; sillä esivanhempamme taisivat, heki kohdastansa, välimmiten merirosvomistensa retkillä käydä Ruotsia hävittämässä, ja olivat myös vanhastaan Ruotsalaisille veroa maksaneet, ehkä ei pysyväisesti eikä nyt pitkään aikaan. Toissa ja kylläki etevämpänä syynä oli se yli koko kristikunnan tähän aikaan leveynyt halu uskonsa seikan edesauttamiseen, nähtävä, niin hyvin Ristisodiksi kutsutuissa yrityksissä pyhää Palestinan maata Mahometiläisiltä jällevoittamaan, kun myöski erinäisten, epäilemättäki usein sulasta rakkaudesta palavain miesten lähetykset pakanoita Pohjais-Euroopassa erhetyksistänsä valkeuden tielle kääntämään. Näiltä syiltä vaikutettu, ja muutoin itsekki oman aikansa jumalisuuteen hartaammasti mielistynyt, lähtee Erikki IX, noin v. 1157, Suomea käännyttämään. Hänellä oli myötänsä suuri sotajoukko ja pappejaki, joiden seassa pispa Henrikki. Laivoilla tuli hän meren yli, ja Turun seuduilla arvellaan hänen maalle nosneen sekä panneen ensiperustuksen sittemmin mainioon Turun linnaan. Suomalaiset, jotka olivat aivan varustamattomat, voitettiin helposti. Siitä näyttää Eteläis-Suomen rantamaat valloittaneen ja miekan terällä, sen ajan laatuun, pakoittaneen asukkaita Kristinuskoa tunnustamaan. Tällä kerrallako, eli heti prrästä lienee Eteläis-Suomen luodoilla ja mantereella löytyvät Ruotsalaiset uutisasukkaat tänne muutettu. Ne olivat Helsinglannin paikkakunnasta, niinkuin monet nimet (e.m. Helsinki) vieläki todistavat. Tähän aikaan mahdettiin myös ensimäinen Suomen kaupunki Aurajoen (Avarajoen) rannoilla perustaa, ehkä se alussa mahtoi olla kehnon kylän tapainen ja muutoinki oli vähäistä ylempänä nykyistä Turkua, Räntämäessä ja Maariankirkon paikoilla.
Vielä samana kesänä purjehti Erikki takasin kotimaahansa, jättäin jälelle Suomeen Henrikki pispan pappein ynnä sotajoukonki kanssa. Tämä Henrikki oli Englannista syntysin ja neljäs pispa Upsalassa. Kuninkaan poikettua rupesi hän hyvin intoisesti Suomalaisia maan sisemmäisilläki paikoilla uuteen uskoon käännyttämään. Näyttää kun olisi hän jo alusta alkain ollut valmis henkensäkki tässä työsä, jos niin suotaisiin, menettämään. Ja niinpä tapahtuiki talvella perästä. Tästä hänen martyrikuolemasta on kaksi erityistä kertomata legendoissa (Niin kutsutaan munkkein kertomisia Pyhäin elämästä, Paavinuskon ajoilta. Niissä ei ole tavallisesti paljo totuutta ja se vähä, mikä onki, rumennettu.) säilytetty. Yksi sanoo hänen eräälle miehenmurhaajalle kirkon rangaistusta päättäneen, ja siltä sentähden tapetun. Toinen taas, joka todenmukaisemmalta näyttää, kertoo asian seuraavalla tavalla. Henrikki tapasi matkallansa Köyliön pitäjässä vaimoihmisen, joka siihen määrään oli pakanallisessa epäuskossansa kiintiä, ett'ei pitänyt mitään pispan opetuksista ja vieläpä päätteeksi ei tahtonut häntä huoneessansa sallia, eikä antanut ruokaa nälästyneelle miehelle. Henrikki käski tulkkinsa väkivallalla ottaa, mitä tarvittiin, ja jätti lähettyänsä kaikista kolmikertaisen makson vaimolle. Heti pispan mentyä tuli tämän vaimon mies, Lalli, kotiinsa. Siitä vaimo kertomaan tästä vallattomuudesta, lisäten vielä pispan muutaki siveyttömyyttä tehneen. Siitä Lalli heti pispan jälkeen, saavutti hänen Köyliöjärvellä ja kysyi minkätähden tämänlaista oli tehnyt. Pispa nosti lakkia ja tervehti. Samassa sivalsi Lalli häntä kirveellä päähän, niin että paikalla kuoli. Lalli otti pispan hiipan, pani päähänsä; leikkasi sittä häneltä peukalon, jossa oli kallis kultasormus, ja meni kotiinsa. Legenda sanoo vielä seuraavan, jota emme uskottavaksi tähän panekkaan. Henrikki oli aavistanut kuolemansa ja lähettänyt seurassaan olevan pojan lähimmäisestä talosta noutamaan härkäparin, jota ei vielä millonkaan oltu auran edesä käytetty. Näiden härkäin piti vetää hänen ruumista, saada mennä miten ja minne tahtoivat, ja missä kolmannen kerran seisahtivat, siinä piti hauta pispalle kaivettaman ja kirkko rakennettaman. Niin seisahtivat Nousiksessa, ja sille paikalle rakennettiinki kirkko ja hauta pispalle. Nousiksesta muutettiin sitte Henrikin luut Turkuun, josta ne myöhemmin Venäjälle vietiin. — Kun Lalli oli päässyt kotiin, niin tapahtui kummia, joista ei tainnut murhatyötänsä kiittää. Hiippaa kun rupesi päästänsä ottamaan, niin ei lähtenyt muuten, kun että päänahkaki ja tukka kiskottiin irti; samate ei sormus lähtenyt kädestä muuten, kun sormen kanssa. Vanhanaikuisessa suomalaisessa runossa, jossa tätä pispan kuolemata kerrotaan, on luettava erään paimenen Lallilta, hänen kotiin tultua, kysyneen:
"Kusta Lalli lakin saanut,
Mies paha hyvän kypärin,
Pispan hiipan hirtehinen?"
Mutta kun Lalli lakkia päästänsä tavotti, niin "hiukset himahtelivat" ja kun sormuksen sormesta veti, niin "sormen suonet luikastelit."
Henrikki tehtiin kuolemansa jälkeen Pyhäksi ja luetaan ensimäiseksi Suomen pispaksi, vaikka hänellä luultavasti ei ollutkaan muu mielessä, kun panna Suomenki Upsalan hiippakunnan alle. Suomen Apostoliksi häntä pikemmin voisi verrailla. Turun Tuomiokapitulin sinetissä on vielä nähtävä hänen leikattu sormi sormuksenensa kuvattuna.
Henrikkiä seuranneista pappismiehistä mahdettiin seuravaki pispaksi kutsuttu, ehk'ei Paavilta sillä korkonimellä vielä koristettu, Vestgööthiläinen Rudolphi ottaa. Kuningas Erikin käännytäntäinnosta on arvattava, tämän heti Henrikin tapettua Suomen kristiseurakunnan hoitajaksi ja vielä edespäin levittäjäksi valitun.
Kun näin olivat tulleet Ruotsalaiset Suomeen ja ruvenneet sitä täysin tuumin allensa panemaan, niin näyttävät Novgorodilaiset, joilla oli moninaisia etuja Suomalaisista odotettavina, sitä karsain silmin jo alusta alkain katselleen. Joko lienevät Novgorodilaiset nyt heti käyneet Ruotsin voittomaata vainomassa, eli olisivatko ainoastaan pakanoita likimaissa siihen kiihdyttäneet; sillä Ruotsalaiset nähdään v. 1164 lähtevän sotahan heitä vastaan. Mahtoiki olla tarkoituksena tällä sodalla, saada viholliset niin peljästymään, että eivät vasta uskaltaisi käydä Ruotsalaisten rauhaa rikkomassa. Ei kaiketi voi ymmärtää, mikä hyöty Ruotsalaisille olisi siitä lähtenyt, jos olisivat yltyneet vihollisuutten alkajiksi ja tahallaan suututtaneet voimakkaita naapureita. Venäjän aikakirjat sanovat Ruotsalaisten tulleen 55:llä aluksella Laatokankaupunkiin, joka oli lähellä Volkkovijoen laskupaikkaa Laatokanjärveen. Mutta kun ei heidän yritys tätä kaupunkia vasten onnistanut, niin menivät Voronajoen luokse, joka taas on Volkkovi- ja Svirrijokein välillä. Vaan pianpa joutuiki Ruhtinas Sviatoslavi Novgorodista, ja voitti heidät 28 p. Toukokuuta. Ruotsalaiset menettivät 33 alusta; muut alukset pääsivät pakoon, vieden haavoitettuja myötänsä. — Siitä ett'ei Ruotsin aikakirjat mainitse tästä sodasta mitään, on päätetty tämän, ilman Kuninkaan avutta, ainoastaan Suomessa asuvilta, eli sinne muuttaneilta Ruotsalaisilta tehdyn.
Kun oli tämän yrityksen näin pahasti käynyt, niin ei siitä ollutkaan mitään hyvää, vaan sen siaan kiihtyivät viholliset tuhatta enemmin. Pakanat, niminomaisesti Karjalaiset, Vatialaiset ja Hämäläiset, rupesivat vielä ankarammasti kun ennen vaivaamaan ja ahdistamaan. Tähän oli Novgorodilaisten yllytys suurena syynä. Niin olivat he myös yllyttäneet Kuureja ja Virolaisia vainomaan Ruotsalaisia heidän omassa kotimaassa. Muutoin ei tietä Novgorodilaisten itsensä tällä kerralla käyneen kostamassa. Näiltä ajoilta on vielä jälellä bulla (Niin kutsutaan Paavein lähetyskirjoja, joissa tavallisesti jostaki allensa kuuluvain seurakuntain asiasta säätävät. Ne ovat näillä vanhoilla ajoilla sangen paljo valaisevat meidän, niinkun muidenki, historiata.) Alexanderi III:nelta, kirjoitettu Tuskulumista vuotten 1170 ja 1172 välillä, jossa sanoo Suomalaisten, kun viholliset ovat tulemassa, lupaavan pitää Kristinuskon ja hartaasti opettajia pyytävän; mutta, kun vihollinen on poikennut, saarnaajia ylönkatsovan ja vieläpä kovasti vainovanki. Sentähden kieltää Paavi Ruotsalaisia heille apua antamasta, "jos eivät ennen jätä heillä mahdollisesti löytyviä linnoituksia Ruotsalaisten halttuun, eli kuitenki aseta jonkun muun rauhan pantin; niin ett'eivät enää voisi Ruotsalaisten valppautta pettää." Tässä nimitetyillä Suomalaisilla osotetaan Suomenniemen lounaisperukan asujamia, joita erinomaisesti kutsuttiin Suomalaisiksi, ja jotka jo olivat, ainaki nimeksi, ottaneet Kristinuskon sekä Ruotsalaisten vallan alle antauneet. — Rudolphi, joka tällä rauhattomalla ajalla oli ollut Suomen seurakunnan päänä, sai viimmen onnettoman lopun. Muutamata vanhaa tietoa myöten otettiin hän v. 1178 vangiksi, poisvietiin sekä tapettiin Kuureilta. On kuitenki luultava näiden Kuureiksi nimitettyin vainojain olleenki Karjalaisia; sillä nämät kansanimet sekoitetaan usein Ruotsin vanhoissa kirjoituksissa.
Rudolphin jälestä tavataan Folkviinus seurakunnan hallitsiana. Kurjassa tilassa oli Ruotsalaisten seikka Suomessa tämänki aikana. Arvattavasti ei ole meihin saakka säilynyt tietoja kaikista tapahtuneista rasituksista, näiltä niinkuin ei muiltakaan ajoilta; vaan on ainaki vähä nähteeksi säilynyt. Vuonna 1186 vaelsi joukko nuoria miehiä Novgorodista, johdatetut Viissata Vasileivitsalta, Jämein maahan, jolta retkeltä palasivat onnellisesti ja paljoin vankein kanssa. Koska tätä kertoissansa Venäjän historioitsiat eivät ollenkaan nimitä Ruotsalaisia, niin on siitä päätetty heidän vallan näihin aikoin ei vielä olleen lavialta Suomessa levitetyn. Seuraavana vuotena, elikkä vasta v. 1188, nähdään Karjalaisten Ruotsiin purjehtivan, polttavan Sigtunan kaupungin ja tappavan Pääpispan (Arkhi-Pispan) Johanneksen talossansa Almarstäkissä. Määlarijärven ympäristöillä, jossa Karjalaiset nyt olivat käyneet hävittämässä, löytyivätki Pohjais-Ruotsin rikkaimmat kylät ja kaupungit. Pidättääksensä merirosvoja sinne vasta pääsemästä, ja niiden hävityksiä karttaaksensa, alkoivat Ruotsalaiset tästäpitäin rakentaa ja asututtaa Tukhulmia, jonka kaupungin mainitaan olevan "avaimen Määlarin järveen." Viimmimainittuhun Karjalaisten hävitysretkeen mahtoi kentiesi Novgorodilaisten yllytys olla syynä. Muuten todistaa seki asia tämmöisestä Novgorodilaisten ja Ruotsalaisten aina kiihtyvästä eripuraisuudesta, että samaan aikaan vihollisuus nousi ja kauppa katkesi Novgorodin ja Gotlannin välillä, joka tila kesti aina vuoteen 1201, ja aukasi uuden kauppatien Dyynajoen ja Pleskovin kautta Venäjän sisälöille. Vuonna 1191 kävivät Novgorodilaiset, yhessä Karjalaisten kanssa, Hämettä ja Ruotsin uutismaata vainomassa ja hävittämässä. Tällä kerralla näyttävät tahtoneen Ruotsin vallan ja Kristinuskon alkeet Suomessa supi menettää. Lieneekö se ollut tällöin, eli, niinkuin toinen tieto osottaa, vasta v. 1198, kun äsken perustettu Turun kaupunkiki heiltä poltettiin.