3. Suomen sisämäisistä asioista ennen maan valloittamista.
Edellisessä olemme nähneet, kuinka Kristinusko ja Ruotsin valta oli, ehkä kovain kiistojen vaiheella, vähitellen tullut maahamme ja ikääskun särkenyt ensimmäisen kuoren kovan raakuuden. Mutta se oli vielä aivan päällinäisesti meidän tykönä, ja esivanhempamme pian yhdenlaiset tavoiltansa, kun ennenki; — päällinäisesti oli ruotsalaisuus, sisämäisesti pakanallisuus. Nyt tahdomma lähteä katselemaan tätä heidän sisämäistä menoa, johonka pääsemmä valloitussodista soveliasti kääntymään, jos ensisti puhumma heidän
a) Kaupanasioista.
Isänmaamme muinaisaikaiset kauppateiden haarat ovat enimmästi niin vähän tietyt, että niiden hämärässä saa kyllikseen haparoia, hyvä jos sittenkään saapi vähäisen selvän oikiasta jälestä.
Jo olemme ennen lyhykäisisti puhuneet muinaisajan kauppakäynnistä Venäjällä, josta monen kansan, yksin Persianki, vanhat tiedot pitivät todistusta. Silloin olemme senki maininneet, että Skandinavilaiset ja heidän heimokansat kävivät Suomenmeren ja Nevajoen kautta kauppaa Slavjanein kanssa. Niiden kansain kauppakäynti tuli niin kartuttavaksi, että sen edesauttamiseksi yhdistyivät seuraan, jota Hansaseuraksi kutsuttiin, ja jonka laivat harjoittivat tihiätä kauppaa, varsinki Novgorodin kanssa. Mutta Suomenniemen sivu purjehtiissansa kävivät nämät Hansalaiset Suomalaistenki tavaroita, asetetuilla eli tavalliseksi tulleilla paikoilla, itsellensä vaihtamassa. Semmoisia paikkoja Eteläis-Suomessa olivat, paitsi Nevajoen rantoja, Koivistosaari (muuk. Björkö), lähellä Viipuria, ja Hämeensatamaksi kutsuttu paikka, joka mahtoi olla Hankoniemen ja Puojolahden seuduilla, jota jälkimäistä Venäjän aikakirja nimittääki Kauppajoeksi. Näihin paikkoihin toivat Suomalaiset kalujansa, jotka enimmäksi osaksi olivat metsän eläväin nahkoja,[5] ja saivat niitä vasten vierailta kauppamiehiltä suolaa ja muita tarpeita. Muuten näyttää Koivistosaaren kauppapaikka, ennen Viipurin rakentamista, kuuluneen Rovgorodilaisten alle. Myöhemmin alettiin muillaki paikoilla, e. m. Aura- ja Kokejokein suulla, yhdenlaista kauppaa harjoittaa.
Nyt ovat meillä vielä Pirkkalaisten kaupat, muutot ja valloitukset edessä, ja siinä samassa paha päästö päästettävänä. Näistä arvelemma seuraavalla tavalla. Kun vanhin ja päälleluotettavin tieto sanoo, että Birgeri Jaarli, pannessansa Hämeen v. 1249 Ruotsin alle, oli "asututtanut sen maan kristityillä (Ruotsalaisilla) miehillä," niin mahtoi Ruotsalaisia Hämeenlinnaanki ja sen likiseuduille tulla asumaan. Kun vielä toinen tieto sanoo, että 28 vuotta sen jälestä (v. 1277) Kuningas Maunus Laduloosi oli antanut "Pirkkalaisille, jotka asuivat Pirkkalan pitäjässä, omaisuudeksi kaikki Pohjanmaalla majailevat Lappalaiset, jos he panisivat ne Ruotsin kruunun alle;" niin on kyllä arvattava, että nämät Pirkkalaiset olivat niitä Birgeriltä Hämeenlinnan seuduille muutettuja Ruotsalaisia, jotka jo asuivat Pirkkalassaki ja kävivät kauppaa Lappalaisten kanssa. Saatua sen kuninkaallisen luvan rupesivat he rikkauksien kiimassa kovin rääkkäämään Lappalaisia, jotka vielä asuivat heitä likellä, niin että ne pakenivat ulemmas pohjaiseen. Mutta Pirkkalaiset, — joiden rikastuttava kauppa Lappalaisten kanssa niiden siirtymisellä pohjaiseen tuli hankalaksi, joidenka tavarat sen aikuisilla asuntopaikoillansa olivat (e. m. vuonna 1292) tulleet ryöstetyksi Venäläisiltä ja joille meren rannalla oleva sekä kalaisilta joeilta kuurnailtu eteläinen Pohjanmaa näytti kyllä soveliaalta asuntapaikalta — muuttivat sinne majansa. Nämät mahtoivat ollakki ensialkuna nykyiseen Ruotsaseen uutisasuntoon Vaasan läänissä, ehkä Ruotsalaisia myöhemminki, varsinki Korsholman rakettaissa, saattoi sinne muuttaa elämään. (Tarkemman tiedon puutteessa olemme tämän arvelon tähän panneet. Löytyisi siihen kyllä vähän todistuksia, vaan ei sia anna myötä niitäkään vähiä tähän panna. Sen vaan tahdomme mainita, että tämä arvelo sopii, muutamassa tarkoituksessa, niin sen kanssa, kun Messenius sanoo Pohjanmaan uutisasunnon tulosta Suomeen Birgeri Jaarlin kanssa, kun senki, kun muutamat arvelevat Pirkkalaisten olleen vaan Helsinglannisia kauppaa käypiä talonpoikia, sillä Birgeriltä muutetut ruotsalaiset näyttävät olleenki Helsinglannista kotosin. Pohjanmaan untisasunnon täytyi tulla taikka suoraan Ruotsista, tai Eteläis-Suomesta, ja jälkimäiseen luuloon löytyvät paraimmat todistukset.) — Tultua uusille majoillensa rikastuivat Pirkkalaiset mahdottomasti Lappalaisten kautta, joita verottelivat. Mutta Lappalaiset pakenivat Tornion ja Kemin seuduille, ja kun Pirkkalaiset sielläki kävivät heitä ryöstämässä, niin täytyivät he vetäytä niille tienoille, missä nytki asuvat. Kahdenpuolen Pohjanlahden päätä asui Kainulaisia. Näiden asumamaitten sivu olivat Lappalaisetki pohjaiseen paenneet, jossa tapasivat lahkoveljijänsä. Kuitenki pantiin Lappalaiset Pirkkalaisten kautta viimmen Ruotsin vallan alle, ja samassa pöläkässä (- jos lienee Ruotsinpuoleltaki autettu -) täytyivät myös Kainulaiset Ruotsin ylivaltaa tunnustaa. Ja näin arvelemma Pohjanmaan, samoilla ajoin kun Karjalanki valloitusta tuumiteltiin, tulleen Ruotsin alle.
b). Muista sisämäisistä menoista.
Tähän tutkintoaineeseen saadaan johdatus muutamista kielessä löytyvistä nimityksistä ja rinnalla pitäin, mitä Suomalaisten heimokansoissa löydämmä näihin asioihin kuuluvaksi. Tässä tahdomma olla lyhytpuheiset.
Jotain paremmin järjestynyttä hallitusmuotoa ei näytä olleen muinaisilla Suomalaisilla. Perheen vanhimmalla oli valta huoneessansa ja hänen ei tarvinnut kuulla, jos ei koko heimon päällystä. Tämä päällysvalta itsekkussaki heimokunnassa arvattavasti annettiin sille, joka ikänsä, rikkautensa ja neronsa puolesta oli muita etevämpi. Vanhuus pidettiin ilmanki suuressa kunniassa. Vainon aikoina piti usiampien heimokuntain ruveta jonkunlaiseen yhteyteen eli liittoon keskenänsä. Usiampia semmoisessa liitossa olevia heimo- ja kyläkuntia näyttää vanha sana kihlakunta alkuansa merkinneen. Kihlakuntien piti toisinaan keräytä kokoon, neuottelemaan yhteisistä asioista ja näitä kokouksia sanottiin keräjiksi, jolle sanalle nyt on toinen, tavallinen merkityksensä annettu, ikääskun kihlakunnallenki, joka ei enää mitään erityistä liittoa merkitse. Sanat juttu (process) ja jututa (processa) näyttää, kun olisi silloinki muutamia riitoja lain edessä ratkastu, jota myös sana sakko merkitsee, jos ei lienekki tämä jälkimmäinen sana myöhemmin Venäjän kielestä saatu. (Venäläinen sana: законъ laki.) Semmoisia keskinäisiä juttuja ja riitoja taittiin kyllä näissä keräjissä päättää, joiden päätarkoitus kuitenki taisi olla muista yhteisistä asioista neuotella, niinkuin kotimaansa varjelemisesta peljättävältä viholliselta, sodista, rauhan päättämisistä ja muista senlaisista. Niinkuin rauhanki aikana osotettiin joku alammaisuus perheen vanhimmille, heimojen päällyksille ja ehkä muillenki esivalloille taikka esimiehille, joista kuitenkaan ei mitään paremmin tietä, kun että itse nimitykset osottavat semmoisia olleen; niin näyttää sodissaki enin valta yhdelle eli muutamille valituille annetuksi, joita sanat päämies, pällikkö, hallitsia, linnan vanhin, linnan isäntä j.n.e. merkitsevät. Sanat vero, veto, maarahat tekevät myös uskottavaksi sen asian, että jo sillonki oli joitakuita yhteisiä maksoja Suomalaisilla. Sanoista orja ja vapaa näyttää, kun olisi joku muuki eroitus ollut erinäisten ihmisten välillä, paitsi esimiehyyttä ja alammaisuutta, jos ei kuitenki liene orjiksi sillon kutsuttu, mitä myöhemmin palvelioiksi, rengeiksi, piioiksi j.n.e. Se merkitys on orjan nimellä usein vieläki.
Suomalaisten Jumalanpalvelu sillon oli melkein yksinkertainen. Kirkkoja ei löytynyt, eikä tiettävästi kuvia, paitsi mitä Permiässä, ja seki avoimen taivaan alla, ehkä muuten tarhan sisässä. Eikä ollut pappeja, vaan jokainen oli oma pappinsa ja liiatenki vanhimmat, jotka pyhissä laksoissa, pyhitettyin puitten juurella, koskilla, hetteillä, kalmistoissa, korkioilla vuorilla j.n.e. palvelivat Jumalata eli Jumaloita, rukoilivat onnea ja menestystä, niin rauhassa, kuin sodissa, uhrasivat ja toisinaan — ihmisiäki.