Venäjän ja Ruotsin hallitsiain välillä näyttää nyt sattuneen se keskinäinen kohta, että kumpanenki, asioilta omassa maassansa estetty, ei huolinut toiseltansa maapaloja kiskoa, vaan ainoastaan pitää ennen saadut huostassansa. Sentähden, kun tällä ajalla mainitaan rajameteleistä, niin ovat ne, ilman hallitsiain tahdotta, hurjapäisiltä veitikoilta matkaansaatetut. Narimontilla olivat Nevajoen likimaat ja osa Venäjän Karjalata olleet omaisuutena, ja hänen poikansa Patrikei Narimantovitsa tuli v. 1383 niitä sittä hallitsemaan. Mutta kun tämä rupesi asukkaita kovasti vallikoimaan, niin kävivät Karjalaiset Novgorodilaisille valittamassa, jotka sentähden ottivat häneltä pois suurimman osan maistansa. Vuonna 1389 tuli Narimontin veljenpoika, Simeoni Olgerdovitsa, ja sai mainitut paikat allensa. Silloin lähti Ruotsalaisia v. 1392 Nevajoella hävittämään, mutta lyötiin Simeonilta, ioka tämän perästä palasi Lithoviaan. Sittä sai vallastansa ajettu Ruhtinas Juri Svätoslavitsa Novgorodilaisilta mainitut maat, jotka hänen kohta kuitenki täytyi pelvosta jättää. Nyt tuli v. 1395 Ruotsalaisia Jaamakaupunkiin, josta he heti kaijotettiin; mutta vuotena perästä oli heitä taas liikkeellä, ja hävittivät Venäjän Karjalassa kaksi pitäjästä ynnä polttivat monta kirkkoa, eikä tietä muuta tästäkään kerrasta, kun että Ruhtinas Konstantini ajoi heidät matkoinsa ja antoi leikata kielen niiltä, jotka olivat hänen käsiin joutuneet. Vuonna 1407 tuli Simeoni Olgerdovitsa jällensä Nevajoen tienoille ja otti entiset maansa hallitakseen. Eikö liene se asia ollut Ruotsalaisille mieleen, eli mikä lie ollut syynä, koska he v. 1411 karkasivat hänen alustalle ja ottivat Tiverskin kaupungin. Tästä tiedon saatua kävi Simeoni heitä jälelleen ajamassa. Mutta ei sillä hyvä. Hän karkasi myös Ruotsin Karjalaan, poltti ja hävitti sitä laajalta, ja varsinki saivat Ruotsalaiset hänen hirmuista kostoa kärsiä. Hän tuli aina Viipuriin asti, poltti sen esikaupungin ja vei myötänsä paljo vankeja. Mutta kaksi vuotta sen perästä meni Simeoni kaiken väkensä kanssa Lithoviahan jälelleen.
Beero Balkin ja kolmen häntä ennemmäisen pispan aikoina olivat Kirkon ja pappissäädyn voimat aina olleet karttumassa, uusia kirkkokuntia laitettu ja täysi pakanallisuus ruvennut etempätä (Suomen sisäisemmiltä ja pohjaisemmilta tiloilta) katselemaan. Hänestä muistellaan, että oli käynyt Roomissa Paavia miellyttämässä, ja Tuomiokapituli hänen kautta saanut uuden Arkhidiakonin viran. Margaretha ja Kuningas Erikki näyttävät olleen hänelle aivan hyväntahtoiset, koska antoivat lahjaksi Maskuun pitäjän Piikkiön kanssa. Siitä hyväntahdosta tuli se hyöty Suomen kirkolle, että nimitetyt kuninkaalliset persoonat (v. 1403) kenkkäsivät 300 hopiamarkkaa iankaikkiseksi messuksi, jota Turun Tuomiokirkossa piti "aina Tuomiopäivään asti" pidettämän. Beerolla oli myös tuumassa saada Koroisissa, lähellä Turkua, nunnaluostari rakennetuksi, vaan lieneekö siitä tullut valmista, kosk'ei sitä sen perästä enämpi muistella. Muuten oli hänenki aikana isänmaamme erämaitten asututtamisesta ja perkkaamisesta paljo huolta asianomaisilla.
Maunus II Tavasti tulee nyt, Beero Balkin v. 1412 kuoltua, Suomen pispaksi. Hän oli syntynyt Mynämäen (Virmon) pitäjässä, tullut Praagissa Maisteriksi, ollut ennen Arkhidiakonina Turussa ja Kuningas Erikin Kanslerina, sittä tullut Roomissa vihityksi pispanarvoon. Muutama kirjoitus paavinuskon ajolta sanoo: "Turun Seurakunnassa Hemminki ja Maunus Tavasti pispoille (pyhän Henrikki pispan perästä) ei löytyneen koskaan vertaisia, jotka ajallansa olisivat tehneet niin paljo ja niin suuria töitä." Ja tosin näyttääki tämä pispa, sillä ajalla kun eli, Suomelle paljo hyvää vaikuttaneen. Sen hänestä voipi sanoa, että oli kaikella muotoa kelpo paavilainen, vaan ei enempätäkään. Hänen jumalisuus, jota senaikuiset ihmiset paljo ylistävät, ei näytä olleen puhtahana aikansa erhetyksistä. Sen innossa lähti hän pyhässä Palestinan maassa käymään, jolta matkaltaan toi koristuksia Tuomiokirkolle. Usein hankki hän Roomista taikka muualta syntianteita niille, jotka lahjoillansa muistivat Tuomiokirkkoa eli koululaitoksia. Hänen kautta tehtiin jumalanpalvelun loistava meno ynnä muutki Kirkon askareet paavinuskon vaatimuksia myöten täysinäiseksi. Ison osan päivästä veisattiin ja pidettiin jumalanpalvelua Tuomiokirkossa, jossa myös, pispalta ja muiltaki lahjoitetulla tavaralla, nyt laitettiin alttareita neljäänki toista asti. Tuomiokapitulin jäseniä lisättiin 6:desta 10:neen ja palkkoja enennettiin. Kirjasto Tuomiokirkossa kartutettiin pispalta kenkätyillä kirjoilla. Kirkon oikeuksia puollustettiin ja uusia saatiin. Porvon, Paadisten luostarille lahjoitettu, pitäjäs, Pernon ja Sippoon kappelein kanssa, ostettiin (v. 1428) jällensä Turun hiippakunnalle. Rasituksiksi tähän aikaan ovat luettavat: ruttotauti, joka usiamman kerran oli liikkeellä, ja Turun palo v. 1429. Sen palon perästä annettiin syntianteita "7:meksi vuodeksi ja 7 kertaa 40:neksi päiväksi" niille, jotka Tuomiokirkkoa lahjoittivat. — Seurakuntain luku maassamme enentyy tämänki pispan aikana. Kuusiston hovi taikka linna rakennetaan häneltä kivestä, kun oli ennen ollut puusta. Näiltä ajoilta alkuansa mahtaa myös Porvon kaupunki olla, jonka kivikirkko, (nykyinen Tuomiokirkko,) taisi tulla noin v. 1418 rakennetuksi. Rauma saapi v. 1441 kaupunki- ja heti perästä kauppa-oikeuden. Naantalin luostari perustetaan v. 1443, jonka vieressä oleva kylä saapi Kuninkaalta kaupunki-oikeuden. Ja muuta senlaista uudistusta.
Mutta enin kiitos on meillä Maunus Tavastille siitä kannettava, että hän, milloin kapinat ja hämmingit kiehuivat Ruotsissa ja rahvas oli rasittajoiltansa pian meneytymässä, aina pysyi valtiain ystävänä ja kehoitti niitä Suomen hyvää katsomaan. Kuningas Erikki XIII Pommerista, joka rienteli kaiken hallitus aikansa saada sukunsa otetuksi kruunun perilliseksi, ja kävi pitkällisiä sotia Slesvigin omistamisesta, tuli Ruotsia vierailla nälkäisillä hallitusmiehillä ja ylönpaltisilla veroilla ja maksoilla vaivaamaan. Mutta Suomessa käski hän oikeuden rikkomatointa pitämistä, kielsi kovasti asetettuin verojen enentämistä ja jakoi vielä v. 1435 maamme kahtehen, Eteläis-Suomen ja Pohjais-Suomen, Lakikuntaan. Myös sääsi hän, että Maanoikeuden, niinkuin korkeimman Suomessa olevan Oikeuden, piti vuosittain Juhannuksen aikoina kokouta Turkuun, lykätyitä riitaseikkoja ja kanteita virkamiehiä vastaan ratkomaan: ja piti sen olla kokoonpannun Pispasta ja muutamista Tuomiokapitulin jäsenistä, ynnä kaikista maassa asuvista Riiki-Raateista, Lakmanneista, Kihlakunnan Tuomareista, ja Fouteista, joiden velvollisuus myös oli huolta pitää kaikista Kuninkaan ja maan hyväksi tulevista asioista. — Ruotsissa oli Kuningas Erikki pannut foutiksi Daalarin maahan erään Danskalaisen miehen, Jösse Erikssonin, joka rupesi kovin mielettömästi elämään, hirtti talonpoikia, piinaten heitä savussa, ja valjasti raskaita vaimoja heinäkuormain eteen. Silloin valitsivat Daalarilaiset nerokkaan vuorimiehen, Engelbrekti Engelbrektssonin, tästä ja muusta pahasta menetyksestä Kuninkaalle valittamaan. Mutta kun ei valituksesta seurannut parannusta, niin nuosi Daalarin maassa v. 1433 kapina. Engelbrekti oli päämiehenä ja pian kävi koko Pohjais-Ruotsi hänen puolelle, sittä muukin osa maata. Erikki Puuke, jolla oli Korsholman linna (Ei ole tietoa, milloin tämä linna rakennettiin. Vanhoissa kirjoituksissa mainitaan siitä ensikerran v. 1398, eli ainaki alkupuolella viidettätoista vuosisataa.) allansa, oli noussut Pohjanmaalaisten kanssa ja antanut Johani Folkessonin kautta ottaa Ahvenanmaan ynnä siellä olevan Kastelholman linnan. Vieraat ja pahanilkiset hallitusmiehet ajettiin pois maasta; Kuninkaalle lähetettiin sana, ett'ei enää ollut mieli häntä kuunnella; Engelbrekti valittiin v. 1345 Riikihoitajaksi. Nyt rupeavat ylimykset Kuningasta likenemään ja sovintoa hänen kanssa tuumimaan. Viimme mainittuna vuotena kävi Kuningas Tukhulmissa, jolloin Kaarle Knuutssoni (Bonde) tehtiin Marskiksi ja Kristeri Nilssoni Vaase Drotsiksi. Mutta pian tekivät Herrat uuden Riikihoitajan vaalin ja valitsivat siksi Kaarle Knuutssonin. Hänen täytyi kuitenki, kun kansa rupesi kovin nurisemaan, jakaa sen arvonsa Engelbrektin kanssa. Vuonna 1436 lopetti Engelbrekti kuulut päivänsä, murhattu petollisesti. Nyt oli Kaarle Knuutssonilla yksinänsä Ruotsi hallussa, vaikka Erikki vielä kantoi Kuninkaan nimeä. Mutta v. 1439 laskettiin Erikki XIII kaikeissa riikeissään pois viralta ja vallalta. — Kaarle Knuutssoni ei saanut tällä kerralla kauan hallita Ruotsia, sillä Kristopheri Bayerista valittiin v. 1440 Kuninkaaksi. Kaarle sai Kuninkaalta omaisuudeksi melkein koko Suomen, joka hänellä ennenki jo oli ollut, vaan josta hänen nyt täytyi antaa Raaseporin ja Korsholman linnat Drotsille Kristeri Nilssoni Vaaselle, jolla taas Viipuri oli ennen ollut ja jonka vuoden perästä kuoltua hän sai ne jälelleen ja asettausi Viipurissa elämään, täytyen ainaki antaa Turun ja Hämeen linnat Kuninkaalle. Niin sekavasti linnoja näihin aikoin mahtavain välillä vaiheteltiin! Kristopherin aikana olivat virat Ruotsissa omakansaisten käsissä, joita Kuningas heille myömällä jakoi. Ankaroita nälkävuosia kohtasi, niin että rahvaan täytyi syödä silkkaa petäjäistä, ja siitä ruvettiin Kristopheria Petäjäiskuninkaaksi hokemaan. Muuten annettiin Yhteinen Lakikirja v. 1442, kutsuttu Kuningas Kristopherin Lakikirjaksi, ja Kirkon oikeudet vahvistettiin. Vuonna 1446 lähti Kuningas Gotlannia vasten sotaan, johonka Kaarle Knuutssoniaki oli Suomesta kutsuttu. Gotlannissa oli Vitaliveljein rosvonpesä, joiden parissa kruunuheitto Kuningas Erikki vielä eli.[9] Mutta ei siitä sodasta tullut heille hävittäjätä. Loppuelämässänsä tarkotti Kristopheri saada Lybekki haltuunsa; mutta ei saanut, ja kuoli samana vuonna 1448. Kaarle VIII Knuutssoni tuli silloin 800:dan Ritarin kanssa Ruotsiin ja valittiin Tukhulmin Riikikokouksessa Kuninkaaksi. Kaarle lähti heti Gotlannia allensa saamaan, mutta sekin yritys meni mitättömiin.
Kun Venäjän Karjala ja Nevajoen likimaat olivat Simeoni Olgerdovitsalta tulleet jätetyksi, niin näyttävät Novgorodilaiset tahtoneen ottaa niitä jällensä allehen, josta Lithovian Ruhtinasten kanssa tuli heillä riita. Se ei ollut kuitenkaan pitkällinen, sillä Novgorodilaiset, joilla yhdeltä puolelta oli pelkäämistä Ruotsalaisia ja Saksan Ritareita, toiselta puolen Moskovan Pääruhtinasta, pyysivät Lithovian ystävyyttä ja liittoa, jota heidän nyt myös nähdään usiammasti uudistavan. Tältä ajalta mainitaan, että miehiä Suomesta oli v. 1442 käynyt Pleskovan alustalla hävittämässä ja että ne otettiin vankiksi ja hirtettiin Venäläisiltä. Kaarle Knuutssoni ottaa siihen siaan Venäläisiä Pleskovasta vankiksi, mutta vapauttaa heidät kuitenki, ottain lunnahia. Mutta seuraavana vuotena tuli Iivana Volodimirovitsa, Simeonin nepain, Novgorodiin, ja sai Rarimontin entiset perintomaat. Kun hän v. 1444 kävi Narvanlinnaa piirittämässä, niin karkasivat Saksan Ritarit Inkerinmaahan ja hävittivät kauhiasti. Vaan he taisivat itsekki kärsiä siinä paljo tappoa, koska pyysivät Ruotsalaisten apua ja liittoa. Kristopheri Kuningas lähettiki heidän tykö miehiä, ja Valkin kaupungissa liittousivat Ruotsalaiset v. 1447 Ritarein kanssa, yksituumaisesti Venäläisiä hätyyttämään. Ja niin tavataanki seuraavana vuotena Livon ja Preussian Ritareita yhessä Ruotsalaisten kanssa Nevajoella Venäläisiä vasten sotimassa.
Pispa Maunus Tavasti, joka, paitsi muita ansiollisia töitänsä, oli myös aikanansa asettanut Satakunnan rahvahalta nostetun kapinan, heittää vanhuudelta vaivattuna pispanviran v. 1450 ja kuolee kaksi vuotta sen perästä lähellä Naantalin luostaria olevassa kartanossansa 95:den vuoden vanhana, oltuansa 38 vuotta pispana. Hänen siaan valittiin sukulaisensa Olavus Maunuksenpoika, seurakunnan pääksi, ja vihittiin Roomissa. Hän oli vanhan pispa Maunuksen kostannuksella ollut ulkomaalla oppimassa, tullut Pariisissa Maisteriksi ja Jumaluusopin Bakkalaureukseksi, ollut Pariisin Korkiopiston Rektorina ja sittä suuressa arvossa pidettynä opettajanaki mainitussa opistossa. Hänen mainitaan olleen kaikesta kohdasta korkioppisen ja varsin kaunopuheisen miehen.
Kaarle Knuutssoni Kuningas riensi kaikesta voimasta tulla Norjanki Kuninkaaksi. Hän pääsi kyllä siksi; mutta Kristiani Oldenburista oli Danskalaisilta tullut valituksi, ja hän sai pian Kaarlelta edun Norjassaki, tahtoi myös saada Ruotsin. Kaarle hankki sotaväkeä, ja siitä sodittiin monta vuotta, vaikka Kaarlella ei nöytä olleen täyttä neroa seikkansa puoltamisessa. Silloin oli suuri nälkä ja kurjuus Ruotsissa. Viimmen tuskausi Kaarlelle rahvaski, koska hänen foutit olivat yhtä ylimieliset ja kavalat, kun ulkomaisetki olivat olleet; ja kun hän tahtoi kieltää testamenttein vastaista antamista Kirkolle, niin närkästyivät papitkin. Upsalan Pääpispa Jönssi Bengtssoni (Oksenstjerna), jolla oli vanhaa vihaa Kaarlelle, sai nyt helposti rahvasta puolellensa, nosti v. 1457 kapinan häntä vasten, ja Kaarlen täytyi paeta Dantsigiin. Heti tuli Kristiani I Oldenburista laivastolla Danskan maalta, ja hän kruunattiin Tukhulmissa. Mutta Suomessa oli Kaarle Knuutssonilla vielä miehiä, jotka pitivät hänen puolta ja uhkasivat kernaammasti antauta Venäläisille, kun laillisen Kuninkaansa valapatollisille pettäjille. Mutta Erikki Akselssoni (Totti), joka ennen oli ollut linnanhaltiana Turussa, tuli Suomeen ja sai petoksella ja väkivallalla sen maan linnat ja osat allensa, ja vastustelevat Herrat täytyivät viimmen antaa myötä. Viipuri valloitettiin vasta, sittäkun tapahtunut tulipalo oli pakoittanut asukkaita myönnittämään. Ja niin tuli Suomiki vielä samana vuotena ottamaan Danskalaisen Kuninkaaksensa.
Olavus pispa oli Kuningas Kaarlelta ollut rakastettu ja nimitettiinki hänen Neuvonantajaksi, mutta Kristianissa sai hän yhtä hyväsuosioisen Kuninkaan, joka myös antoi Kirkolle ja pappissäädylle täyden vahvistuksen heidän oikeuksiin. Hänen aikaan tapahtui tulipalo Turussa ukonleimaukselta. Hän kuoli v. 1460.
Konradi Bitsi, joka äitinsä puolelta oli vähän sukuja edellisen pispan kanssa, oli Leiptsigissä tullut Maisteriksi ja ollut Tuomioprovastina Turussa, hän vihittiin nyt Sienassa (Italian maalla) pispaksi Suomeen. Paitsi isompain pitäjästen jakamista, Kirkon järjestystä ja puoltamista, tihunnin makson kiinnittämistä, jotka asiat tälläki pispalla olivat huolena, niin rakennettiin hänen aikaan monta kivikirkkoa, ja Sairashuonet laitettiin papeille. Vadstenan luostarista tuli (v. 1462) munkkeja Naantalin luostarissa kovempata järjestystä matkaansaattamaan ja asettamaan muutamia pispan ja munkkein välillä sattuneita riitoja. Tuomiokapitulin jäsenet, jotka ennen olivat asuneet seurakunnissansa siellä täällä maalla, muutetaan v. 1486 Turkuun pysyväisesti asumaan ja saavat sen vuoksi lisää palkkaa. Vuonna 1488 präntättiin Leiptsigissä Suomen hiippakunnan Messukirja (Missale). Se on ensimmäinen Seurakunnan hyväksi präntätty kirja meidän maassa. Myös muistellaan kaksi tulipaloa tämän ajalta, Turussa (v. 1473) ja Kuusiston linnassa.
Alussa oli Ruotsin tila Kuningas Kristianin aikana onnellinen, mutta sittä rupesi hän lisätyillä veroilla ja muillaki keinoilla siitä maasta itsellensä rahaa kiskomaan, jolla suututti kansan. Vuonna 1463 kävi sanoma, että Kaarle Knuutssonin piti Dantsigistä tuleman sotalaumalla Ruotsiin, joka puhet vaikutti Kristiania tulemahan Tukhulmiin. Silloin käski hän uuden veropanon, jonka ylöskantajaksi asetti ennen jo mainitun Pääpispan Jönssi Bengtssonin, ja lähti itse Suomeen Venäläisiä sodittamaan, niinkuin heti nähdä saamma. Mutta talonpojat Ruotsissa vihastuivat veropanosta ja nostivat kapinan. Kuningas, Suomesta palattuansa, sanoo Pääpispan olevan siihen syynä ja ottaa hänen kiini. Siitä intousi rahvas, karkasi Tukhulmia vasten, mutta voitettiin ja paljo heistä tapettiin. Silloin tavataan pispa Konradiki Tukhulmissa Kuninkaan puolella, jolta oli saanut omaisuuksia lahjaksi, ja kun tällä tavalla oli tullut virkaveljejänsä vastaan olemaan sekä muutenki rikkonut Kirkon lakeja, niin oli hän joutunut pahaan huutoon ja omantunnon nuhteisiin, josta hänen eräs Paavin kirjoitus vapauttaa. (Siitä kirjoituksesta nähdään, että pispain täytyi valalla luvata asetettuin vuotten perästä itse eli jonku asiamiehen kautta käydä Paavin tykönä Roomissa, ja hänelle viedä lahjoja; jota valaa vasten Konradi oli, estetty köyhyydeltä ja Suomessa kuohuvilta sodilta, tullut rikkomaan.) Kuningas otti nyt Ruotsista tavaroita, mitä vaan voi saada, ja purjehti Danmarkkiin, vieden Jönssi Bengtssonin vankina myötänsä. Mutta heti nousi Linkööpingin pispa Ketteli Kaarlssoni (Vaase) kapinan päämieheksi ja antoi v. 1464 tehdä itsensä Riikihoitajaksi. Kuningas tuli kyllä tätä estämään, vaan voitettiin. Nyt tahtoivat talonpojat kiivaasti Kaarle VIII Knuutssonia jällen Kuninkaaksensa, ja hän tuliki samana vuotena Dantsigista, mutta ajettiin puolen vuoden perästä hallituksesta nyt irti päästetyltä Jönssi Bengtssonilta. Sittä ulousi Kaarle Suomeen ja asui Raaseporin linnassa puolineljättä vuotta suuressa köyhyydessä ja puutteessa. Raaseporin linna oli ollut pispa Konradi Bitsin omaisuus, vaan hänen täytyi kauan vastusteltua jättää sen Kaarlelle. Nyt oli ensistä pispa Kettili, hänen kuoltua useimainittu Pääpispa, ja viimmen häntä vastaan Erikki Akselssoni (Totti) Riikihoitajana. Mutta v. 1467 kutsuttiin Kaarle VIII Knuutssoni kolmannen kerran Ruotsin Kuninkaaksi. — Valkin kaupungin liiton perästä ei tietä miten asiat muutamaan aikaan olivat Venäjän kanssa. Mutta v. 1463 nähdään Venäläisen taas maahamme karanneen, ja se oli silloin kun Kuningas Kristiani tuli Suomeen ja esti vihollisen aivoituksia. Seuraavana vuotena olivat Venäläiset kuitenki Joutsenossa ja monessa muussaki Karjalan pitäjässä hirviästi tappamassa, polttamassa ja hävittämässä. Mutta v. 1468 tehtiin Venäjän kanssa sotilakko viideksi vuodeksi.