Kaarle Knuutssonilla oli paljo sotimista vihamiehiä vasten, mutta Stuuret puoltivat häntä ja pitivät hänen nyt hallitusistuimella kuolemaansa asti, joka tapahtui v. 1470. Kalmari-yhdistys oli jo ennenki muuttunut tyhjäksi nimeksi mieltä vailla, ja nyt muuttui se vielä enemmin, kun Stuuret tulivat hallitsemaan. Steeni Stuure Vanhempi valittiin v. 1471 Riikihoitajaksi, sillä kuningasnimeä hän ei tahtonutkaan. Mutta kun Kristiani tuli Danskasta, saamahan jälelleen Ruotsissa menetetyn kruununsa, niin tapahtui kiintiä tappelu Brunkkebergillä, juuri Tukhulmin vieressä, jolla oli se seurana, että Kristianin täytyi paeta, ja Steeni Stuure sai rauhassa hallita miehuudella ja valppaudella voitettua maatansa. Siitä löihen hän rauhallisia töitä tekemään, ja Ruotsilla oli nyt onnellinen aika. Niin lopetti hän sen meidänki maassa olleen tavan, että suurempain kauppakaupunkein Magistraatissa piti puoleksi oleman Saksalaisia. Niin laitti Upsalan Korkiopistonki v. 1477. — Mutta v. 1473 olivat Venäjän kanssa tehdyn sotilakon vuodet loppuneet, ja nämät naapurit olivat Suomea taasen hävittämässä. Novgorodilaiset olisivat sittä kyllä taipuneet rauhaan, vaan Erikki Kaarlssoni (Vaase), joka oli tullut Suomen avuksi lähetetyksi, ei huoli siitä ja pitkittää sotaa vielä kolme vuotta. Vuonna 1475 saapi Erikki Akselssoni (Totti) Viipurin lahjoitukseksi, ja laittaa muurin kaupungin ympäri, ett'eivät Venäläiset sitä hevillä saisi polttaa. Savossa laittaa hän Venänäläisten varalle samana vuotena Savonlinnan (ruotsiksi: Olofsborg, Nyslott,) jonka ensistä teki puusta, mutta kaksi vuotta jälempätä laitti vahvemmaksi ja seisovammaksi. Miten rauhatoin sitä rakettaissa aika oli, nähdään muutamasta Erikki Akselssonin kirjoituksesta, jossa sanoo, "että kun työmiehet lähtivät santaa, kiviä ja kalkkia noutamaan, niin täytyi minulla olla joka proomun kanssa sotamiesjoukko ja 12 eli 14 omista palvelioistani rintalastasissa ja miekoissa Venäläisten vuoksi." Samana vuotena lähti myös Erikki Akselssoni senaikuisen Tuomioprovastin Maunus Niilonpojan Särkilahdesta kanssa Ruotsiin, saamahan apua Venäläisiä vasten; vaan eivät saaneet ollenkaan sotaväkeä, kun ainoastaan sotitarpeita. Kuitenki sai Erikki Akselssoni v. 1479 Steeni Stuurelta apuväkeä Ruotsista, ja nyt "lähti hän Venäjälle, 20 eli 30 penikuormaa, ja teki siellä suurta vahinkota: tappoi niin ihmisiä kun eläimiä, miehiä kun naisia, vanhoja kun nuoria, moneen tuhanteen."
Ruotsin entinen Kuningas Kristiani I kuoli v. 1481 ja hänen poikansa Johani (Hanssi) tuli hänen perilliseksi Danskan kuningasistuimella. Mutta Ruotsi ja Norja eivät tahtoneet häntä omanansa tunnustaa, niinkun Kalmari-yhdistys vaati yhteistä Kuningasta. Ainaki uudistettiin mainittu yhdistys niin kutsutun Kalmari-Recessin kautta v. 1483, jota myöten Johanin piti tulla Kuninkaaksi, ehkä vallan oleman mahtavilla papeista ja maallisista. Mutta Riikihoitaja Steeni Stuure esti tämän tuuman aikaansaamista, ja niin jäi se tuumaamisiin vielä neljätoista vuotta. Hän joutui sittä riitaan niiden voimallisten Akselssonein (Tottein) kanssa, jotka olivat hänelle sukuja ja ensistä olivat auttaneet Riikihoitajaksi, ja samassa vierausi hänestä muitaki mahtavia, että hänen tila nyt oli joksiki huojuvainen. Entinen Riikihoitaja ja Savonlinnan rakentaja Erikki Akselssoni oli kuollut v. 1480 ja jättänyt lahjoituksensa Suomessa, Viipurin, Raaseporin, Hämeen ja Savon linnat, veljillensä Iivarille ja Laurille, jotka eivät aikoneet niitä jättää, ennenkun kaikki velivainajansa tehdyt kostannukset Suomen varjelemisessa vihollisilta heille maksettaisiin. Mutta kolmen vuoden perästä täytyi Iivari Akselssonin, veljensä Laurin jo kuoltua, antaa muut linnat Suomessa Steeni Stuurelle, paitsi Raaseporin, jota vasten hän sai Ruotsissa siaan maata allensa. Sittä menetti hän v. 1487 Ruotsissa kaikki lahjoituksensa, Raaseporin otti Knuuti Posse Steeni Stuurelle, ja hänen täytyi paeta Danmarkkiin.
Venäjän kanssa ei näytä nyt olleen sotia. Mutta Ruotsalaiset olivat auttaneet Riigan kaupunkia Saksan Ritareita vasten ja niinmuodoin tulleet heidän kanssa riitaan. Nyt tekivät he rauhan uuden Seuramestarin Freitagi von Loringhoffin kanssa v. 1488. Samalla sanotaan keskinäisen liitonki Venäläisiä vastaan tulleen taas tehdyksi Papinsaareksi (Prestholmen) nimitetyllä saarella Uusmaassa. Ja tokipa tarvittiinki, sillä kohta nousevat Venäjältä hirmuiset ukonpilvet, tulen ja leimauksen kanssa. — Samana vuotena oli Venäläisiäki ollut taas Karjalassa, mutta tulleet Knuuti Posselta kaijotetuiksi.
Maunus Niilonpoika Stiernkorssi Särkilahdesta tulee nyt, Konradi Bitsin v. 1489 kuoltua, pispaksi; syntynyt Suomessa, Maisteri Pariisissa, Tuomioprovasti Turussa, Saksan Keisarilta Fredrikki III:nelta valittu Saksan riikin Pfaltsigreiviksi, (joka arvo piti oleman perimöinen kaikille vastaisillenki Turun Tuomioprovasteille,) ja nyt pispaksi. Hänen ajan saamma nähdä olevan Suomelle sangen rauhattoman.
b.) Suuresta Venäläissodasta Suomen vapauttamiseen Danskalaisista (v. 1490-1523).
Tällä nyt kerrottavalla ajan jaksolla tulee häviämään, mitä Suomi oli edellisinä rauhanaikoina, pispain ja muitten huolen kautta, rikkaudessa ja voimassa kasvanut. Minkä osan maata Venäläinen jättää hävittämättä, sen rosvoaa Danskalainen. Mutta maallisen turvan kadottua tulevat esivanhempamme sen perästä saamaan uuden, hengellisen lohdutuksen, — evangeliumia puhtahassa kirkkaudessansa ruvetaan sittä heille saarnaamaan.
Venäjälle ovat ensin silmät nakattavat. Siellä olivat Monguolit laskeneet kaikki Ruhtinaskunnat verolliseksi allensa ja kovassa orjuudessa pitäneet sitä, kuitenki omilta Ruhtinailtansa hallittua, maata, jonka tila oli sangen onnetoin kaikesta kohdasta. Vähitellen olivat Moskovan Ruhtinaat saaneet jonkutapaisen edellisyyden muitten Ruhtinaisten rinnalla, ja heistä syntyiki sankari, Dmitri IV Donskoi, joka ensikerran uskalsi Monguoleja sodittaa, ja löi heidät Kulikovan kentillä, Donijoen varrella, v. 1379. Ei kuitenkaan tämä voitto vielä voinut Venäjän vapauttamista vaikuttaa. Mutta Iivana III Vasileivitsa nousee v. 1462 Moskovan Ruhtinasistuimelle, ja nyt tapahtuvat hänen kautta suuret muutokset Venäjän tilassa. Monguoleille, jotka lähes puolikolmatta vuosisataa olivat Venäjätä orjuuttaneet, ei hän maksanut enää veroa ja irtausi heistä kokonaan. Se monihin Ruhtinaskuntiin jaettu Venäjän valta yhdistettiin häneltä vahvalla kädellä Moskovan alle, ja hän nimittiki itsensä Kaiken Venäjän Itsevaltiaaksi. Myös täytyi se ennen niin ylävä Novgorodiki, jonka sisälliset riidat jo olivat viimmeisinä aikoina huonontaneet, antauta v. 1470 hänen alamaiseksi: menetti muutamia vuosia jälempätä kaiken itsinäisen valtansa, ja pian hävisi sen kauppa ja rikkauskin.
Mitä sotihin Ruotsalaisten ja Venäläisten välillä tulee, niin olivat ne tähänasti käydyt ainoastaan Novgorodilaissilta, usein yksinäisiltä rosvoveitikoilta siitä kaupungista, ja jos joku muukin Ruhtinas joskus niihin ryhtyi, niin tapahtui se aina Novgorodin puolesta. Mutta nyt, kun Venäjä on yhdistetty yhden valtiaan alla, ja koko maan voimat hänelle ovat altisna, niin tulevat ne Suomelle ja Ruotsille paljoa vaikiammaksi ja peljättävämmäksi. Se havaitaan jo siinä ankaruudessa, jolla se sota käytiin, kun alkoi v. 1490 ja on pitkällisyydestänsä sekä kovuudestansa tullut kutsutuksi suureksi Venäläissodaksi. Mainittuna vuotena karkasivat Venäläiset Pohjanmaalle, hävittivät Kemissä, Iissä ja Limingassa miekalla ja tulella. Ei muitakaan isänmaamme paikkoja säästetty. Miten kauhia tämä menetys muillaki paikoin oli, nähdään Riimikhronikan sanoista, "että Karjala, Savo ja puoli Hämettä oli autiana enemmän kun 80:nen peninikuorman laveudelta." Jos siinä olisikki vähän lisätty, niin ei mahtanut tosin olla helppo se vuosi Suomelle. Ei tietä jos sota aina oli kuohumassa hetiseuraavina vuosina, vaan v. 1492 valitsi Ruotsin Riiki-Raati Knuuti Possen, Lakmannin Erikki Ragvaldssonin ja kaksi hengellistä Herraa, nimittäin Maisterit Maunuksen ja Henrikin, (toinen Dekaanus, toinen Kaniiki Tuomiokirkolla,) sodankäynnin taluttajoiksi ja huolenpitäjiksi. Danskan Kuningas Johani kävi seuraavana vuotena liittoon ja ystävyyteen Iivana III:nen Vasileivitsan kanssa, ja Ruotsalaiset sanoivat, että hän oli Iivanata yllyttänyt Suomea sodalla vaivaamaan. Vuotena sen perästä taisiki jo Venäläisiä käydä Suomessa, vaikka siitä ei ole meillä täysinäistä tietoa. Mutta v. 1495 tuli kova aika maallemme. Iivana Vasileivitsa oli koonnut 60,000 miestä sotaväkeä ja lähettänyt niitten kanssa Vasilei Shuiskoin Viipuria piirittämään, samalla kun toiset laumat karkasivat Itäis-Suomen pohjaisemmille paikoille ja piirittivät Savonlinnaa. Knuuti Posse oli linnanhaltiana Viipurissa. Kolme kuukautta piiritettiin sitä linnaa, Venäläiset olivat jo tulleet muureihin asti sekä ampuneet ne suurilla kanuuneilla rikki, ja 30:tenä Marraskuuta alettiin varsinainen ryntäminen. Mutta hirmuisella pauhinalla kiitivät yhtäkkiä ne ryntävät viholliset ylös ilmaan, eloon jääneet pötkivät peljästyksissä pikaisesti pakoon, ajetut perästä aseutuneilta talonpojilta, joiden sanotaan heistä tappaneen vielä 9000 miestä. Samoin täytyivät Venäläiset jättää Savonlinnan ottamattomaksi, sillä Savolaiset kaijoittivat heidät maanääristänsä ja löivät kuoliaaksi kenen heistä vaan tapasivat. Maa oli tällä tavalla tullut puhtaaksi vihollisista. — Se kumma tapaus, jonka kautta Viipuri pelastettiin, tuli arvattavasti siitä, että muurin alle kaivettuhun kuoppaan oli pantu ruutia, joka vihollisten ryntäissä sytytettiin sekä lennätti ne ilmoihin; ja sitä on kutsuttu Viipurin paukaukseksi. Heikkoluuloinen rahvas arveli tämän tapauksen taijoilla matkaansaatetuksi Knuuti Posselta, jota suurena velhona pidettiin, ja kummia puheita kävi siitä jälestäpäin kansan suussa.
Sill'aikaa kun Knuuti Posse näin miehullisesti puolti Suomea, kokosi Riikihoitaja Steeni Sture isoimman sotajoukon, kun Ruotsi hänen päivinä oli nähnyt. Se nousi enempään kun 40,000:teen mieheen. Hän rupesi itse sen pääksi, mutta viivytteli niin kauan lähtöänsä Suomeen, että oli jo myöhä' syksyllä kun hän tuli matkaan, ja iso osa miehistä meneysi merihädässä ja vilussa. Kun Riikihoitaja viimmen tuli Suomeen, niin olivat jo viholliset kuulumattomissa, ja hän jakoi ruanpuutteen vuoksi sotalauman talvikortteleihin ympäri maata. Mutta talvella seuraavana vuotena 1496 leimahti sota taas korkeimmalleen. Venäläiset tulivat jälelleen talvisydämellä. Stuure ei voinut niin heti saada kokoon ympäri maata olevan sotalaumansa, ja hän ei ollut vielä päässyt liikkeelle Turusta, kun Vasilei Kossoi oli painanut rajan yli, lyönyt joukon Ruotsalaisia, piirittänyt Viipurin, kostaaksensa enemmäisen vuoden tappoja hävittänyt Karjalan, Savon ja Hämeen maan, samonnut Turun lääniin asti ja tappanut noin 7000 ihmistä. Ja kun Steeni Stuure lopulla Helmikuuta sai sotalaumansa koolle ja marssi rajaa vasten, niin olivat Venäläiset jo suuren voittosaaliin kanssa palaamassa. Danskan puolelta pelottavat asiat vaikuttivat Steeniä heti lähtemähän Ruotsiin ja ottamaan osan sotajoukosta myötänsä. Svantte Stuuren jätti hän muun sotalauman päämieheksi Suomeen; ja nyt karkaavat Ruhtinaat Iivana ja Pietari Ussatoi, jotka olivat Pääruhtinaan käskystä koonneet verestä sotaväkeä Vienan tienoilla, Kajaanan maahan, Pohjanmaan äärille, (jota Veläläiset nimittivät Kymmenisen joen maaksi,) ja Jokkasten pitäjähän, jolloin maata hävitettiin aina Torniojokea myöten. Sillon sanotaan Limingan asujanten, vasta välttääksensä tämänlaista rauhattomuutta, antauneen Venäjän vallan alle, josta asiasta olivat lähettäneet miehiä Pääruhtinaan kanssa Moskovassa keskustelemaan. Mutta Venäläiset ajettiin pakoon Svantte Stuurelta, joka meritse karkasi heidän maahan, otti lähellä Narovata löytyvän Ivangorodin linnan ja palasi Suomeen vankein ja runsaan voittosaaliin kanssa, tarjottua voitetun Ivangorodin Livon Ritareille ja sen sorrettua, kun Ritarit eivät huolinneet sitä lahjaa häneltä ottaa. — Vuoden loppupuolella tuli Steeni Stuure taasen Suomeen uudella sotalaumalla, mutta ei saanut Svantte Stuurea lähtemään talviretkelle Venäjän maahan, niinkuin oli toivonut, sillä Svantte oli suuttunut hänelle siitä, että luuli itsensä jätetyksi viimmekerralla vihollisten syötiksi. Suutuksissaan jättää Svantte äkisti sotajoukon ja palaa Ruotsiin. Riikihoittaja menee myös Svanten perästä, kun oli ensin hankkinut vartoväkeä Viipurin ja Savonlinnan varaksi ynnä laittanut vartolinnoituksia Uusmaan ja Hämeen puollukseksi. Hän olisi hyvin mielellään tehnyt rauhan vihollisten kanssa, jos olisi siinä tapannutkin, koska hänen voimat eivät tässä sodassa varsin riittäneet ja hänellä muuten oli Ruotsissa paljo huolta Danskan Kuninkaan ja voimakkain ylimysten juonten tähden; mutta Ruotsin Raati oli semmoista tuumaa vastaan. Niin olivat sen vuoden sotayritykset lopulla.
Sit'ei voi kieltää, ett'ei Steeni Stuure joksiki huolettomasti käyttänyt Suomen puoltamisessa. Siitä asiasta ja, muut mainimatta, siitäki, että hän oli liitollansa Livon Ritarein kanssa ärsyttänyt Venäläisiä sotaan, syytti häntä Ruotsin Riiki-Raati ja kutsui Danskasta Kuningas Johani II:sen Ruotsiin. Kuningas tuli. Silloin ulousi Riikihoitaja Daalareihin ja sai talonpoikia puolellansa, joiden kanssa kävi Kuningasta vasten; mutta ei onnistanut. Siitä tuli hän saamaan Suomen, Ahvenanmaan ja monta paikkaa Ruotsissa läänitykseksi, mutta täytyi heittää vallikan Kuninkaalle, joka kruunattiin vielä samana vuonna 1497. Steeni Stuure sai kuitenki vielä olla yksi neljästä Ruosia hallitsevasta Riiki-Raatista. Mutta pian vaikuttivat vihamiehet, että hänen täytyi lahjoituksistansa antaa Turun, Hämeen ja Savon linnat sekä läänit takasin Kuninkaalle.