Maunus III Stiernkorssista, joka nyt oli ollut pispana, ei löydy paljo muuta mainittuna, kun että häntä kiitetään, että hänellä oli Kirkon puolta pitäissänsä paljo vastuksia ja mielikarvaita, ja että hän oli laittanut Dekaanin arvon Tuomiokirkolla, sekä muutenki pappivirkain tuloja lisäillyt. Myös tietään hänen toimittaneen yhteisen atrioitsemisen säätyveljillensä ja muillenki köyhille Turussa. Sammui v. 1500.
Tämän perästä tulee Laurentius Mikhaelinpoika Suurpää pispaksi. Hän oli kotosin Turusta ja Pariisis-Maisteri. Vihittiin vasta vuoden perästä, Upsalassa, saatuhun arvoonsa. Hänen aikana tapahtui, että Herrat Ruotsissa luopuivat jällensä pois Kuningas Johannista ja valitsivat v. 1501 Steeni Stuure Vanhemman uudellensa Riikihoitajaksi. Silloin oli Suomessa Danskalainen mies, Maunus Frille, joka piti Johanin puolta, eikä tahtonut Steeni Stuuren ystäville antaa Turun linnaa. Mutta ne piirittivät sitä yli kolme kuukautta, jonka perästä linna, Saksalaisen vartoväen petoksesta, joka tahtoi saada käsiinsä muutaman siellä löytyvän suuren rahasumman, annettiin, 6:tena p. Syyskuuta v. 1502, Steeni Stuurelle. Muu osa maata taisi vastustelematta häneen luopua. Riikihoitajalla oli vielä taistelemista Danskalaisia vastaan ja kuoli v. 1503, myrkystä niinkuin sanotaan. Vaikka Danskan Kuningas nyt tahtoi saada Ruotsin valtaansa, niin valittiin kuitenki, Hemminki Gadin nerosta, Svantte Stuure Riikihoitajaksi seuraavana vuotena. — Samana v. 1504 tehtiin sotilakko Venäjän kanssa 20:neksi ajastajaksi, josta on nähtävä, että sotatila oli kestänyt aina siihen saakka, vaikk'ei siitä ole tietoja, ja se mahtoi olla huokiampi Suomelle loppupuolellaan, Venälaisten sodan tähden Livon Ritariseuran ja Lithovian kanssa. Suuri Venäläissota oli siis pitkittänyt 14 vuotta. — Nyt seuraavat rasitukset Danskalaisilta.
Pispa Laurentius Suurpään aikana jaettiin, varsinki Karjalassa ja Savossa, jossa pitäjät olivat niin laajat, että oli muutamilla 15 penikuormaa ja enempiki kirkolle, seurakuntia pienemmiksi; ja muutamassa Tukhulmin Riikikokouksessa päätettiin uutten kirkkojen rakentamista isänmaassamme. Tämä pispa tuli, visiteerinki matkallansa Ahvenanmaahan, yhtäkkiä halvatuksi ja kuoli muutaman ajan perästä v. 1506. Sittä valittiin Johannes IV Olavinpoika, hänki Suomalainen syntymältänsä ja Pariisis-Maisteri opiltaan, jälkeenseuraavaksi pispaksi ja vihittiin vasta seuraavana vuotena Upsalassa, saatua ennen Paavilta vahvistuksen vaaliinsa. Hänen täytyi ostamalla saada Kuusiston linna edellisen pispan väeltä, jotka eivät mielineet sitä antaa, ennenkun saivat 200 markkaa.
Riikihoitaja Svantte Stuure oli erityistä (nimittäin Natt- och- Daagin) sukua, kun Steeni Stuure Vanhempi oli ollut, ja hänen aikana tapahtui alituisia kapinoita Danskalaisten kanssa. Hänell'oli auttajana ja ystävänä Hemminki Gaddi, mies hengellisestä säädystä, mutta useimmin tavattu sota- ja hallitusasioista, kun alttarilla, ja palava vihasta Danskan nimeen. Mutta isoin osa Raatista ja melkein kaikki pispat olivat Danskan puolella ja aikoivat aina kutsua Kuningas Johania takasin, jota Svantte ja Hemminki estivät. Kun nämät viimmeksi mainitut miehet vielä saivat Hansaseuran puolellensa, niin alkoivat he Danmarkkia kovemmasti hätyyttää ja kostaa sen hävitäntäretkiä Suomeen. Danskalaiset olivat nimittäin rosvoneet ja hävittäneet Suomen rantamaita v. 1509. Saman vuoden 2 p. Elokuuta, kun kaikki Turun asukkaat nukkuivat unen levossa, tuli sydänyöllä yhtäkkiä Otto Ruuthi Danskalaisten kanssa suurella rymäkällä ynnä torvein ja sotasoitinten pauhinalla kaupunkiin, ja alkoivat ryöstää ja murhata hirviästi. Tuomiokirkosta ryöstettiin kaikki kirjat, korennukset ja irtain omaisuus; samoin yksinäistenki huoneista. Ryöstötavara kannettiin Danskalaisten laivoille. Yläisemmistä murhattiin monta, ja toinen osa vietiin vankina Danmarkkiin. Nämät voret viipyivät vielä muutaman ajan Turussa, pitkittäin ilkiätä työtänsä. Vuotena perästä oli myös Amiraali Severini Norbyy liikkeellä ja otti Kastelholman linnan Ahvenanmaalla, tehden linnanhaltian frouanensa vankiksi.
Arvidi Kurkki valittiin pispaksi, kun Johannes Olavinpoika, palattuansa visiteeringiltä Karjalassa, oli v. 1510 kuollut suuresta ruokapalasta, joka hänellä oli kurkkuun tarttunut ja hänen läkähyttänyt. Arvidi oli ulkomaalla tullut Maisteriksi ja ollut Dekaanus Turussa, valittuansa pispaksi lähtenyt Italiaan saamahan Paavilta vahvistuksen vaaliinsa, ja vihittiin vuoden kuluttua Strengnääsissä. Isänmaansa hyvää tarkoittava mies oli tämä pispa. Hänen valintavuotena, elikkä Venäjän tietoja myöten vasta 9:tenä Toukokuuta v. 1513, pitennettiin se vähää ennen 20:nesi vuodeksi sovittu sotilakko, Novgorodissa 60:neksi ajastajaksi, samoilla ehdoilla kun Pähkinäsaaren rauhassa Maunus Liehakon aikana.
Mutta Riikihoitaja Svantte Stuure oli kuollut pikaisesti v. 1512 ja Ruotsin kansa siaan valinnut hänen pojan, Steeni Stuure Nuoremman, riikiä hoitamaan ja vartioimaan, ehkä Raati ja ylimykset tahtoivat siihen virkaan Erikki Trollea. Danmarkin Kuningas Johani II oli myös kuollut v. 1513, ja poikansa Kristiani II, Tyranno (Hirmuvaltia) ansaitulla liikanimellä, tullut hallitukseen. Hän oli jo isänsä eläissä tullut Ruotsissa otetuksi kruunun perilliseksi, ja kun ei hän heti päässyt siihen arvoon, niin sanotaan hänen, samalla tavoin kun isänsä ennen, yllyttäneen Venäläisiä Suomehen karkaamaan. Vuonna 1515, ja kahtena sitä seuraavana, mainitaanki Venäläisen hävittäneen Suomea eli Norbotnia, jolloin siis vasta käyty sotilakko heti rikottiin. Sota oli myös v. 1516 noussut Steeni Stuuren ja Danskan välillä, Pääpispan Gustavi Trollen juonilla, joka viimmen tuli arvonsa menettämään ja hänen auttaja, Kristiani, voitettiin Bränkyrkan tappelussa, lähellä Tukhulmia, v. 1518. Nyt asetettiin Paavin käskystä hengellinen oikeus Danmarkissa, ratkasemaan virastansa lasketun Pääpispan kanteita Riikihoitajata vasten, ja Steeni Stuure kaikkine puoltajinensa tuomittiin pannaan. Siitä rupesi Kristiani sotajoukkoa kokoamahan, joka v. 1520 lähti Ruotsia kurittamaan. Boogesundin tykönä tuli tappelu, jossa Steeni Stuure Nuorempi voitettiin, ja kuoli muutaman ajan perästä haavoistansa. Riikihoitajan kuoltua tuli hämmästys Ruotsin kansaan, eikä kukaan tiennyt mitä nyt oli tehtävänä, kun Danskalainen miekalla ja tulella läheni pääkaupunkia. Ainoastaan Steeni Stuuren leski, se rohkia Kristiina Gyllenstierna, piti uskalluksensa tallella ja puolti Tukhulmia, joka Kristianilta piiritettiin, vaikka jo oliki suuri osa Ruotsin Herroja tunnustanut Kristiania Kuninkaaksensa. Mutta kun Hemminki Gaddiki nyt meni Danskalaisen puolelle ja houkutteli Kristiinata samaan, niin antoi viimmen tämä vaimo (7:tenä Syyskuuta) Tukhulmin Kristianille, joka hänelle lupasi antaa omaisuudeksi Hämeenlinnan ja sen läänin ynnä Kokemäen kartanon. Myös luvattiin Ruotsalaisille kaikkinainen rauha, sekä Kristiinan ystäville ja puoltajille Suomessa, joiden seassa nimitetään pispa Arvidi Kurkki, Ooke Jöranssoni Totti, Tönnes Erikssoni Totti ja Niilo Eskilssoni Baneeri, täysi vapaus kaikesta rangaistuksesta ja vainosta. Mutta pian näytti Kristiani, mitä hänelle oli mielessä ja mitenkä hän aikoi lupauksiansa täyttää. Luvattuja omaisuuksia ei annettu Kristiinalle. Marraskuussa 8:tena päivänä, kun uuden Kuninkaan kruunaamisen juhlaa pidettiin Tukhulmissa, suljettihin portit Tukhulmin linnaan, jossa tiettävästi nyt löytyi paljo kansaa, ja muutamain edelläkäyneitten syyttämisten perästä ruvettiin mestaamaan kaikkia, kun ei luultu olevan Danskan ystäviä, ei ainoastaan Herroja, vaan myös muita läsnäolevaisia alhaisempia, ilman armoa ja oikeutta. Olaus Magnus, joka on kirjoittanut kirjan Pohjaisten Kansain elosta, jossa Suomestaki tulee paljo puhumaan, näki omilla silmillään 94 ihmistä mestattavan. Toisia hirtettiin eli piinattiin kuoliaaksi. Tämä on se mainio Tukhulmin verilöyly. Mutta tulipa Suomellenki vuoronsa. Heti Ruotsiin tultuansa oli Kristiani lähettänyt käskyjä sen maan Herroille, tulemahan Ruotsiin riikin asioista keskustelemaan. Mutta lienevätkö Herrat jotaki petosta aavistaneet, slllä ei heistä yksikään käskyä totellut. Sittä oli Kristiani lähettänyt Hemminki Gadin sotajoukolla, Suomen maata kukistamaan ja sen linnoja ottamaan. Linnat antausivat hänelle vastustelematta, sillä ei arveltu vastuksen enää mitään auttavan; entiset linnanhaltiat laskettiin viroistansa, joihin Saksalaisia ja Danskalaisia miehiä pantiin. Turun linnaan asetettiin vasta mainittava Thuomas Volffi. Mutta nyt tuli Kristianilta verinen käsky, jota myöten Ooke Jöranssoni Totti mestattiin Hämeenlinnan ulkopuolella (27 Marrask.). Hemminki Gaddi sai myös vanhoilla päivillään havaita, miten Kristianin laatuiset miehet palkitsevat ystäviänsä; sillä hän ja Niilo Eskilssoni Baneeri mestattiin Raaseporin etuloilla (16 Jouluk.) Pispa Arvidi säilytti henkensä; joko hän lie Kuusiston linnassa saanut turvansa, eli muuten tiennyt paeta vainojiansa. Sillä keinoin menetteli Kristiani Ruotsissa, ja yli 600 ihmistä oli hengeti nutistettu, kun hän seuraavan vuoden alulla palasi Danmarkkiin.
Kun nämät kauhistukset paraaltaan tapahtuivat Ruotsissa, tavatahan Gustavi Erikssoni Vaase, karattuansa vankeudesta Danmarkissa Lybekkiin ja sieltä lähettyänsä Ruotsiin, eräilemässä Danskalaisten pelvon tähden Daalarein metsissä, puimassa talonpoikain riihissä, piiloutuneena vainojiltansa muin heinäkuormassa, muin kaatuneitten puitten alla, muin kuopissa ja kellareissa: hän se nuori aatelismies, jonka rehellisessä sydämessä ajatukset Ruotsin vapauttamisesta olivat nousseet, ja jonka aikeensa hän nyt tulee, niinkuin hänellä oli itsellänsä tapana sanoa, "Jumalan ja Ruotsin talonpoikain kautta" täyttämäänki. Hän sai Daalarilaiset ja sen perästä talonpojat muillaki paikoilla puolellensa, sittä vapasukusia Herrojakin; piiritti Tukhulmia, jossa kaupungissa Magistraati pyysi Suomesta avuksensa miehiä ja sotitarpeita; ja valittiin Syyskuussa v. 1521 Herrainpäivillä Vadstenassa, Riikihoitajaksi. Nyt alkoi hän Suomenki vapauttamista miettiä; lähetti sinne Niilo Arvissoni Vestgööthen ja Henrikki Jönssonin Haagasta, sotamiesjoukon kanssa, ja näihin yhdistyy Niilo Monssoni Grabbe Grabbakasta ynnä monta muuta vapasukuista Suomalaista. Nämät miehet alkoivat 24 Marraskuuta piirittää Turun linnaa, jossa Thuomas Volffi oli haltiana, ja löytyi hänellä siellä paljo vartoväkeä sekä runsaasti sotitarpeita. Siihen siaan oli piirittäjillä sota-aseista ja ruutista suuri puutet, jota pispa Arvidi ainaki koki heille varustaa. Vaan ei tahtonut piiritystyö Ruotsalaisilla menestyä. Eräällä karkauskerralla otettiin muutamia Ruotsalaisista, joiden seassa Niilo Arvidssonin veli Bengti vangiksi. Volffi antoi hirttää kaikki tyyni linnanmuurin ulkopuolella. — Ahvenanmaahan lähetti Gustavi Hemminki von Brokkenhuusin, ottamaan Kastelholman linnaa, jota Lyyderi Friimanni Kristianin puolesta hallitsi; ja vaikka Ruotsin päämies tapettiin viimmenimitetyltä kaksitappelossa, niin taisi linna kuitenki hetimiten tulla otetuksi.
Seuraavana vuotena 1522 kävi Tammikuussa Kristianilta kaikille linnanhaltioille Suomessa käsky, jossa heitä haastetaan tappamahan ne kiini saadut ja linnoissa säilytetyt Herrat Gustavin puolluksesta. Sentähden antoi Volffi ottaa hengen kaikilta Turun linnassa löytyviltä Suomen Herroilta, joiden seassa oli Tönnes Erikssoni Totti ja Lakmanni Pohjais-Suomessa Henrikki Steenssoni. Samanlainen surma olisi myös tullut Erikki Flemingille, mutta hän oli ajoissa saanut tiedon Kuninkaan käskystä ja mietti keinoja, mitenkä pelastaa itsensä ja muitaki maanmiehistänsä. Hän tekeysi siis Kristianin paraaksi ystäväksi, jonka kautta sai Volffin hyväsuosion itseensä, hän tarjousi karkaamaan piirittäjöitten päälle, johonka vaaralliseksi katsottuun yritykseen linnassa olevat Ruotsalaiset sotamiehet piti pantaman, sillä heidän kuolemasta ei paljon huolittu. Tämä lauma piti lisättämän Danskalaisilla, jotka pitäisivät Ruotsalaiset kurissa. Fleminki sai salaa sanan Ruotsin päämiehelle aikomisistansa, ja kun hän oli käynyt ulos linnasta, niin rupesivat karkaajat ja päällenkarattavat yhessä tappamaan niitä muassa olevia Danskalaisia, ja Fleminki miehinensä oli vapautettu. — Turun linnaa piiritettiin aina keväimeen asti, jolloin Severini Norbyy tuli sen avuksi. Niilo Arvidssoni ja Ruotsalaiset, joilla oli kovin vähä voimia vastukseksi, täytyivät nyt vetäytä pois Turusta. Heidän lähtiissä kirposi tapaturmaisesti tuli yhteen ruutitynnyriin, ja siitä syttyi tulipalo kaupunkiin, joka palaissansa Danskan sotaväeltä ryöstettiin. Ruotsalaiset pakenivat maan sisälöille Hämeeseen, jonnekka Danskalainen ei heitä ajanut perästä. Pispa Arvidi Kurkki, joll'ei enää ollut Kuusiston linnassa turvapaikkaa, pakeni Danskalaisten edellä Raumaan, sieltä meritse Ulvilaan, sieltä Nääräpäähän, ja sieltä aikoi tulla Ruotsiin, mutta hukkui merihädäässä monen vapasukuisen miehen kanssa Suomesta, jotka olivat perehinensä hänen seurassa olleet. Sinne meni Suomen 23:mas ja viimmeinen paavinuskoinen pispa. Hämeesehen paenneista miehistä, joilla ei enää ollut toivoa saada maata puollustetuksi, jakaupi sotalauma: Erikki Fleminki menee isoimman joukon kanssa ja yhdistäypi Gustavi Vaasen laumoihin; Niilo Grabbe jääpi Suomeen, varustaa itsellensä pienen laivaston, hätyyttää sillä Danskalaisia, missä vaan heitä tapaa pienemmissä joukoissa, ilmautuu välistä Raaseporissa, Porvossa elikkä Kokemäessä (Kuusistossa?), pakenee hädän tultua Vironki puolelle, ja tekee sillä keinon paljon pahaa Kristianin väelle. — Danskalaiset hävittävät rantamaita Suomessa; Kuusiston linna otetaan heiltä sisälle; Norbyy purjehtii sinne tänne Ruotsin ja Suomen välillä, auttain ahdistettuja linnoja rualla ja väellä. Niinpä käski hän Thuomas Volffinki Suomesta ottaa ruokatarpeita, minkä voisi saada, ja viedä niitä Tukhulmiin. Volffi lähtiki suurella laivajoukolla anottua apua viemään. Mutta Gustavi Vaase oli Lybekkiläisten avulla saanut sotalaivoja, jotka piilivät Ruotsin luotojen välillä ja nyt tulivat ottivat koko Volffin laivaston sisuksinensa, ynnä Volffin itsensä vankiksi, ja sitte hirtettiin hän tammeen, ansaituksi kostoksi monista hirmutöistänsä.
Gustavi Vaasella kävivät toimet hyvästi Ruotsissa: yksi linna toisen perästä otettiin häneltä, yksi etu seurasi toistansa. Tukhulmi oli vielä Danskalaisilla. Sitä piiritettiin monelta haaralta, ja Norbyyn apuanto estettiin. Kristianilla ja hänen puoltajilla ei näytä olleen ollenkaan tointa ja tolkkua muuhun kun hirmutöihin ja ilkeyksiin. Se vaikutti, että Danskanki Raati ja Herrat jo rupesivat häntä pelkäämään ja vihaamaan. He antoivat kruunun Fredrikki 1:mäiselle, joka teki liiton Hansalaisten kanssa. Kristiani ei uskaltanut vastustaa, kokosi tavaroita, minkä sai, ja purjehti v. 1523 Huhtikuussa muutamilla laivoilla pois Danmarkista, heittäin ijäksi päiväksi kruununsa. Sittä eli hän kruunuheittona, pidettiin lopulla 27 vuotta vankina ja kuoliki siinä tilassa. Tässä oli hänen oman mielettömyytensä kosto! Mutta Fredrikki otti Danskan kruunun ja tahtoi hänki Kalmari-yhdistyksen ehdoilla saada Ruotsi allensa, josta hän kirjoitti Ruotsiin. Vaan sieltä vastasi Raati: että he olivat valinneet Gustavi 1:sen Erikssonin Ruotsin Kuninkaaksi. Se oli tapahtunut Strengnääsin Riikinkokouksessa, 7:tenä päivänä Kesäkuuta. Niin päätyi Kalmari-yhdistys, jonka onnettomuus oli kestänyt 126 vuotta. Samassa kuussa antausi Tukhulmiki Gustaville, ja pian oli koko Ruotsi hänen hallussa ja vapaana.
Kun Kuningas Gustavi 1:nen oli saanut Ruotsin perkatuksi Danskalaisista, niin tuli Suomen vuoro. Elokuussa v. 1523 lähetti hän sinne vahvan sotalauman Ruotsalaisia, Saksalaisia ja Suomalaisia, Amiraalin Iivari Flemingin myötä, jonka piti veljensä Erikki Flemingin kanssa ajaa Danskalaiset matkoinsa. Armeia nousi maalle Kuusiston linnan tykönä ja otti sen toissa päivänä välirynnäköllä. Sitte meni se Turkuun, jonka linna 12:ta päivän perästä saatiin otetuksi. Alussa kävi Danskan sotajoukko Ruotsalaisia vastaan, mutta vetäysi pian Hämeenlinnan kautta Viipuriin, kun oli saanut tarkempia tietoja vihollistensa voimasta. Ruotsalaiset jakausivat nyt pienempiin joukkoihin, jotka vähitellen ottivat Hämeen, Raaseporin, Savon ja Viipurin linnat Danskalaisilta; jälkimmäinen otettiin Niilo Grabbelta. Ennen Joulua oli koko Suomi tempastu vihollisten kourista. Kun ei ollut Danmarkista apua odotettavana, niin menetti Danskan puollus rohkeutensa, ja eivät he tahtoneet eivätkä voineet pitemmältä vastustella. Näin tuli Suomi vapaaksi Danskalaisista.