Kolmas Aikakausi.
Suomi Ruotsin vallan alla evangeliumisen uskon aikana.
Tähänasti on kirjoitettu Suomen olosta Pakanallisuuden ja Paavinuskon aikana: edellisemmästä ajasta sangen lyhyesti, jälkimäisestä vähäistä pitemmältä, ehkä siitäki vaillinaisesti. Pakanallisuudessa tavataan esivanhempamme upotetut ja vaipuneet Luonnon typeryyteen, jonka moninaiset voimat heiltä tehdään jumalallisiksi Haltioiksi, ja kuvaillen laulavatki he yhteyttänsä sen jumaloitetun Luonnon kanssa: Paavinuskon kautta tulee Kristillisyys ulkonaisesti heidän sekaan, alkaa päältäpäin särkeä heidän luonnollista eloa ja oloa — sillä ei opetus käynyt varsinaisesta luonnon muutoksesta, vaan oli päältäpäin pakoitettu ja sisäänkuritettu heihin — ja siitä tulee omankaltainen ulkoa kullattu sivistys, joka kyllä saa kansan luonnollisesta tilastansa siirretyksi, vaan ei voi sitä parantaa. Parannuksen siaan turmeltuvat tavat vielä enemmin: se luonnollinen kauneus, kun on kukkaisella tavattava ja on pakanallisuudelle antanut sen, vanhimmista Runoistansa meitä vastaan vieläki huohtavan, yksikertaisen ihanuutensa, katoaa kokonaan ja muuttuu ilkiäksi Kristillisyyden ja pakanallisuuden sekannukseksi. Hengelliset ja maalliset esimiehet, itse petetyt, pettävät tällä ajalla kansaparkaa, pitäin sitä pimeydessä. Mutta Totuuden Henki on ensin siinnyt ja syttynyt Saksanmaalla Lutheruksen (Lutherin) rinnassa ja ruvennut sittä siitä v. 1517 puhaltamaan ympäri maan mantereen. Se on pian tullut Pohjaiseenki — ja Antikristuksen istuin alkaa huojua ikääskun kaatuakseen. — Ajalla, kun sittä seuraa, on ensijaksossa Evangeliumin sota Paavinuskoa vastaan, joka viimmen voitetaan, tavattava. Ainaki pysyy meidän päiviin asti kansassa jäännöksiä ennen mainituista Paavilaisuuden ja pakanallisen uskon turhuuksista, joitten kanssa uudenmuotoisia Totuuden vihollisia yhdistyy liitoon, ja niitä vasten saamma nähdä Evangeliumin sotivan sotimistaan. Mitä maalliseen kohtaan tulee, niin pitkittävät Ruotsalaisten ja Venäläisten välillä sodat Suomen omistamisesta (- joka on niitten sotain ainaki oleva päätarkoitus, ehk'eivät riitaveljet sitä näytä aina niin selvästi tienneen itsekkään -) koko tämän aikakauden läpi, sillä tavalla, että Ruotsi tulee ensistä saamaan Inkerin ja Vironki maat allensa, mutta menettää sittä vastanimitetyt maat, ajan perästä osan Suomestaki, ja aikakauden lopulla koko Suomen, joka Venäjän Keisarilta otetaan. Kummanki riitakansan tila paranee, ja valistus on rotovasti nousemassa, ensistä Ruotsissa, sitte Venäjälläkin.
a). Suomen vapauttamisesta Tanskalaisista niin rauhan saakka Stolbovassa (v. 1523—1617).
Kun Kuningas Gustavi 1:mäinen, (Vaasen sukua, joka nyt tulee aikansa Ruotsia hallitsemaan,) oli ajanut Danskalaisen Suomesta ja ottanut sen maan valtikkansa alle, niin lähetti hän hengellisiä ja maallisia Herroja Suomesta, entisiltä Ruotsin valtioilta Venäjän kanssa solmittua rauhaa vahvistamaan, joka vahvistaminen myös tapahtui Novgorodissa 3:tena p. Huhtikuuta v. 1524. Sen perästä, kun pispanistuin Arvidi Kurkin kuolemalla oli tullut autiaksi, tavatahan Suomessa eräs Ritaimies, Johani Vestgööthe Veksööstä, pispan tuloja Kuninkaalle kantamassa. Pispan virkaa edesseisoi, Elektuksen eli Valipispan arvolla, Maisteri Erikki Evenssoni, Dekaanus Linkööpingistä. Mutta kun ei tämä ollut vielä pispaksi vihitty, ja paavilainen laki ei luvannut semmoisen tehdä kaikkia pispanviran toimituksia, niin oli hänellä apuna eras Vincentius, joka oli vihitty pispa ja sai siis kaikki toimittaa. Tähän aikaan tuli Tyskan maalta Vittembergistä, jossa Lutherus oli opettajana Korkiopistossa, hänen koulussa oppinut ja Evankeliumin puhdistettuun totuuteen mieltynyt mies, Maisteri Petrus Särkilahti, Suomeen ja rupesi innolla Evankeliumia saarnaamaan. Ei ole meillä tästä asiasta laveampata tietoa, kun että edellämainittu Erikki Svenssoni oli häntä vastaan ollut, ja että tämä Erikki v. 1526 laskettiin Gustavilta virastansa, kun oli ruvennut Kuninkaanki aivoituksia vastustelemaan, eikä tahtonut suostua siihen, Turun, hiipakunnan papistolle maksettavaksi päällenpantuhun, 3000:nen markan ulosantamiseen. Kuningas oli nimittäin tullut Lutheruksen oppiin mieltymään, josta hän jo Lybekissä ollessaan oli saanut tiedon, ja piti mielessään sen mukaan parantaa hengellisen kun maallisenki tilan riikissänsä. Sentähden antoi hän saarnata Evangeliumia Ruotsissa (— veljekset Olaus ja Laurentius Petrinpojat tekivät sitä varstnki menestyksellä —) ja vaikka siitä tuli ankara tora ja huuto vanhan uskon ja tilan puoltajilta, niin rupesi hän kuitenki erinomaisella rohkeudella Kirkon ja papiston mahdottomista tavaroista ottamaan täytettä suuriin, valtakunnan hyvää tarkoittaissa ilmautuneihin, tarpeisiinsa. Seuraavana vuonna 1527 tapahtui Vesteroosin Riikinkokous, jossa papit ja muut Kuninkaan vastustajat täytyivät myöntää, ja silloin päätettiin, että kaikki Kirkoille ja Luostareille lahjaksi annetut omaisuudet pitivat Kruunulle ja Aatelille jällensä annettaman. Aatelin piti vähin ylöspitää Luostareita, siksikun niitten senaikuiset asukkaat saisivat muualla tilan elättää päätänsä. Kymmeneksistä piti myös kolmas osa Kruunulle tuleman, sitä myöten kun Kaniikit, joilla oli niistä palkkansa saatava, ennättäisivät kuolla. Tämmöisistä muutoksista nousi kapinoita, yksi toisensa perästä, erinäisissä Ruotsin paikkakunnissa; mutta ihmeteltävällä nerolla ja voimalla sai Kuningas kuitenki ne kaikki asettumaan ja tahtonsa sekä aikeensa täytetyksi.
Lähes kuusi vuotta oli Suomi nyt ollut ilman varsinaisetta pispatta. Mutta alulla vuotta 1528 vihittiin Martiinus Skytte, joka edellisenä vuotena jo taisi olla valittu, isänmaamme pispaksi. Se tapahtui Kuningas Gustavin suostumisella, joka myös nyt kruunattiin. Samana vuotena tuli myös Kuusiston linna, pispain entinen turvapaikka, Kuninkaan käskystä sorretuksi. Tämä pispa Martiinus oli syntynyt vapasukuisista vanhemmista Suomessa, saanut Rauman ja Turun kouluissa ensimmäisen opetuksensa, lähtenyt sitte Ruotsiin, jossa kävi Sigtunan Dominikani- munkkein seuraan, joitten Prioriksi ja koko sen munkkiseuran Päavisiteeraajaksi. Ruotsissa hän, käytyä oppimassa Saksanmaalla ja matkustettuansa aina Italiassa, tuli otetuksi, ja jonka virkansa han kiitettävallä toimella edesseisoi, siksikun tuli korkeampaan arvoon nostetuksi. Häntä kiitetään hyvin jumaliseksi, puhdastapaiseksi, köyhille ja kaikille ihmisille hyväntekeväiseksi mieheksi. "Niinkuin muitten pispain aikoina," kirjoittaa Juusteni aikakirjassaan, "papiston voimat ja arvo olivat kasvaneet ja kukoistaneet; niin rupesivat ne pispa Martiinuksen ajoilta muuttumaan, vähenemäan ja, lakastumaan, siksikun tulivat kokonaan, toisenmuotoisiksi." Vuonna 1529 oli Kuningas pitänyt kokousta Öörebruossa, jossa monen paavilaisen tavan poispaneminen päätettiin. Kaikki tämänlaiset muutokset pitivät, Kuninkaan tahdon jälkeen, tapahtuman vähitellen, eikä aivan äkistä. Kaksi vuotta myöhemmin pidettiinki jo ensimmäinen ruotsinkielinen messu Turun Tuomiokirkossa. Ennen tavallinen latinainen messu ja muuki jumalanpalvelu alkoi tästäpitäin hävetä maalla kun kaupungeissa, varsinki Kuninkaan annettua v. 1538 siitä käskyn, ja suomalaiset eli ruotsalaiset kirkonmenot tulivat siaan. Sitä myöten kun Vesteroosin Riikinkokouksessa oli päätetty alettiin nyt Suomessa hävittää luostareita: Turun Dominikaniluostari paloi (v. 1537) ja siinä oliki sen loppu; Franciskani-luostari Raumassa herkesi ja tehtiin Kirkkoherran maaksi (v. 1538); kumpanenki luostari Viipurissa sorrettiin (v. 1541) ja niistä käytettiin kivet ja tiilet kaupungin sekä linnan muurein parantamiseksi. Munkkeja muutettiin tavallisesti papeiksi maaseurakuntihin. Myös nähdään pispan ja Tuomiokapitulin jäsenten vievän osan saatavistansa rahassa, jyvissä, suola- ja kapakalassa j.n.e. Kuninkaalle Tukhulmiin, ynnä alhaisempainki pappein antaman osan tuloistansa kruunulle; ja Kuningas muistuttaa uudistetuilla käskyillä rahvasta tihunnin tarkasta maksamisesta. Kirkon omaisuuksia ja vapaamaita vedetään kruunun alle. Kaikki nämät omat myös seuroja viimmemainitun Riikinkokouksen päätöksestä.
Näin oli jo Suomessa ruvettu kaikkinaisia muuttamaan, mutta ennenkun itse perustus ja päämaali näille muutoksille saatettiin saada varsin käymään, niin oli tarves saada hyviä opettajia maahan. Paraimmat laitokset, joissa opettajia kansalle varustettiin, olivat Turun ja Viipurin koulut, ehkä vielä sangen vaillinaisessa tilassa kumpiki. Turussa oli Teinein eli koulupoikain luku sangen suuri. Ne olivat enimmäksi osaksi täysikasvuisia talonpojanpoikia ja kävivät lupa-ajoilla ympäri pitäjissä, opettain lapsia ja apua kerjäten. Näillä matkoillansa, jotka kauan aikaa jälestäki ja lähemmä'meidän aikoja vielä ovat olleet tavallisina, elivät he usein hyvin irstaisesti ja pahasti, pettivät yksikertaisia talonpoikia j.n.e., jota järjettömyyttä vasten pispat usein antoivat käydä kovia kieltoja. Mutta saadaksensa uskon parantamisen seikan menestymään oli pispa Martiinus Skytte, Kuninkaan suostumisella, lähettänyt erinäisillä ajoilla kahdeksan nuorta miestä, joitten seassa nimitämme Kanuutus Johaninpojan, Thuomas Franssinpojan, Mikhaeli Agrikolan, Paulus Juustenin ja Erikki Härkäpään (Herkepæus), ulkomaalla ja varsinki Vittembergissä oppimaan. Niitten miesten avulla levitettiin nyt puhdas Evangeliumi ympäri koko Suomea ja koululaitokset maassa parannettiin. Thuomas Franssinpoika (Keyoy?), Maisterina palattuansa Vittembergistä, taisi noin v. 1535 tulla Turun koulun Rektoriksi, jota hän paljo paranti ja edesauttoi. Hän kuoli Pastorina Satakunnassa. Mutta erinomattain on Mikhaeli Agrikola muistettava. Hän oli syntynyt Pernon pitäjässä, saanut Viipurin koulussa ensimmäisen oppinsa, sitte tullut Turkuun, jossa hän otettiin pispa Martiinuksen kirjoittajaksi ja sen perästä hänen Kansleriksi eli Sihteeriksi. Ja koska hän Petrus Särkilahden saarnain kautta oli rakastunut Evangeliumin puhdistettuun oppiin, niin vihki pispa hänen papiksi, jonka perästä hän rupesi vireästi saarnaamaan niin Turussa, kun myöskin, pispaa visiteeringeillä seuratessansa, maalla. Tämän perästä tuli hän lähetetyksi Vittembergiin, laveampia tietoja saamaan. Sieltä Maisterina palattuansa sangen kauneilla todistuskirjoilla Lutherukselta ja Melankthonilta Kuninkaalle, asetettiin hän Rektoriksi (Thuomas Franssinpojan perästä?) Turun kouluun, jota virkaa hän lähes 10 vuotta toimitti kiitettävällä innolla. Hän vaikutti sillä ajalla paljo hyvää ei ainoastaan koulupoikain opettamisella, vaan myöskin saarnoillansa, joita hän tiheästi piti. Mutta v. 1548 täytyi hänen, Kuninkaan käskystä, jättää sen virkansa Paulus Juustenille, jonka perästä Agrikola oli, niinkuin ennenki, pispan Kanslerina ja neuvonantajana. Kun pispa Martiinus vanhoilla päivillänsä ei enää voinut virkaansa toimittaa, näemmä Agrikolan Kanuutus Johaninpojan kanssa, joka silloin oli Kirkkoherrana Turussa, käyvän pispan asemesta hiippakuntaa visiteeraamassa. Varsinki on Agrikola kiitollisessa muistossa pidettävä siitä, että hän oli tiettävästi ensimmäinen, joka Suomen kieltä rupesi tutkimaan ja sitä kirjoituksissa käyttämään. Rektorina ollessansa Turun koulussa oli hän jo pränttäyttänyt muutamia suomalaisia kirjoja, nimitäin: Aapisen, Kathekismuksen ("Alku Opista uskoon") ja v. 1544 Rukouskirjan. Tässä Rukouskirjassa tavataan vielä jäännöksiä paavinuskosta e.m. rukouksia Pyhille ja Enkeleille. Sen perästä antoi hän v. 1548 Uuden Testamentin suomeksi, ja seuraavana vuotena "Käsikirjan, Messun ja Passion" — kolme erityistä kirjaa. Pispa Martiinuksen kuoltua olivat Agrikolan kirjalliset työt seuraavat. Davidin Psaltari suomeksi kävi ulos v. 1551. Juusteni sanoo aikakirjassaan tämän kirjan sillä keinoin syntyneen, että kun hän (Juusteni), Rektorina ollessansa Turun koulussa, oli antanut koulupoikain, opetellaksensa kirjoittamaan, kääntää psalmeja suomeksi sen jälkeen kun Lutherus oli alkukielestä ne tulkinnut, niin oli hän jälestäpäin ne käännökset parantanut ja oikassut. Sittä kävi myös Agrikola arvattavasti ne läpi ja antoi parannettuna pränttiin. Samana vuonna kävi präntistä: "Veisut ja Ennostuxet Mosesen Laista ja Prophetaista uloshaetut", jossa kirjassa löytyi Mooseksen Veisut, valitut luvut Isommista Prophetaista ja yhdeksän ennemmäistä Vähempätä Prophetaa. Viimmeiset kolme Vähemmistä Prophetaista, ynnä muutamia kappaleita Mooseksesta, tulivat seuraavana vuotena valkeuteen. Kaikki nämät kirjat präntättiin Tukhulmissa. Jos Suomen kieli vieläki on kankia kirjoituksissa käyttää, niin oli se silloin tiettävästi vielä enemmin, josta Agrikola Uuden Testamentin esipuheessa kirjoittaa (- kun vähän muutamma sen aivan vaillinaisen ja väärän sanain kirjoittamisen laadun -) seuraavalla tavalla: "Että tämän maan kieli on ennen näitä aikoja, juuri vähä, ja lähes ei mitäkän kirjoisa eli pockstavisa pruukattu taikka harjoitettu; niin ota nyt tämä, ehkä kuinga kaltainen hen olis, otollisesta, Herran puolesta." Koko Raamatun pränttäyttämisestä estivät Agrikolata isänmaamme vähäiset varat, josta hän toisen kirjan esipuheessa riimilöien sanoo:
"Ettei me Suomalaiset saa
Prentettu koko Biblia;
Että me olemma köyhät sangen
En senvuoksi epäuskon langen."
Näitä kirjoja pranttäyttäissä ei näyttää Agrikolalla olleen Kuninkaalta apua, vaan omalla huolella ja rahan menekillä, — ehkä kukatiesi, niinkuin pian olisi mieli muutamista syistä arvata, suomenkielen hyljääjitten väijymistenki vaiheella, (jossa kyllä saattoi kiusauksia "epäuskoon lankeemiseen" koko työnsä otollisuudesta ilmautua,) — niitä toimittaneen. Mikä hyöty siitä lähti, kun esivanhempamme nyt saivat tilan itse Raamatuista totuutta tutkia, ja mikä kiitollisuus meillä sen edun varustamisesta Agrikolalle on kannettava, sen tuntenet itsestäsi maanmieheni! Erikki Härkäpää, syntynyt Pernossa, tuli vasta v. 1551; kun pispa Martiinus jo oli kuollut, Maisterina Vittembergistä kotiin, kauneilla todistuksilla Lutherukselta ja Melankthonilta. Hän oli myös kelpo opettajitten kelpo oppilainen. Hän tuli noin v. 1556 Turun koulun Rektoriksi (Juustenin perästä?) ja rupesi Greekan kieltä (Uuden Testamentin alkukieltä) siellä Teineille opettamaan, mutta vihamiehet saattoivat hänen sen innon vuoksi viralta pois. Ainaki tulee hän, niinkuin kaikki muutki tässä nimitetyt miehet paitsi Thuomas Franssinpoikaa, lopulla pispaksi Suomeen koroitetuksi.
Pispa Martiinuksen aikana Ruotsissa tapahtuneista asioista ovat vielä seuraavat mainittavat. Hollannilaiset olivat kateesta Lybekkiläisten kauppaoikeuksiin Pohjaisissa riikeissä, ja haluten saada tämän kartuttavan kaupan itsellensä omituiseksi, varustaneet sotalauman kruunuheitto Kuninkaalle Kristiani II:selle, joka asui heidän maassa. Siihen yhdistyi Ruotsista pakolaisia Herroja. Nyt lähti Kristiani v. 1531 menetettyjä riikijänsä jälelleen voittamaan, purjehti ensistä Norjaan, sai sen maan puolellansa ja allensa, mutta voitettiin sittä yhteytyneiltä Ruotsin ja Danskan Kuninkailta, ja otettiin loppupäiviksensä (v. 1532) vankeuteen, niinkuin ennenki jo on mainittu. Silloin sai myös rauha aikaan Pohjaisten riikein ja Hollannin välillä, josta Lybekkiläiset alkoivat peljätä kauppansa etujen menettämistä mainituissa riikeissä. Sentähden alkoivat he sotaa Ruotsia ja Danmarkkia vasten. Siinä tohussa tuli Kuningas Gustavin lankomies, Greivi Johani Hoijasta, joka oli Kuninkaalta saanut omaisuudeksi Viipurin lääninensä, Satakunnan ja suuren osan Uusmaata, vietellyksi menemään Lybekin puolelle. Hän jätti linnanhaltian Viipuriin ja purjehti itse v. 1533 Lybekkiin; mutta läänitys Suomessa otettiin seuraavana vuotena Erikki Flemingiltä ja Niilo Grabbelta Kuninkaalle. Siitä sodittiin mutaman aikaa, siksikun Lybekki teki rauhan ensistä Danmarkin ja sittä Ruotsinki kanssa. Nyt menetti Norja itsinäisyytensä ja tuli Danskan alamaiseksi. Mutta tämän perästä oli Kuningas Gustavilla viimmeinen ja vaikein meteli Ruotsissa asetettavana. Se oli Dakkekapina, joka kesti monta vuotta ja herkesi vasta v. 1544. Riikinkokouksissa v. 1540 ja 1544 tehtiin Ruotsi perintö-riikiksi, ja Kuninkaan vanhin poika Erikki katsottiin jälkeenseuraajaksi. Tämän perintöyhdistyksen kautta tuli Danmarkki suljetuksi vastaisesta oikeudesta Ruotsin kruunuun; mutta sitä oikeutta ei heittääksensä rupeaa se vasta pitämään kolme kruunua, joka on Ruotsin riikin merkki, riikinsinetissänsä, ja siitä tulee pitkiä riitoja.