Mutta tätä suurta miestä paremmin tutaksemme olisivat ne moninaiset laitoksetki, joita hän valtakuntansa sisämäisen tilan parantamiseksi matkaansaatti, lueteltavat. Vaan ei ole tässä tilaa enempään, kun että muutamilla esimerkeillä osotamma, mitä hyvää hänen hallitus Suomelle tuotti. Uusia kaupunkeja rakennettiin ja entistenki kohta tuli paranemaan uutten oikeuksien lahjoittamisella elikkä entisten suurentamisella. Vuonna 1617 perustettiin Uuskaupunki (ruotsiksi: Nystad) ja 1620 Joensuun (Ny Carleby) ynnä Kokkolan (Gamla Carleby) kaupungit, ja seuraavana vuotena sai Tornio kaupunkioikeuden. Kauppa tuli paljon edesautetuksi. Usiammat vanhat kaupungit saivat luvan käydä sitä ulkomaallaki. Käsityöntekijät eli Hantvärkkärit kaupungeissa saivat järjestyksen keinoissansa sillä että heidän yli asetettiin päällysmies, jonka Oltermannin kanssa piti kullakin ajalla määrätä yhteisen hinnan kaluille. Kaikki tienokeinot olivat olleet pahalla jälellä, mutta niitä koettiin kaikella tavalla edesauttaa, niinkuin myöski talonpoikain maanviljelöä. Vapasukuisten ja virkamiesten itsivaltaisuus ja rasittavaisuus oli noussut sangen korkiaan määrään. Tämänlainen pahuus oli jo niin juurtunut, ett'ei Kuningas kaikella toimellaan kyennyt sitä sikseen parantaa. Ainaki teki hän, mitä voi. Vuonna 1624 lähetti hän Riikinmarskin Gyllenhielmin Suomeen, fouteilta ja muilta virkamiehiltä tilintekoa vaatimaan, ja sanomaan, ett'ei Kuninkaallinen Majesteeti ollut heitä tänne pannunna tyhjäntekijöiksi. Tämän piti myös estämän Aatelia kruunulle kuuluvata maanomaisuutta pitämästä ja väärillä päällenpanoilla rahvasta vaivaamasta. Tuomioistuimet olivat rappiossa ja niitä parannettiin. Väärän oikeuden käyttämisen esteeksi ja koska asioissansa sorretuilla oli joksiki hankala Ruotsista saada oikeutta, asetti Kuningas v. 1624 Suomelle omituisen Hovi-Oikeuden Turussa, josta vielä oli tila Kuninkaaki eteen lykätä asiansa. Nyt asetettiin myös raja maallisen ja hengellisen oikeuden välillä. Pispan ja hänen Kapitulin alle tulivat kuulumaan senlaiset asiat kun juopumus ja muunkilainen elämän irstaisuus ovat, paitsi hengellisiä asioita, jotka tiettävästi myös olivat heidän ratkastavina. Turun Gymnasiumin laittamisesta on jo ennen mainittu. Terveyden hoidoksi laitettiin hospitaleja. Sotamiehet tulivat parempaan asuun ja järjestykseen, ynnä saivat paljo kunniata miehuutensa vuoksi Kuninkaan sodissa, jota he eivät harvoin olleet voittamahan auttaneet. Ja paljo muuta senlaista. Kun nyt sitä muistelemma, että ne alituiset sodat vaativat erinomaisia kostannuksia siitä jo entisestään köyhästä Ruotsin valtakunnasta, niin on tosin ihmeteltävä, mistä juuri tällä ajalla saatiin tilaisuutta ja varoja näitä töitä täyttämään. Mutta ainaki tuli tauti- ja nälkä-vuosien ynnä sen paljon miehenoton kautta, kun sotiin tarvittiin, isänmaamme tähän aikaan puolittain autiahan tilaan. Paljo rahvasta muutti myös pois koko maasta, eikä voitu sitä estää. Näihin ei ollut Kuninkaan vaan aikain kovuuden syytä, sillä jos nyt olisi ollut huonompi hallitus, niin olisi kansa tainnut johonki joutua.
Kuningas Gustavi Adolphin kuoltua tuli hänen 6 vuotias tytär Kristiina Ruotsin Valtiaksi. Tämän alaikäisyyden aikana piti viisi valtakunnan korkeinta virkamiestä hallituksesta huolta. Niistä tuli se kuulu Akseli Oksenstierna, edesmenneen Kuninkaan rakastettu ja häneen kelvollisuutensa vuoksi pian verrattava ystävä, saamaan huolen Saksanmaan sodanasioista päällensä. (Mainittava asia on, että pispa Rothovius oli ollut tämän miehen nuoruuden opettajana ja hänen johdattajana Saksanmaalla oppimassa käydessä. Hän piti miehenäki entistä opettajatansa kunniassa, ja tästä keskinäisestä kohdasta tuli paljo hyvää Suomelle vuotamaan.) Sitä sotaa käytiin erinomaisella kunnialla ja onnella Baneerin, Lenartti Torstenssonin ja Vrangelin esimiehitessä, jotka kaikki näytäksen Gustavi Adolphin kelpo oppilaisiksi. Vuonna 1648 loppui tämä 30-vuotinen sota Vestphalisen rauhan kautta, jossa Ruotsi sai Pommerin ja moniaita muitaki paikkoja Saksanmaalla ynnä suuren rahasumman sotakuluketten peittämiseksi. Sillä aikaa oli se entinen sotilakkoki Puolan kanssa tullut v. 1635 jatketuksi 26:ksi vuodeksi Stuhmsdorffissa, jossa Ruotsi antoi Preussiassa valloitetut maat takasin Puolalle. Myös oli sota Danskan kanssa taas ollut käytävissä, joka oli v. 1645 päätynyt Brömsebruon rauhan kautta, ja siinä oli Ruotsi tullut muutamia maanpaikkoja ja etuja saaman. Samana vuotena oli Kristiina Drotninkikin jo ottanut itse hallituksen vastaan. Hänen nuoruudessa riikistä huolta pitäväin Herrain hallitus oli siis loppunut, ja ehkä sillä ajalla kunniata oli Ruotsille runsaasti karttunut ja monta hyvää laitostaki saanut aikaan, niin olivat, toiselta puolen katsoin, tavarat ja voimat maasta kadonneet ynnä Vapasukuisten sääty itsellensä liikanaisia oikeuksia vallannut, josta epätytyväisyys oli kansaan tullut.
Mutta nyt lähdemmä Suomen Kirkon ja kansallisen hallituksen kohtaa Drotninki Kristiinan alaikäisyyden kun itsehallituksenki aikana katselemaan. Me tapaamma kaksi erinomaista miestä, jotka yhessä ja kumpiki puoleltansa tällä ajalla kokevat Suomen tilaa parantaa ynnä pimeyden ja epäuskon valtaa hävittää. Ne ovat pispa Rothovius ja Greivi Pietari Braahe. Miten paljo heillä oli parantamista ja minkälainen pimeys voitettavana, näyttäköön seuraava lyhykäinen maamme senaikuisen tilan osotus. Tavat olivat varsin turmeltuneet niin rahvaassa kun rahvaan vartioissa ja paimenissa. Juopumus, huoruus, vääryys ja muut sitä laatua, olivat jokapäiväisenä harjoituksena. Turhat, epäuskolliset luulot sokasivat mielen maan oppineimmiltaki miehiltä, saati sittä muilta. Niinpä luetaan tämän ajan tiedoissa keräjöimisistä noitia vastaan ynnä semmoisiaki, jotka varsinaisesti olivat lupautuneet Perkeleelle ja hänen kanssa liittoon antauneet. Niin oli myös tähtiennustelman (astrologia) epäuskollinen taito harjoitettuna maan korkeimman opetuspaikan opettajilta ja muiltaki oppineilta miehiltä. Raamatun suomentaja Martiinus Stodius, tuli Konsistoriumin edessä syytetyksi taioista, joilla hän muka olisi muita pilannut ja viekotellut; vaan lopulla nähtiin, että nämät syyttämiset olivat siitä saaneet perustuksensa, että hän tarkemmin kun muut senaikuiset tunsi luonnon vaikutukset, e.m. oli kupevalla lasilla tulta ottanut taivaasta, jota konstia pidettiin Perkeleen taikana (Yksin pispa Rothoviuski, joka ei ollut kaikissa irti aikansa epäluuloista. Braahe näki näissa asioissa selvemmästi.) Näin muitaki syyttömiä taikauksesta paituutettiin keräjihin. Virkamiesten käytös oli sangen epärehellinen, sillä pitkällisten sotain vuoksi ei ollut valtakunnan Hallitus saanut tilaa heitä tarkasti silmällä pitää, eikä joka aika kovaan tilintekoon vaatia. Pienimmästä niin korkeimpaan tekivät virkamiehet vääryyttä: tuomioistuimen edessä ei saanut rahvas oikeutta, varsinki maan ylimyksiä vasten, jotka tekivät mitä tahtoivat, ottivat lahjoja, ryöstivät rahvasta laittomilla päällenpanoilla, asettivat tuomareiksi kenen halusivat käskyläisistänsä j.n.e. Braahe tuli Marraskuussa v. 1637 Suomeen, sitä maata Guvernöörin asemesta hallitsemaan. Ahvenanmaa ja Venäjän Karjala kuuluivat myöskin hänen alle. Samana talvena matkasi hän vielä frouanensa maan läpi aina Viipuriin, Käkisalmeen ja Savonlinnaan, sotaväkeä myönstäröien ja kaikkinaista järjettömyyttä parannellen. Kesällä samana vuonna kävi hän Turun ja Porin puolessa hallituskuntaansa tuntemaan oppimassa. Tämän matkan päätettyä lähetti hän Ruotsiin Hallitukselle kirjallisen kertoman Suomen peräti kurjasta tilasta, parannuksia edespannen. Hallitus vastasi niitten olevan tehtävänä, mutta ennen kaikkia olevan tarpeellisen koululaitosten kautta kelvollisempia opettajia sekä virkamiehiä kansalle varustaa, sillä kaikki viimmen paranevan. Pispa Rothovius oli puoleltansa kaikista voimistaan kokenut tätä samaa kaunista tarkoitusta edesauttaa, sekä kirjoitusten ja alinomaisten maanitusten kautta papeille, kun myös kiivasten saarnainsa kautta Turussa. Seurakuntia jaettiin pienemmiksi, uusia kirkkoja rakennettiin, ja Suomen Lappalaiset saivat omituisia pappeja. Kiivautensa ja intonsa vuoksi sai Rothovius, niinkuin on maailman tavallinen meno, vihollisia. Hänen kanssa yhdessä tuumin taisi Greivi Braahe vaikuttaa, että Hallitus päätti laittaa triviali-kouluja useimmissa Suomen kaupungeissa, ja varsinki, että se laitos sai aikaan, josta valistuksen ilahuttavat säteet pitivät levetä ympäri Suomea. Tämä oli Turun Akademia, joka vähää ennen perustetun Gymnasiumin siaan v. 1640 laitettiin, ja jonka Kansleriksi Braahe itse tuli pannuksi. Asetukset olivat sillä samanlaiset, kun Upsalanki Akademialla olivat. Rothovius oli Siakanslerina. Tähän asetettiin kymmenen Professoria, ja koko laitos jaettiin neljään Taitoluokkaan eli Fakulteetiin, nimittäin Jumaluusopin, Lainopin, Tiedotsemaopin ja Lääkkiopin. Viimmeiseksi mainittuun asetettiin seuraavana vuotena uusi, yhdestoista Professori, ja vasta pantiin kahdestoistaki Tiedotsemaopin luokkaan. Ensimmäisenä Akademian vuotena ei ollut kun 44 oppivaista Turussa, joista ainoastaan kahdeksan olivat Suomalaisia. Muut kaikki olivat Ruotsista, josta maasta vastaki kävi paljo nuorukaisia meidän Akademiassa. Seuraavana vuonna nousivat oppivaiset jo kolmeen sataanki. Vuonna 1642 sai Akademia Kirjanpränttääjän Turkuun, joka oli ensimmäinen meidän maassa. Seuraavana vuonna aukeni iso aarret Suomen kansalle. Se oli Koko Pyhä Raamattu, Vanha ja Uusi Testamentti, joka nyt ensikerran täysinäisenä kävi suomeksi valkeuteen, präntätty Tukhulmissa. Mitä Agrikola oli aikanansa Raamatusta suomentanut, se oli jo sotain ja muitten hätäpäiväin kautta tullut kateeseen, elikkä olivat hänen käännökset enää hyvin harvassa tavattavat. Pispa Rothovius ja Suomen papisto olivat sentähden siitä suuresta puutteesta usein muistuttaneet valtakunnan Hallitsijoita, anoin että se tulisi kruunun kostannuksella autetuksi. Hallitus otti tämän viimmen korviinsa. Neljä miestä valittiin käännöstä valmistamaan, nimittäin Gymnasiumin Lektorit, sittä Professorit Akademiassa, Eskhillus Peträäus ja Martiinus Stodius, ynnä lähellä Turkua olevat pastorit Henrikki Hoffmanni ja Gregori Matinpoika Favoriinus, jotka olivat niin Raamatun alkukielissä kun myöski Suomen puheessa oppineita miehiä. Valtakunnan Hallitsijain tahto, kirjoituksessansa Rothoviukselle, oli, että näitten miesten piti "läpikatsoa, mitä muilta erittäin saattoi olla jo kirjoitettu ja käätty, sekä parannella siinä vikoja; mutta mik'ei ollut ennen käännetty, sitä uskollisesti suomentaa, kaikissa seuraten Lutheruksen viimmeistä käännöstä ja muutenki itse alkukieliä, sitä tarkoittain, että Suomen kieli tulisi selvää ja hyvää, jota kaikissa Suomen maanpaikoissa voitaisiin ymmärtää, ja että kirjotuslaatu olisi yleensä yhdenkaltaista." Nimitetyt miehet parantivat siis elikkä kääntivät uudellensa Agrikolan (ja mahdollisesti muittenki) ennen tehtyjä käännöksiä ynnä suomentivat ennen vielä suomentamattomat Raamatun kirjat, ja he tekivät sitä työtänsä niin kiivaasti, että Raamattu Lutheruksen esipuheitten sekä muitten vieläki suomalaisissa Täysibiblioissa tavattavain apukirjoitusten kanssa tuli muutamain vuotten kuluttua, elikkä v. 1642, kansan käsiin. Tästä kalliista tavarasta piti jokaisen kirkon ottaman yhden kappaleen tarpeeksensa. Näillä laitoksilla ja toimilla oli siis kansan valistumista erinomaisesti vaikutettu. — Greivi Braahe oli v. 1640 tullut kutsutuksi muihin virkoihin Ruotsiin, jonka tähden hän tällä kerralla jätti Suomen, mutta tuli v. 1648 jällensä Guvernööriksi meidän maahan ja edesseisoi sitä virkaansa vuoteen 1654 asti. Vuonna 1650 oli hän Tornion kautta matkannut Drotningin kruunaamisen juhlalle Ruotsiin. Kansallisessa päällenkatsannossa hänen kautta tehdyistä muutoksista ja parannuksista ovat seraavat muisteltavat. Viipuriin ja Hämeenlinnaan pantiin erityiset Maanherrat, saadaksensa sillä tavalla niin virkamiehet kun rahvaanki paremmin kurissa pysymään; sillä itäpuolella maata oli elämä varsinki raaka ja vallatoin ynnä parannukset enimmän tarpeeseen. Maksettavat kruunulle laitettiin selvemmälle jälelle. Tuumassa oli yhdistää Päiäneen järven muitten suurten järvein ja merenki kanssa, jota työtä Braahen piti teettää ja josta sisämäiselle kaupankäynnille toivottiin verrattomia etuja; mutta ei tullut siitä valmista. Uusia kaupunkeja rakannettiin, ja vanhemmat saivat lisätyitä oikeuksia. Vuonna 1649 perustettiin Braahen eli Salosten kaupunki, jolle perustaja antoi sukunsa nimen, ja Kristiinan kaupunki, jonka Braahe nimitti vaimonsa Kristiina Katariina Steenbokin muistoksi. Vanhan Helsingin kaupungin aikoi hän muuttaa sen kaupungin ja Porvon välillä olevalle Santasaarelle (Sandö), ynnä Kuopiossaki laitattaa kaupungin; vaan eivät nämät tuumat tulleet täytteeseen. Muuten tuli Sortavalan (v. 1640) ja Kajaananki kaupunki (v. 1650) tällä ajalla perustetuksi; niinkuin myös Brahelinnan jäännökset, Kristiinan pitäjässä, vielä muistuttavat tästä suuresta miehestä. Sotamiesten kohta tuli Braahen kautta parempaan asuun, ja hän oli ensimmäinen, kun sai ne vastahakoiset Savolaiset sotamiehiä oikein antamaan. Virkamiesten vallattomuuksia oli tämäki kokenut estää, ehk'ei hän saanut sitä pahaa sikseen paranemaan. Hän kuoli vanhana Ruotsissa v. 1680.
Rothovius vaipui v. 1652 kuoleman uneen, oltuansa 25 vuotta pispana. Häntä seurasi pispanvirassa Eskhillus Peträäus, syntynyt Ruotsissa, jossa oliki ensimmäisen oppinsa käsittänyt, mutta sittä useimmiten Kuninkaallisten kostannuksella käynyt ulkomaalla tietoja saamassa.[12] Hän asetettiin ensistä Lektoriksi Turun kouluun, sittä Gymnasiumiin, ynnä Tuomioprovastiksi mainitussa kaupungissa. Jo olemme maininneet hänestä Raamatun suomentajitten seassa. Ehkä Ruotsalainen, oli hän kuitenki lukemalla niin oppinut isänmaamme kieltä, että hän kykeni Raamattua suomentamaan ja vieläpä kirjoittamaanki ensimmäisen opetuskirjan Suomen kielen luonnosta.[13] Akademian laitettua tuli hän Jumaluusopin Professoriksi ja ensimmäiseksi Rektoriksi. Sittä valittiin hän Turkuun kokoutuneilta papeilta sen hiippakunnan pääksi. Vaikka tämä mies ei näytä olleen niin nerokasta ja asiaan ryhtyvätä luonnetta, kun moni hänen edelläkävijöistä ja jälkeenseuraajista, niin koki hän ainaki kohdaltansa parantaa kansan tapoja sekä vastustella epäuskollisia luuloja. Vaan ei ole paljo hänen töistä tietoja.
Drotninki Kristiinan aikana perustettiin v. 1653 Pietarsaaren kaupunki (ruotsiksi: Jakobstad). Mainittu Drotninki oli hallitessansa tuhlannut sen pitkällisten sotain kautta muutenki köyhtyneen Ruotsin valtakunnan tavaroita. Viimmein päätti hän jättää koko kruununsa ja muuttiki pois maastansa v. 1554, vaikka sitä tuumaa koettiin Ruotsissa kaikella tavalla estää. Vapasukuisten ja vapaattomain säätyjen välillä oli tällä ajalla ollut suuri eripuraisuus. Kristiina oli erinomaisesti oppinut ihminen, josta kuitenkaan, hänen suuren kevytmielisyytensä tähden, ei tullut alamaisille hyötyä. Hän eli sittä enimmiten Italiassa, jossa kuoliki v. 1689. Tämän kanssa sammuu Vaasen sukukunta Ruotsin hallitusistuimella. Nyt tuli Gustavi Adolphin sisaren poika Kaarle X:nes Gustavi, Pfaltsi-Greivi Tsveibrykkenistä, Kuningasistuimelle nostetuksi. Hänen hallitusaikana oli alituisia sotia. Puola ei tahtonut häntä Kuninkaaksi tunnustaa, josta tuli heti vihollisuus. Kaarle purjehti meren yli Puolaa vasten, joka tähän aikaan oli monelta haaralta ahdistettu, ett'ei ollut hänessä varsinaista vastustajata. Kaarlen asiat menestyivät niin hyvästi, että hän muutamain kuukautten sisällä oli voittanut uuden riikin itsellensä Puolassa. Mutta ei ollut se voittomaa pysyväinen. Puolalaiset nostivat kapinan, ja ehkä Kaarle soti urhoollisesti heitä vasten, voittain heitä useimmassa tappelussa, niin täytyi hänen ainaki jättää kaikki siltään, kun Danskalainen nosti sodan Ruotsin varalle ja Österriikin Haltija antoi apua Puolalle. Kaarle lähti nyt (v. 1557) sotalaumanensa Danmarkkia vasten, voitti Danskan armeian, otti vähässä ajassa Juutlannin allensa, marssi sittä talvipakkasella sen muuten ei hevillä matkattavan Pienen ja Ison Bältin salmen yli ja seisoi yhtäkkiä sotajoukollansa Kööpenhaminan porteilla. Tästä tuli kiiret Danskalaisille, että he antausivat rauhaan Roskhildissä v. 1658, jossa Ruotsalaiset tulivat Skandinavian eteläisen puolen, merta myöten, muutamia paikkoja Norjasta ja moniaita luotoja haltuunsa saamaan. — Sillä aikaa oli Suomellaki taas rasituksensa. Ne alituiset sodat ja miesotot tulivat sangen painavaksi meidän köyhälle maalle. Ainaki kokivat niin vapasukuiset kun muutki viimmeisiä voimiaan myöten Kuninkaan tahtoa täyttää ja valtakunnan ahdistettua tilaa auttaa. Mutta Venäläisetki olivat taas meidän maata vasten liikkeellä. Se rauhanen Tsaari Mikhaeli Feodorovitsa oli kuollut v. 1645 ja hänen poika Aleksei Mikhaelovitsa noussut hallitsemaan. Tämä tahtoi saada jällensä ne maat, kun hänen isänsä oli Stolbovassa antanut Ruotsille, jonka tähden hän teki toran sitä monelta haaralta ahdistettua Ruotsia vasten. Venäläiset hyökkäsivät ensistä Karjalaan v. 1656, jonka ilman vastuksetta saivat hävittää. Silloin yhdistyivät ne Ruotsin alle kuuluvat greekanuskoiset Karjalaisetki Venäläisten kanssa ja tappoivat sekä tuhoivat kansalaisiansa vielä pahemmin kun vihollinen, joka oli myös päättänyt tappaa kaikki maan asukkaat, kutk'eivät tahtoneet Greekan uskoa ja Tsaarin ylivaltaa tunnustaa. Se Nevajoella rakennettu Nyyenskantsin linna poltettiin, ja enempi kun 70,000 tynnyriä jyviä ynnä suuri määrä suoloja tuli siinä hävenemään. Pohjanmaallaki kävivät Venäläiset Kajaanaa myöten polttamassa ja tappamassa. Mutta Gustavi Leevenhaupti oli saanut esimiehyyden Suomessa, ja hän pidätti viisaudellansa vihollista etemmäs pääsemästä. Viimmemainitun vuoden lopulla pakoitti hän sen vetäymään oman maansa rajain sisälle. Sen perästä kääntyivät Venäläiset päävoimansa kanssa, jonka sanotaan nousseen 100,000:teen mieheen, Livon maahan. Siellä saivat käsiinsä muutamia pienempiä linnoja, mutta Riigaa piirittäissä menettivät he ison osan miehistöstänsä ja täytyivät siltään heittää sen kaupungin sekä palata kotimaahansa. Sittä ei ollut muuta sotaa kun muutamia rosvoretkiä, siksikun sotilakko Vallisaaressa, 20:tenä Marraskuuta v. 1658, Leevenhauptin kautta kolmeksi vuodeksi saatiin aikaan.
Niinkuin usein muutoinki, oli tällä aikaa rutto taas ollut liikkeellä Suomessa, ja pispa Peträäus oli sitä pakoon muuttanut Turusta maalle asumaan; mutta sielläki tapasi hänen mainittu surma, syksyllä v. 1657. Seuraavana vuonna asetettiin Johannes Terseerus[14] häntä pispanvirassa seuraamaan. Syntytyt Daalareissa oli hän koulutaidot käsitettyänsä[15] ollut Ruotsissa maapappina ja sittä Gymnasiumin Lektorina, sen perästä lähtenyt (v. 1633) Saksanmaalle syvempätä oppia saamaan ja siellä viipynyt neljä vuotta, kuunnellen aikansa kelvollisimpia opettajia Jumaluusopissa, joitten seassa oli se vapamielinen Kalikstus. Kun oli sieltä kotiutunut, tuli hän muutaman ajan perästä Jumaluusopin Professoriksi silloin perustetussa Turun Akademiassa. Seitsemän vuotta oltuansa siinä virassa, muutettiin hän yhdenlaiseen ammattiin Upsalassa. Täällä eli hän Drotninki Kristiinan erinomaisissa armoissa; mutta joutui pappissäädyn ja Vapasukuisten vihoin, joitten aikomisia hän oli vastustellut. Pispana Turkuun muutettuansa alkoi hän niin itse, tapaansa myöten, kaikkinaista järjestystä noudattaa, kun myöski muilta samaa vaatia. Ahneesti teki hän työtä ja talutti viisaasti kaikki asiat. Visiteeringeillä, kehoituksilla ja kaikella tavalla koki hän hiippakuntaansa parantaa ja saada opettajat kun muutki pahoista tavoistansa luopumaan. Mihin määrään valistus rahvaassa jo oli eestänyt, näyttävät Terseeruksen omat sanat, "että Pohjanmaalla, varsinki sen pohjaispuolella, Ahvenanmaalla ja Turun luodostossa on jo pappein ahkeruudella niin kauas päästy, että kaikki 20:nen eli 30:nen vuoden alla olevat ihmiset taitavat hyvästi lukea äidinkieltänsä." Sitä oli tähänasti pidetty mahdottomana asiana, "ilman kouluun lähettämättä opettaa Suomalaisia lapsia lukemaan;" mutta hän toivoo jo tapahtuneista esimerkeistä, että kaikki pian saataisiin opastumaan. Muutoin olivat entiset epäluulot vielä kansassa jälellä. Terseerus ei ollut itsekkään niistä vapaa, joka näytäksen silloin, kun erästä Studenttia Konsistoriumissa syytettiin liitosta Perkeleen kanssa. Tämän arveltiin siitä seuraavan, että Studentti oli vähassä ajassa erinomaisesti kasvanut tiedoissa ja vieläpä muitaki yhtä pian oppiin auttanut j.n.e. Miesparan olisi vireytensä tähden täytynyt mennä kuolemaan, milt'ei Greivi Braahe, joka vielä Ruotsiin muutettuansa pysyi Akademian Kanslerina, olisi asian paremmin ymmärtänyt ja hänen pelastanut. Kuitenki oli Terseerus paljon koroitettu sen epäuskon ja sirneyden yli, kun paadutti hänen aikalaistensa sydämet, ja hän koki myös sitä pahaa hävittää. Tämän vapaamman mielenlaatunsa tähden tuli hän, vihamiesten väijymisistä, virkansaki menettämään. Syy saatiin muutamasta Selityksestä Lutheruksen Kathekismuksen yli, jota hän pappein hyväksi v. 1662 pränttäytti Ruotsin kielellä, sillä eivät kaikki taitaneet latinata. Siinä hakivat hänen vihamiehet, varsinki Jumaluusopin Professori Turussa Svenonius, kaikki paikat esiin, joista vääntelemällä häntä vääräoppiseksi saattoivat syyttää. Terseeruksen asiata tutkittiin Ruotsissa, jossa hänen kanssa niin armottomasti meneteltiin, että tuli v. 1664 viraltansa pois lasketuksi. Sen perästä eli hän muutaman ajan virkaheittona, mutta tuli sitte saamaan Kirkkoherran tiloja Tukhulmissa ja lopulla pispanviran Linkööpingissä, jossa hän oli 7 vuotta ja jossa hänen päivät v. 1678 päätyivät.
Kuningas Kaarle X:lle Gustaville oli Roskhildin rauhan perästä vielä tullut sota Danskalaisen kanssa, joka ei ruvennut täyttämään niitä ehtoja, kun oli luvannut. Tässä sodassa tappasi Kaarle enimmiten, ja monta riikiä nousi Danskan puolesta Ruotsia vasten, niin että tila tuli sangen peloittavaksi, siksikun Englanni ja Franska joutui auttamaan. Mutta samassa kuoli Kuningaski v. 1660. Hän oli ollut sodassa ja muutenki miehekseen kiitettävä, mutta alituiset metelit estäneet häntä parannuksia valtakuntansa sisämäisissä asioissa tekemästä. Nyt tahtoi Kristiina saada kruununsa rakasin, vaan turhaan, sillä edesmenneen Kuninkaan poika Kaarle XI:ta nostettiin isälliselle istuimelle. Koska hän vielä oli pieni lapsi, niin piti hänen alaikäisyyden aikana viisi valtakunnan korkeinta Herraa, Leski-Drotningin kanssa, hallituksesta huolta. Hallituksen ensimmäinen toimi oli saada viholliset sovintoon. Puolan kanssa lyötiin rauha Oliivassa (v. 1660), jossa se tuli saamaan kaikki paikkakunnat niinkuin ennen sotaaki, mutta täytyi jättää aikomisensa Ruotsin kruunuun ja Livon maahan. Danskan kanssa tehtiin rauha Kööpenhaminassa, jossa Ruotsi tuli saamaan kaikki ne paikat kun viimmerauhassaki, paitsi Trondhiemiä ja Bornholmaa. Vallisaaren sotilakon perästä oli Venäjän kanssa rauhasta keskusteltu, ja se saiki aikaan Kardiksessa v. 1661. Siinä laitettiin kaikki samalle jälelle, kun oli Stolbovassa päätetty. Nyt oli Ruotsin valtakunnalla kaikilta puolin lepo, mutta Hallitus oli niin kelvotoin, että antoi ulkomaalaisen lahjoilla viekotella itsensä sekaumaan vieraisiin riitoihin ja sotiin, joissa paljo valtakunnan varoja hupeni. Muuten hallitsivat he enimmästään pahasti ja ainoasti omaksi hyväksensä. Mutta v. 1672 vastaanotti Kuningas itse hallituksen. Hänen alaikäisyydessä oli Ruotsi tullut liittoumaan Franskan kanssa, joka nyt tuotti Kaarlelle muutamain vuotten perästä ankaran sodan. Siinä lyötiin Ruotsalaiset Brandenburin Kuuhri-Ruhtinaalta, ja vielä lisäksi nousivat Hollanni, Hispania, Österriiki ja Danmarkki Ruotsia vasten, niin että Ruotsalaiset ennen vuoden 1678 loppua olivat sikseen poisajetut Saksanmaalta. Sillä aikaa oli Danskalainen v. 1676 karannut Ruotsiin, ja vaikka ei ollut Kuninkaalla paljoksi väkeä viedä häntä vasten, niin lisäsi hätä ainaki urhoollisuudessa sen, mikä paljoudessa puuttui, ja hän voitti vähillä sotamiehillään vihollisen suurimmat laumat. Merellä ei ollut samanlaista onnea, sillä Ruotsin laivasto tuli pian sikseen tuhotuksi. Viimmen saatiin rauha matkaan muittenki vihollisten kanssa, ja Danskan kanssa v. 1679 Lundissa, jossa valloitetut paikkakunnat kummanki puolen annettiin takasin. Tämän Ruotsille määrättömiä maksavan sodan perästä rupesi Kaarle XI:ta Valtakuntansa sisämäistä tilaa kaikella huolella parantamaan, jonka kautta hän on itsellensä ikuisen muistomerkin perustanut. Saattaaksensa kenenkään estämättä tehdä parantavia muutoksiaan, tahtoi hän alamaisiltansa täyttä itsevaltaa, joka 1680:n vuoden kokouksessa hänelle myönnettiinki, ja se tuli seuraavissa kokouksissa tarkemmin määrätyksi ja asetetuksi. Tällä mahdilla varustettu, rupesi hän ylimyksille lahjoitettuin kruununomaisuutten jällenottamista eli Reduktiuonia toimittamaan, samalla tavalla kun Gustavi I:mäinen oli ottanut papistolta heidän määrättömät omaisuutensa ja tavaransa. Sen kautta tuli Suomessaki Braahesuvun, ja muittenki, suuret omaisuudet jällensä otetuksi kruunulle, joka tämän kautta taas sai hyvään voimaan. Alaikäisyydessä hallitsevien Herrain kanssa piti Kuningas kovaa tilintekoa, ja heidän täytyi selvittää kruunulle ne kostannukset, kun se oli heidän tähden tullut tekemään. Sotamiehet jaettiin maantiloilla elämään, ja uusi laivasto rakennettiin valtakunnalle. Paljon tehtiin huoneenhallituksen auttamiseksi, ehkä siinä joskus väärinki toimia käytettiin, niinkuin kaupan asettamisessa. Tervankauppa annettiin Suomessaki yksinäiselle seuralle käsiin, josta Pohjanmaalaiset ja Viipuri kantoivat valituksia, kun sillä tulivat häviämään. Kumpaisetki vasta rakennetut Braahen ja Pietarsaaren kaupungit estivät vanhempain naapurikaupunkein nousemista, eikä yksikään näistä päässyt rikastumaan. Sentähden käski Kaarle v. 1680 asukasten nimitetyistä paikoista muuttaa Oulun, Kokkolan ja Joensuun kaupunkeihin. Mutta ei tullut siitä muutosta estetten tähden mitään, ja ne saivat olla alallansa. Kauppa oli kasvamassa. Ennen oli tarvetkapineita enimmästi ostettu ulkomaalaisilta, yksin ne karkeat hatutki, joita talonpoikaiset kantoivat; mutta nyt ruvettiin kaikkea senlaista kotimaassa askaroimaan. Pohjanmaalla ja Viipurissaki rakennettiin laivoja, ja ulkoa hankittiin taitavia tekomestareita talonpoikia tämmöiseen työhön opettamaan. Muuten oli tämä aika rikas lakein laatimisestaki. Meri-, Sota-, Hovi- ja Kirkkosäännöt, niinkuin myöski Käytösorteleita virkamiehille, annettiin järjestyksen edesauttamiseksi.
Joka Terseeruksen perästä Kuningas Kaarle XI:ta aikana Turun hiippakuntaa hallitsi, oli Johani Getselius, lisänimellä Vanhempi erotteeksi pojastansa.[16] Syntymäpaikkansa oli hänellä Ruotsissa, Vestmanlannin maakunnassa ja Getsalan rusthollissa, jossa hänen isänsä eli talonpoikana ja josta hän otti Getseliuksen nimensä. Koulut käytyä tuli hän Upsalassa Studentiksi, josta lähti silloin perustettuun Dorpatin Akademiaan.[17] Siellä tuli hän Professoriksi, oli kuuluisa opiltansa ja kirjoitti monta kirjaa, varsinki Greekan kielessä. Vuonna 1649 joutui hän saamaan Skedevin pastorintilan Daalareissa, jossa hän hiljaisuudessa vaikutti 10 vuotta, ja pantiin sittä Livonmaan Superintendentiksi. Sitä virkaa edesseisottuansa kolme vuotta Seurakunnan hyväksi, asetettiin hän v. 1664, kun Terseerus pantiin viralta pois, pispaksi Turkuun, jossa hän vaikutti 25 vuotta aina kuolemaansa asti. Kaikissa, missä hänellä oli tekemistä, jätti hänen järjestävä ja parantava kätensä tässäk ammatissansa hyväntekeväisiä jälkejä. Pispanviran kanssa oli Akademian Siakanslerin arvo yhdistetty. Korkiopiston rahanasiat olivat sangen huonolla jälellä hoitajittensa huolimattomuuden kautta, jota kohtaa Getselius pyysi saada selvemmäksi. Tämän kaikkinaisten hyväin taitojen levityspaikan kasvu ja kunnia oli hänellä tarkasti sydämellä. Varsinki piti hän papinalkujen johdattamisesta huolta ja opetti heille asianmyötäisemmän saarnauslaadun, kun oli muuten siihen aikaan jo tullut tavaksi saarnata ei kansan hyväksi, vaan oman oppinsa näytteeksi. Kouluja koki hän saada parempaan asuun ja neuvoi opettajille mukavampia opetuskeinoja. Rahvaan valistuminen oli hänen hellimpänä murheena. Siinä tarkoituksessa piti hän visiteerinkejä ja papinkokouksia useammasti kun joku muu Suomen pispa, lähetti tiheästi kirjallisia kehoituksia papeille, aina ja joka paikassa neuvoin Katekhismuksen vireään ja soveliaahan harjoittamiseen. Ja tältä ajalta onki se Suomen kansan erinomainen etu varsin juonnettava, että rahvas on pian yleensä kirjanlukemiseen harjautunut ja siis hänellä siltä kohdalta Raamatun avarat ja rikkaat yrttitarhat avoinna. Mutta se laitos, jolla hän sai toimensa varsin menestymään, oli omituinen kirjanpräntti, josta verrattomasti hyvää Suomen Seurakunnalle vuoti.[18] Akademialle, kouluille ja rahvaan ylösrakennukseksi präntättiin siinä runsaasti kirjoja, joitten puutet oli tähänasti ollut suurena valistuksen esteenä. Suomalaisia kirjoja alkoi tähän aikaan joksiki löytyä. Getseliuksen präntistä toimitettiin v. 1685 uusi ylöspano Pyhästä Raamatusta, jonka Paimion Provasti Henrikki Floriinus oli alkukielten jälkeen taas parantanut. Sama mies suomenti myös sen v. 1686 säätyn Kirkkolain, jossa Getselius oli ollut yhtenä tekijänä ja joka Suomessaki tuli seurattavaksi. Tähänasti oli, pispa Juustenin aikana tehty, Laurentius Petrinpojan Kirkonjärjestys ollut ojennuksena, ja pispat olivat aikain vaatimuksen jälkeen siinä tehneet parannuksia ja muutoksia hiippakunnallensa. Näillä ja muilla töillänsä on Getselius Suomalaisten ikuisen kiitollisuuden ja muiston ansainnut. Mutta hänen elämänjuoksua katsellessa täytyy kyllä murheella havaita, kuinka hänellä suurten lahjainsa sivulla oli suuria vikojaki. Mahtinsa vietteli häntä ylpeyteen, joka taas tuotti monta vihamiestä. Tässä mainitsemma ainoastaan, että hän eli Akademian Professorein kanssa pian alinomaisissa riidoissa, joita Kanslerilla Greivi Braahella oli täysi työ saada asettumaan. Joskus vei viha hänen kelvottomiin kostamisen koetuksiinki. Ett'ei hän ollut epäluuloistakaan aivan vapaa, näyttävät moniahat esimerkit.
Vanhemmalla Getseliuksella oli poikansa Johani Getselius Nuoremman kanssa,[19] joka häntä myös tulee pispanvirassa seuraamaan, monta yhteistä asiata. Tämä oli, käytyänsä koulut ja Akademiat Ruotsissa, vanhempainsa kanssa muuttanut Livoon ja sieltä Turkuun. Upsalassa oli hän vielä sittäki käynyt opettelemassa, ja lähti sieltä, varustettu kuninkaallisella rahanavulla, v. 1670 reisumaan ulkomaalle, siellä oppineemmaksi ja kokeneemmaksi tulemaan. Hän matkasi Danskan, Hollannin, Englannin ja Franskan maat. Sittä palasi hän Saksanmaan kautta, jossa, niinkuin muillaki paikoin, hän tekeysi tuttavaksi oppineimmille ja kuuluisimmille miehille, joitten kanssa kotiuttuansaki vielä kirjoituksia vaihetteli. Turkuun tultua neljävuotiselta matkaltaan, asetettiin hän Jumaluusopin Professoriksi, jossa hän vaikutti niin opettajana, kun myöski siinä mainiossa Getseliusten Raamattutyössä, jonka isänsä oli v. 1674 alottanut ja jonka päälle poikaki melkeen kaiken aikansa teki ahkerasti työtä. Täällä kirjoitti hän myös vuosittain saarnoja Rukoussunnuntaitten tekstein yli, ja niissä tavattava vapaampi sekä elävämpi henki vihastutti niin sen ajan puustaimeen takertuneita oikioppisia, että rupesivat isää ja poikaa niistä vainomaan sekä vääräoppiseksi kaikella kurin saamaan. Sen näyttävät Getseliusten riidat Svenoniusta ja Andreeas Peträäusta vasten, ehkä niitten yltyminen on osiksi muistaki syistä juonnettava. Vuonna 1681 pantiin Getselius Nuorempi Superintendentiksi Inkerinmaahan, jossa vaikeassa virassa hän senlaisella innolla ja menestyksellä vaikutti, että se sivistys, joka siinä maassa meidän päivinä tavataan, enimmäksi osaksi on hänen työksi luettava. Siinä ammatissa pääsivät hänen sisälliset voimat, vastuksilta kiinnitetyt, vasta oikein vahvistumaan. Mutta vanha Getselius, toivossa saada pojan jälkeenseuraajaksensa Turun hiippakuntaan, toimitti että hän muutettiin pispan apulaiseksi Turkuun, yhtä vuotta ennen isän kuolemata, joka tapahtui v. 1690. Heti sai Johani Getselius Nuorempi Kuninkaalta vahvistuksen pispanvirkaan Turussa. Hänen aikana ovat Suomella varsin kovat päivät.
Ensimäinen kova rasitus, joka alkupuolelta Getselius Nuoremman pispanaikaa, mutta Kuningas Kaarle XI:ta viimmeisinä hallitusvuosina, tapahtui Suomelle, oli ne monet sangen hirviät nälkä- ja kuolinvuodet, kun nyt perätysten seurasivat rangaistukseksi sille, enemmäisten hyväin vuotten aikana kansaan levenneelle, ylpeydelle ja ylellisyydelle. Vuonna 1695 pani halla touot, ja v. 1696 kylmi kaikki selväksi. Kun seuraavanaki vuonna 1697 kylvämättä jääneitten peltojen ja kylmänki kautta tuli nälkävuosi, niin nousi surkeus rahvaassa jos jonnekki. Petäjäis-, olki- ja vehkaleipä tuli yleensä syötäväksi. Hevoisia, koiria ja eläinten raatoja nielivät nälästyneet ihmiset hyvinä herkkuinaan. Vaan senlaisesta luonnottomasta ruuasta seurasi kivuloisuus; ihmiset vaelsivat hahmojen kaltaisina ja alkoivat kuolla tukulta. Kuolleitten luku oli monta kertaa suurempi, kun syntyneitten. Mikkelistä v. 1696 Juhannukseen seuraavana vuonna, oli yksinään Turun hiippakunnasta kuollut yli 60,000 hekeä. Nälkää pakoon muutti paljo rahvasta vieraisiin maihin elämään. Suuri osa maita jäi sillä tavalla autiaksi; ainoastaan Uusmaan ja Hämeenlinnan lääneissä luettiin ei vähempätä kun 857 senlaista autiataloa. Kaarle XI:ta koki kyllä kiitettävällä toimella tätä Suomen kurjuutta auttaa, vaan mitä ne vähät avut koko maalle tehoitsivat. Mainittu valtakunnallensa hyväntekeväinen ja elämälleenki ylistettävä Kuningas kuoli v. 1697, paraaltaan kun tämä onnettomuus maata painoi, jättäin hallituksen Neuvoille (Raatille) ja pojallensa Kaarlelle.