Brovalliuksen aikana tapahtui muutos hallituksessa. Fredrikki I kuoli v. 1751 ja se ennen jo jälkeenseuraajaksi katsottu Adolphi Fredrikki (Holsteinistä) nousi hallitsemaan. Vähän hänellä itsellänsä sanomista ollen, riitelivät hänen aikana ennen mainitut seuruukset keskenänsä, ja Riikinkokouksia oli tiheästi. Hattuseuruus oli vähän päässyt vallalle, kun heti tuli sota, Pommerin sodaksi kutsuttu, jota ei täydellä todella käyty ja joka päätyi v. 1762, viisi vuotta kestettyänsä. Sen perästä oli Myssyseuruus päälläpäin, ja oliki niin melkeen koko tämän Kuninkaan hallitusajan. Adolphi Fredrikki oli v. 1752 matkannut Suomen läpi ja siitä kulustansa antanut Neuvoille kertomisen ynnä parannettavain puutetten osotuksen. Ehkä se Ruotsin valtakunnassa tapahtunut rahanseikan sekannus oli Suomellenki suureksi tapoksi, niin laitettiin toiselta puolen katsoin, tällä ajalla ainaki parannuksia maan sisämäiseksi eduksi. Suomeen tuotiin väri- ja lääkkikasvuja istutettavaksi, kaupunkein kauppaoikeuksia levitettiin, ja uutten fapriikein eli tehtaitten nousemista toimitettiin. Kuningas Adolphi Fredrikki kuoli v. 1771.

Gustavi III:nen kautta, joka heti isänsä perästä otti kruunun, tulee se aika päätymään, kun on vuotten 1720 ja 1772 välillä, kutsuttu Vapausajaksi ja merkitty Kuningasten aivan vähän vallan ynnä siitä seuraavan sisämäisen hämmennyksen kautta. Viimmeiseksi mainittuna vuonna vaikutti Gustavi sen muutoksen, joka pelasti Ruotsin valtakunnan monivallan riidoista, antoi jällensä Kuninkaalle oikean mahtinsa ja tuotti laillisen hallitusmuodon. Tämän Kuninkaan ensimmäiset vuodet olivat Suomelle, niinkuin Ruotsillenki, siunatut hyvällä sovulla ja menestyksellä. Gustavi kävi v. 1775 ensimäisen kerran meidän maassa ja teki monta laitosta, joista paljon hyvää on seurannut. Ennen oli hän jo jakanut Suomen 6:teen lääniin ja määrännyt Maanherrain asuntopaikat lääneinsä keskeen. Nyt alettiin suurella innolla toimittaa maantilusten jakamista ison jaon kautta. Vaasaan laitettiin Hovi-Oikeus, joka 28 p. Kesäkuuta v. 1776 tuli Tukhulmissa vihityksi. Kihlakuntain rajat tulivat tarkemmin käydyiksi, Tuomarein alustoita jaettiin pienemmiksi, teitä tehtiin uudesta, ja koskenperkkaukset saivat alkunsa. Uusia kaupunkeja perustettiin: Kuopio v. 1779, Tamperi 1779, ynnä Kasköö 1785; ja Hämeenlinna tuli v. 1788 soveliaammalle ja raittiimmalle paikalle muutetuksi. Kauppa alkoi kukoistaa, ja sota Englannin ja Pohjas-Amerikassa olevain uutisasuntojensa välillä, oli Suomen laivankulkua erinomaisesti kartuttava isojen vuokratavarain kulettamisella ja korkealla tervan ynnä kaikenlaisten laivantarpeitten hinnalla. — Tämä oli parempi ja rauhaisempi puoli Gustavi III:nen hallituksesta. Mutta sen loppupuolella nousi maakunnassa suuri epätytyväisyys moneen Kuninkaan toimeen, ja oliki tähän usein hänen itsensä syytä, ehkä ne laittomaan vapauteen harjautuneet ylimykset myös toiselta puolen hakivat syitä vihaansa ja uppiniskaisuuteensa häntä vasten. Tämä viha puheksi kapinaan siinä sodassa, jonka Gustavi v. 1788 nosti Venäjätä vasten. Mainittu valta, — jossa, Keisarinnan Eliisabethin v. 1762 kuoltua ja Pietari III:nen muutamia kuukausi hallittua, uusi Keisarinna Kathariina II:nen oli saanut kruunun, — sattui silloin olemaan sodassa Turkin kanssa ja kaikki hänen sotalaumat siellä etelässä. Sentähden toivoiki Gustavi nyt saada tämän naapurinsa kukistetuksi ja ne maat, kun se oli ennen Ruotsilta voittanut, jällenotetuksi. Hänen sotajoukko kävi rajan yli, ja pienempiä tappeloita tapahtui. Meritappelosta Huoglannin tykönä, 17 p. Heinäkuuta, ei seurannut mitään. Itäpuolella Haminata nousivat Ruotsalaiset maalle, ja sen kaupungin piti kaikilta puolin tulla piiritetyksi, kun joukko upseerejä ja sotamiehiä äkäysi, eivätkä tahtoneet totella Kuningasta. He sanoivat sotaa vasten riikin lakeja alotetuksi. Tällä kovakorvaisuudella oli siinä perustuksensa, että ne ylimykset, kun 1772-vuoden hallitusmuodon muutoksen kautta olivat menettäneet valtansa, nyt olivat vahvistuneet ja vannouneet kapinaliittoon, joka Anjalan liittouksen nimellä on tuttu. Kun Kuningas oli tästä tiedon saanut, käski hän armeiansa marssia takasin ja lopetti sen vuoden sotimiset; mutta mainitun liittouksen päämiehet tulivat kovan rangaistuksen kärsimään. Seuraavana vuonna tapahtui vähempiä metelejä, vaihettelevaisella onnella. Ruotsalaiset saivat voiton Parkkumäen tykönä; vaan heidän luotolaivasto tuli Ruotsinsalmen luona lyödyksi. Mutta vuoden 1790 sotaan varustausi Gustavi III:mas kaikista voimistansa. Varain keväistä alkoivat nyt metelit, vaan ei tullut mitään päättävätä toimeen kummankaan puolen, vaikka suurella vihastuksella sodittiin. Ruotsalaiset saivat voiton Valkialan tykönä; vaan Savitaipaleen ja Anjalan luona ajoi vihollinen heidät peräytymään. Sillä aikaa oli Kuningas itse suurella laivastollansa tullut Viipurin lahteen ja vihollinen salvannut hänen sinne niin pahasti, että hän ainoastaan suuren tapon kanssa pääsi lyömään itsensä sieltä läpi ja pois. Sitä vastoin sai hän heti perästä suuren ja painavan voiton meritappelussa Ruotsinsalmen tykönä. Se voitto vaikutti, että rauha, 14 p. Elokuuta, lyötettiin Värrölän ( Niin kutsutaan tätä paikkaa kylän keskuudessa. Kirjoissa tule se Verelän nimellä esiin.) kylässä, jossa kaikki päätettiin samalla asemella pysymään, kun ennen sotaaki. Ei ollut Suomella ollut pahasti rasitusta tästä sodasta, vaan sen siaan suuria rahasummia tullut liikkeelle maassa, ja kaikki saaneet kalunsa korkeaan hintaan menemään. Ainoastaan muutamat sotaa seuraavat taudit olivat tappaneet ihmisiä, ja väestötä maasta vähentäneet. — Tämän sodan aikana oli Kuningas Gustavi 1789:vuoden Riikinkokouksessa kaikenlaisilla keinoilla pakoittanut kansaa suostumaan siihen niin kutsuttuun Yhdistys ja Vakuutuskirjaan, joka tuotti Kuninkaalle yhä suuremman vallan. Riikin Neuvot tulivat myös herkeämään, ja Kuninkaan Korkein Tuomioistuin siaan. Mutta viha Kuningasta vasten kiihtyi tämän kautta aina enemmin, ja vaikutti, että hän tuli v. 1792 ammutuksi eräältä Ankarströmiltä. Hän oli aikanansa rakastanut paljon kirjallisia taitoja sekä kehoittamalla niitä sytyttänyt.

Suomen läntisellä Seurakunnalla oli Gustavi III:nen aikana, paitsi Kaarle Fredrikki Mennanderia, joka 1775 muutettiin Pääpispaksi Upsalaan (k. 1786), seuraavat kaksi pispaa. Jaakko Haartmanni, syntynyt Tukhulmissa paon aikana, oli yksi. Hän tuli, oltuansa Professorin viroissa Turussa, Mennanderin perästä pispaksi. Kuoli v. 1788, jonka perästä Jaakko Gadoliini, Suomesta syntysin, tuli siihen virkaan, hänki Turun Professorista. Tällä ajalla olivat Suomessa kirjalliset taidot nousemassa, ehkä Usko usein vähenemässä.

Gustavi IV:jäs Adolphi ei ollut vielä täydessä ijässä, kun isä tapettiin. Hänen setä, Herttua Kaarle hoiti riikin asioita siksikun Kuningas v. 1796 itse rupesi hallitsemaan. Gustavi Adolphin ensimmäisinä hallitusvuosina olivat valtakunnan voimat nousemassa, vaikka katovuosiaki silloin tapahtui. Hänen hallitus oli siihen aikaan ei moitittava. Tarkkuudellansa koki hän parannella sen isänsä tuhlauksien kautta velkautuneen Ruotsin riikin varoja. Koskenperkkausta toimitettiin innolla Suomessa. Huoneenhallitus siellä tuli myös nyt paljo karttumaan. Sitä edesauttamaan yhdistyi 1 p. Marraskuuta v. 1797 taitavia miehiä Huoneenhallituksen Seuraan, jonka kautta paljo hyödytystä on isänmaalle tullut. Soita on sen neuvosta ruvettu muuttamaan kasvavimmiksi maiksi, rokonpanon ja potakan kylvön ensimmäinen toimittaminen on sen työtä, ynnä paljo muuta senlaista. Kuningas otti tämän Seuran huostaansa ja vaikutti sen kautta maan hyväksi. Hän kävi useammasti Suomessa, viimmekerran v. 1802 Drotninkinsa kanssa, ja näki ahkeruuden sekä menestyksen yleensä olevan kasvamassa. Mutta syvään juurtunut viha Franskan Keisaria Napuoleonia vasten vei häntä sotiin, joissa Ruotsi tuli verrattomasti tappaamaan. Tämä tuotti myöski sen sodan, joka eroitti koko Suomen maan Ruotsin valtakunnasta. Venäjällä oli Kathariina II:nen v. 1769 kuollut ja Pauli I:mäinen hallinnut vuoteen 1801, kun hänen poika, se erinomainen Aleksanderi I:mäinen, otti Keisarinkruunun vastaan. Tilsitin rauhassa oli Aleksanderi ruvennut ystäväksi Napuoleonin kanssa Englannia vasten. Tästä tuli heti Aleksanderille sota Ruotsin kanssa, jonka Kuningas oli Englannin ystävä, ja, niinkuin jo sanottiin, vihasi Napuoleonia. Tammikuussa v. 1808 karkasivat Venäjän sotalaumat kolmelta paikalta rajan yli Suomeen. Ne nousivat 30,000:teen mieheen. Suomessa ei ollut kun kolmas verta sotijoita, joitten siis täytyi vetäytä taappäin pienten nappailemisten vaiheella. Ei ennen kun Siikajoessa paneusi Suomen armeia oikein vastahakaan, 18 p. Huhtikuuta, ja sai kovan tappelun perästä voiton. Heti jälestä voittivat Suomalaiset myöskin Revonlahdessa. Venäläiset rupesivat nyt vuorostaan pakenemaan, ajetut perästä Suomen armeialta. Sittä tapahtuivat Suomalaisten voitot Pulkkilan, Joensuun, Lapuvan, Kauhajoen, Alavon tykönä, ja Venäläinen pakeni Saarijärveen asti. Savossa pidätettiin se Toivolan lauttapaikassa. Mutta Venäläiset saivat lisää väkeä ja Suomen tappeloissa sekä tautein kautta vähenneen armeian täytyi vetäytä jällensä pohjaiseen päin. Oravaisten kappelissa tapahtui Syyskuussa kova ja verinen tappelu, jossa yö eroitti sotivaiset, vaan Suomalaisten täytyi paeta aina enemmin Pohjaan. Samassa kuussa, 29 p., tapahtui vähäinen sotilakko, jonka kautta maa Himankata, ynnä Koljonvirtaa Iisalmessa, myöten jäi Venäläiselle. Sodan uudelleen alettua saivat Suomalaiset Iisalmessa kunniallisen voiton. Tämä tapahtui Marraskuussa, jossa uudestaan Olkjoen sovinnon kautta sota tuli taukoamaan pariksi kuukaudeksi, ja Suomen armeia jätti koko Oulun läänin sekä asettausi Tornion paikoille. Niin oli nyt Suomi jätettynä, eikä sen sisällä enää tapeltu. Sittä karkasivat Venäläiset talvipakkasella v. 1809 Ahvenanmaalle, ynnä Kurkun yli Uumioon, ja Suomen armeian vähäisten jäännösten täytyi Kaaliksessa antauta viholliselle sekä saivat palata kotiinsa. — Mikä lie tämän sodan aikana ottanut Kuningas Gustavi Adolphilta mielen, kun ei hän lähettänyt apua Suomen armeialle. Ainoastaan Eteläis-Suomeen tuli Ruotsalaisia, jotk'eivät ainakaan tehneet paljo mitään. Tämän sodan aikana oli Danmarkkikin yltynyt Ruotsin viholliseksi, josta vaara yhä suureni. Valtakunnan suurimmassa hädässä ei auttanut muu keino, kun että Ruotsalaiset, Maaliskuussa v. 1809, ottivat mielettömän Kuninkaansa vankeuteen ja nostivat Kaarle XIII:ta hallitusistuimelle. Tämä muutos oli tapahtunut pari viikkoa ennen kun Suomalaiset Kaaliksessa antausivat. Uusi Kuningas tahtoi vielä sodalla parantaa riikinsä ahdistettua tilaa, vaan ei auttanut mikään, ja hänen piti suostua Haminan rauhaan, se 17:ta Syyskuuta v. 1809. Siinä täytyi Ruotsin antaa Venäjälle koko Suomen, Ahvenanmaan ja Tornion, niin että Muonio- ja Torniojoet tulivat rajaksi. Tässä päätyvät nyt monisatavuotiset sodat Suomen omistamisesta. Ei kauan jälestä sai Ruotsi myöskin rauhan Franskan ja Danmarkin kanssa.

Joko nyt taas silmäämme, kutka tällä ajalla olivat Suomen Kirkkoa hallinneet. Jaakko Gadoliini oli ensistä pispana Turussa vuoteen 1802, jolloin hän kuoli ja Jaakko Tengströmi hänen perästä tuli siihen virkaan. Tämä erinomaisilla luonnon ja tiedon lahjoilla koristettu mies oli syntynyt Kokkolassa Pohjanmaalla. Ennenkun tuli pispaksi, oli hän ollut Jumaluusopin Professorina Turussa. Tällä ajalla kukoisti tiedon tutkinto Suomen Korkiopistossa. Gadoliini ja Tengströmi olivat siltä kohdalta kehuttavat, jälkimmäinen historiallisten ja muittenki kirjoitustensa vuoksi. Mutta paitsi näitä löytyi monta muutaki korkeassa arvossa pidettävätä miestä. Niistä nimitämmä ainoastaan Professorit Porthaanin ja Kaloniuksen, joitten kuuluisat nimet ovat ulkomaallaki kaikkuneet. Porvon hiippakunnassa, (josta Viipurin puoli Ison Vihan perästä oli tullut jäämään Venäjän alle,) oli Johani Getselius Pojanpoika kuollut v. 1733 ja hänen perästä Danieli Juslenius, joka on kirjoittanut Suomalaisen Sanakirjan, tullut pispaksi. Hän pakeni sodanaikana v. 1742 Ruotsiin ja jäi sinne. Sittä seurasivat Johani Nylanderi (k. 1761), Gabrieli Fortelius (k. 1788), Paavali Krogius (k. 1792) ynnä Sakharias Cygnääus Vanhempi, joka kuoli 1809 ja sai Maunus Jaakko Alopääuksen jälkeenseuraajaksensa. Mainitut miehet vaikuttivat, kukin taitojaan myöten, hiippakuntansa hyväksi.

V.

Neljäs Aikakausi.

Suomi Venäjän vallan alla.

Tässä sanomma sydämellisen jäähyvästin Ruotsille, jonka kanssa Suomi oli 650 vuotta, moninaisten vaihetten alla, kulkenut käsi kädessä, ja jonka kautta Kristinusko ynnä siitä seuraavat edut ja laitokset olivat tulleet meidän osaksi. Nyt on tästälähin uusi tie meiltä astuttavana, uuden kumppalin parissa. Venäjän kanssa yhdistyttyämme ovat rauha, rikkaus ja kaikenlaiset hyvät laitokset jo moninaisesti näyttäneet, että tästä uudesta tilastamme on kaikkea menestystä vastakin toivottavana, jos vaan itse tahdomma onellisina pysyä.[22] —

Venäläisten v. 1808 karattua Suomeen, säästivät he nähtävästi tätä maatamme, maksoivat kaikki tarvittavansa rahalla ja antoivat kaikki asiat käydä entistä uraansa. Ainoastaan niillä paikoin, jossa asukkaat olivat kapinoineet heitä vasten, tuli maa kovaa kuritusta kärsimään. Kun mainitun vuoden lopulla Suomen armeia oli jo paennut maastansa Ruotsiin, ja Keisari Aleksanderi jo ennen, (julistuksen kautta 5:tenä p. Kesäkuussa,) oli tietäantanut Suomen Pääruhtinaskunnan muuttumattomasti tulleen Venäjän vallan kanssa yhdistetyksi, niin kutsui hän neljästä Suomen Säädystä, (nimittäin Vapasukuisten, Pappein, Porvarein, ja Talonpoikain,) miehiä Herrainpäiville Porvoon maan asioista keskustelemaan. Tämä kokous piti 22 p. Maaliskuuta v. 1809 tapahtuman. Säädyt tulivat, ja 25:tena päivänä alkoivat Herrainpäivät, joka oli sama päivä, jona Suomen armeia Kaaliksessa antausi. Heti alussa antoi Keisari, joka itse oli tullut Porvoon, Säädyille kirjallisen vakuutuksen näillä sanoilla: "Että sittäkun Me, Esikatsannon suomisesta, olemme ottaneet Suomen Pääruhtinaskunnan haltuumme, niin olemme Me tämän kautta tahtoneet vakuuttaa ja vahvistaa maan Uskon ja perustuslait ynnä ne edut ja oikeukset kun kullakin Säädyllä nimitetyssä Pääruhtinaskunnassa erittäin, niinkuin myös kaikilla sen asukkailla ylimalkaa, yläisemmillä kun alhaisemmilla, tähänasti, Konstitutiuonia myöten, on ollut: Luvaten pitää kaikki nämät edut ja säännöt muuttumattomina ja täydessä voimassaan." Tämä vakuutus annettiin jo se 27 mainitussa kuussa, ja kahden päivän perästä tunnustivat Säädyt, jokaiselta erittäin uudistetun uskollisuuden valan kautta, Venäjän Keisarin korkeimmaksi Pääksensä, Valtiaksensa ja Pääruhtinaaksensa. Keisari lähti heti Turkuun, antain Säätyjen sillä aikaa keskustella neljästä häneltä eteenpannusta asiasta: 1:ksi Maan sotamiehistön laitoksesta; 2:ksi Selvemmästä Kruunun maksettavain ylöskannosta; 3:ksi Suomen myntti- ja rahaseikan selvittämisestä; 4:ksi käski Keisari heidän tutkistella siitä häneltä, Hallitus-Seuran (Regerings Conselj) nimellä, Suomen Päähallitukseksi määrätystä laitoksesta. Näistä ynnä moniaista muistaki asioista keskustelivat Säädyt, ja 19:ta p. Kesäkuuta päätti Keisari, joka nyt oli taas paikalla, Herrainpäivät. Vähän sen perästä vahvisti hän melkeen kaikki päätökset, kun Säädyt olivat hänelle eteenpanneet. Asukkaat vapautettiin, erityistä maksoa vasten rahassa ja jyvissä, 50:ksi vuodeksi täyden armeiansa ylöspanemisesta: kaikki entiset verot tulivat pidettäväksi muinaisessa laskussansa, ja Keisari oli sanonut ei tahtovansa erityistä voittoa ottaa Suomen yhteisistä tuloista: Pankko, Säätyjen edesvastauksen ja hoidon alla, piti laitettaman j.n.e. Syyskuussa tapahtui Haminan rauha, jossa Ruotsi antoi Suomen Venäjälle ja niinmuodoin vahvisti sen, mikä Suomalaisilta itsiltään, jo sodan alussa valalla ja nyt viimesi Herrainpäivillä, oli tullut tehdyksi.