Tätä olin salaa toivonutkin, ja menimme siis sisälle.
Anna kertoi Ellille, että olin mennä uudelleen Muhokselle ilman Järvimaassa käymättä. Elli ei tuosta näyttänyt mitään piittaavan. Entinen avomielisyys oli hänestä kokonaan kadonnut ja hän oli mielestäni niin peräti muuttunut. Sydäntäni kirventeli katkerasti. Kauvan en sentähden Järvimaassa viihtynyt, vaan menin miesten luo uudismaalle.
Siellä istuivat Leena ja Kölliskö Raamattu keskellä ojan reunalla. Kölliskö käänteli Raamatun lehtiä ja luki hänelle lupauksen toisensa perästä ja selitti hänelle Jumalan armon mittaamattomuutta. Hän kehoitti Leenaa uskaltamaan ja turvaamaan ainoastaan näihin Jumalan lupauksiin, osottaen, että ne paikat lupasivat pelastusta juuri hänen kaltaisilleen syntisille, ja että ei yksikään piirto hänen sanastaan pidä hukkuman. Puoli päivää he näin Raamattua tutkivat.
"Nyt on minulla selvillä", sanoi Leena paluumatkalla, "miten autuaaksi tullaan ihmisiin turvautumatta ja yksin Jumalan armoon luottaen. Mikä ääretön ero on sentähden villiläisten ja nuoren isännän opetuksella. He eivät osanneet muuta kuin tuomita minua, sekä osottaa ripissä kääntymään heidän luoksensa tahi ainaki ottamaan heiltä synnin päästön ja kun ei minun tuntoni voinut tuonlaista ihmisiin turvaantumista hyväksyä, tuomitsivat he vaan minua sitä hirmuisemmin, kuta suuremmaksi näkivät sisällisen hätäni paisuvan.
"Aivan päin vastoin teki nuori isäntä. Kun hän huomasi hengellisen hätäni, ei hän laisinkaan minua tuominnut, ei myöskään sulkenut Jumalaa ihmisiin, vaan osotti yksinkertaisesti, että Jumala ei ole hetkeksikään minua unhottanut, vaan ikävällä ja kaiholla odottanut minun palajamistani Hänen rakkaasen syliinsä. Hän näytti niin suloisilla Raamatun kohdilla minulle, kuinka rakas sentään on taivaallinen Isä, Poikansa Jesuksen tähden, ja että minä juuri tämmöisenä syntisenäki olen Hänelle yhtä rakas kuin Tuhlaaja-poika isällensä. Mikä ääretön lohdutus verrattuna siihen kamalaan tuomioon, jolla villiläiset minua ahdistelivat".
Kun ennen mainitut villiläis-akat saivat tietää Leenan käyneen vasiten Köllisköltä neuvoa saamassa, niin siitäkös he vasta villiin tulivat. He keräysivät oikein joukolla häntä tuomitsemaan.
"Näithän nyt, että ihmisiin sinulla oli turva takanaki, ethän omin neuvoisi syntiäsi anteeksi uskoa jaksanut", he sanoivat.
"Niin, mutta nuori isäntäpä ei neuvonutkaan minua ihmisten, vaan Jumalan luo", sanoi Leena.
"No oletko nyt varma autuudestasi. — Sano, sano, voisitko nyt kuolla varmasti vakuutettuna autuudestasi, sillä niinhän on kirjoitettu, että meidän tulee aina valmiit olla."
"Minä niin toivon," sanoi Leena.