"Niin toivot, mutta Jumalan lasten tulee olla asioissaan varmat, sanopa nyt tässä oikeen Jumalan ja ihmisten edessä, voisitko turvattuna kuolla tuossa tilassa."
"Minä uskon, ettei Jumala minua hyljäisi?"
"Voi rakas Leena, elä luule, että tuollainen luulousko Jumalalle kelpaa, elä luota sellaisiin omavanhurskaisin opettajiin, kuin Tapani, joka toisella silmällään katsoo maailmaan ja toisella taivaasen. Kenelle semmoiset kelpaavat opettamaan vanhurskautta? Muista se, että vielä kerran saat kärsiä pilkkaa ja vaivaa helvetissä."
Tähän suuntaan sitä Leena parkaa suolattiin viikon loppuun asti, kunnes hän joutui yhä syvemmälle epätoivon kuiluun, sillä sen vähäisen lohdutuksen, minkä hän Köllisköltä oli ehtinyt saada, täytyi pian haihtua villiläisten lakkaamattomasta tuomiosta.
Leenan tavallinen lauvantai-illan työ oli pihan lakaseminen ja kun hän sen oli tehnyt, meni hän edellä mainittua pientä ryytimaata lakaisemaan. Hetken päästä saapui kirkkopolkua myöten Kaurismaan Aappo paikalle.
"Onko Jesus sydämessä?" kysyi Aappo Leenalle.
— Tämä ei vastannut mitään.
"No Leena", sanoi Aappo pilkallisesti, "olenhan kuullut nyt sinunki olevan kristittynä, etkö siis uskalla tunnustaa itseäsi siksi?"
"Mutta vastaa sinä minulle", sanoi Kölliskö, joka vähää ennen oli kotia saapunut, nähnyt akkunasta Aapon lähestyvän Leenaa ja arvannut hänen rupeavan häntä ahdistelemaan, josta syystä Kölliskö jo varalta lähti myös paikalle, kädessään 'Ponttopidanin Uskon-Peili', "vastaa minulle, pitääkö äskein kristityn olla ehdottomasti niin luja uskossaan, että hän on valmis joka hetki sitä jokaiselle tunnustamaan?"
"Joka kerran on saanut todistuksen synteinsä anteeksi saamisesta ja niin uskonut, hän kyllä voi milloin ja kenelle hyvänsä tunnustaa itsensä Jumalan lapseksi".