"Vaan jos ei hän vielä olisi todistusta tunnolleen saanutkaan?"
"Silloin on hän uskoton".
"Siis sinä luulet, että armon tunto kuuluu ehdottomasti uskon luontoon ja siis seuraa yhtämatkaa uskon kanssa?"
"Ehdottomasti?"
"Se on erehdys," lausui Kölliskö, avasi edellä mainitun kirjan, luki sen 6 lu'un ja osoitti sen avulla, että Herra sallii muutamain sieluin pysyä niinkuin he olisivat vielä sairaina, vaikka he ovat jo täydellisesti paratut ja että tämä tämmöinen Jumalan kuletus saattaa olla näille terveellinen, koska tällainen tieto parantumisestaan voisi heidät jälleen saada välinpitämättömyyteen ja mielistymään itseensä ja maailmaan. Uskon ihana tunteminen ei siis Raamatun mukaan kuulu vanhurskaaksi tekevän uskon luontoon. "Uskotko sinä tätä Raamatun kanssa yhtäpitävää totuutta?"
"En".
"Millä sinä sen vääräksi näytät?"
"Sinä olet ruvennut uskottomain pappien ja maailman Herrain kanssa raatelemaan Herran seurakuntaa, mutta tiedä se, että raskas on vielä tili sinullaki tehtävänä", sanoi Aappo.
"Minä en raatele ketään, minä Jumalan avulla koetan vaan pitää Jumalan sanan jalkaini kynttilänä ja vaadin, että jokainen antaa sen oikaista itseään, mutta te ette anna tämän sanan itseänne oikaista ja siitä on meillä riita, eikä muusta".
"Me opetamme Jumalan sanan mukaan".