"Laidunvero hävittää karjan ja vilu vie viljan maasta," arveli ukko.
"No, mutta ette suinkaan te voi sitä tyhjäksi tehdä, ettei kurjuuteen ole kansan omaakin syytä."
"Hm. — Ennen kun olivat hyvät ajat, niin silloin juotiin ja tanssattiin," sanoi ukko katkerasti.
Metsäherra rumputti sormillaan pöytään ja tirkisteli palavia kynttilöitä.
"Jos olisi osattu panna viinaan menneet rahat koulun perustamiseen ja juomingeihin uhratut päivät maan parantamiseen, niin ehken olisivat asiat toisin," sanoi hän vihdoin.
"Kai se vähän parempi olisi."
"Mutta ettekö voisi mitenkään saada kansakoulua?"
"Kansakoulua?!" sanoi ukko kauhtuen, "ihmiset ovat kurjuuteen ja nälkään kuolemassa."
"Niin — mutta nälkään ne ovat kuolemassa sen tähden, etteivät ymmärrä ryhtyä niihin elinkeinoihin, jotka tälle ajalle sopivat. Meidän aikaan ei enää saa talonpoikakaan olla kuin kone, joka lakkaamatta tekee sitä, mitä isältään on oppinut, sen täytyy olla ajatteleva ihminen, joka kykenee punnitsemaan, mikä suksi milloinkin parhaiten luistaa."
"Sitä olisi pitänyt osata punnita jo kaksikymmentä vuotta ennen, nyt se on jo myöhäistä, kansa on jo virkavallan käsissä auttamattomissa."