"Jos Heikki olisi tehnyt niinkuin minä, niin ahdisteltaisiin häntä nyt yhtä vähän kuin minuakin," arveli hän lisäksi.
Ukko ei näyttänyt kuulevan, mitä Aappo hänelle sanoi. Seisoi vaan siinä kuin kuvapatsas.
"Olkaa vaan huoleti, kyllä minä pidän huolen, että Heikki ehtii aikanaan pakoon," huusi Aappo ja hyppäsi veneeseen.
Mutta ukko ei vastannut mitään. Seisoi vaan siinä silmät suurina kuin suitsirenkaat. Vihdoin kääntyi hän Aappoon päin, ja näytti aikovan huutaa hänelle jotain. Mutta Aappo liukui veneellään jo niin kaukana, ettei ukko mitään hänelle sanoneeksi saanut. Hän alkoi astua verkalleen kotiaan kohden. Hänen päätänsä kiristi ja sydämessään tunsi hän omituisen pakotuksen.
Tuohon joen mutkaan, lähelle Isonvaltimon suuta olivat Valtimon kyläläiset ottaneet puunsa kiini. Suuri osa oli näistä puista jo talvella myöty tuossa jokisuulla olevalle sahalle.
Siinä istuskelivat nyt miehet jokitörmällä rauhallisesti piippuaan imeskellen ja jaaritellen yhtä ja toista.
"Ketä tuolta soutaa?" sanoi äkkiä joku.
"Niiralainen, metsänvahti ja Seinustan ukko," arveli toinen. Samalla laski vene rantaan. Soutajat vetivät veneen maalle ja alkoivat astua miehiä kohden.
"Missä on Heikki?" kysyi ukko valtimolaisilta.