Kaisu hypähti ylös, koppoi kalanipun ja alkoi juosta hipsutella pirttiä kohden.
"Kyllä se tulee, jahka se joutuu,
Jahka se joutuu, jahka se joutuu,
Kyllä se tulee, jahka se joutuu;
Kultani minua hakemaan.
Sitten se vasta rakkaus syttyy,
Rakkaus syttyy, rakkaus syttyy;
Sitten se vasta rakkaus syttyy;
Frallalla tallalla lallallaa."
Niin se Kaisu lauloi siinä juostessaan. Ohut pilvi oli silloin jo verhonnut puoli taivasta.
"Öhhöm," rykäsi vaari, joka tuli pirtistä pihalle ja tähysteli taivaalle.
Heikki hypähti myöskin aitan kynnykseltä ja läheni ukkoa.
"Eipä nyt pakkasesta pelkoa ole," arveli vaari yhä taivaalle tirkistellen.
"Ei ole," vakuutti Heikki, "tuulen henki on etelässä, väre kävi järvellä pohjaseen."
"Eteläänhän tuo kuukin juoksee," arveli ukko ja todella näyttikin kuin kuu olisi oikein aika hamppua tuolla pilven verhon takana etelään kiiruhtanut, — "Ylätuulikin on etelässä," arveli vielä vaari siinä miesten taivahalle tirkistellessä.
Miehet painuivat pirttiin, josta iloinen takkavalkea heille vastahan räiskähteli. Kaisa puuhaili siellä piisin ääressä kalavarrasten kanssa.