Heikki läheni akkunaa ja tiedusteli piialta, että joko saisi vallesmannia tavata.
"Kyllä, herra avaa verannon oven, kun herrasväki on pukeunut," oli vastaus.
Kului sitten vielä tunti, toista, eikä sisältä mitään kuulunut. Pienimmänkin risahduksen kuultuaan pystytti Heikki korvansa ja silmät ne kääntyivät aina katsomaan, että eivätkö jo ovet aukeaisi.
Vihdoin ne aukenivatkin. Heikki hiipi varovasti porstuaan.
Nimismies oli jo ehtinyt mennä porstuasta ja oli juuri tampuurin oven kiini vetämäisillään, kun oven raosta keksi Heikin porstuaan vetäytyvän. Hän työnti jälleen oven puoleksi auki ja kohta olikin kaksi pienoista silmää, punaiset viikset, kaksi leukaa ja suurellainen vatsa Heikillä vastassa. Vallesmanni se oli ja aivan ihka elävänä Heikin edessä siinä.
"Mitä sinulla on asiaa?" kysäsi nimismies. Heikki tarttui lakkiinsa, painautti sitä vähän syvempään ja sanoi: "Takuukirjain todistuksia olisin vaan pyytänyt," ja samalla hän veti paperikäärön esille.
Vallesmanni otti paperit, silmäsi ne läpi, käänsi sitten mahdikkaan vatsansa Heikkiin päin ja sanoi hyvin arvokkaasti:
"Heikki Seinusta, — kuka se on?"
"Minähän se olen."
"No onko sinulla maata?"