"Olen kierrellyt tuolla Oulun puolella, tulin iltapuhteella tuonne Riekkis-Sakarin mökkiin ja olemme siellä ryypänneet muutaman korttelin", sanoi Rytkönen, "mutta eikö sinulla ole ollenkaan, sieltäki se loppui, kun juuri alkuun pääsimme?"
"Taitaahan sitä yksi pään täysi olla", sanoi Eeva, otti kaapista kivipullon ja laski sen pöydälle, "mutta mikä kääry sinulla kainalossa on?"
"Se on Riekkis-Karoliinan kirkkohuivi", sanoi Rytkönen, tarttui ahnaasti pulloon ja otti hyvän siemauksen.
"He! ota sinäki", sanoi hän Eevalle.
"No joko häntä", sanoi Eeva ja kuilasi hänki. — "Vai Riekkis-Karoliinan kirkkohuivi; no, varas varkahan varasti, piru petti perkelehen, — hah hah hah!" nauroivat he yhteen ääneen.
Rytkönen tarttui uudestaan pulloon, otti aika kulauksen ja samoin teki
Eevaki.
"Kas nythän tuota aletaan alkuun päästä", sanoi Rytkönen, "mutta mikä vääkky sinulla tuolla nurkassa nuokkuu?"
"Se on minun velivainajani poika", sanoi Eeva, "tule syömään Antti ja mene sitten uunille nukkumaan."
"Vai olet sinä Anttivainajan poika", sanoi Rytkönen, "mutta tuleekohan sinusta toki isäsi poikaa. Otapas ryyppy, pitäähän noin suuren pojan jo toki opetella… No ota paremmin!… Ryyppää vielä kerran!" kehoitti hän Anttia ja Antti kallisti kolme kertaa pulloa ja otti aina viinaa suuhunsa, vaikka eihän sitä paljon kerralla ottaa saattanut, harjaantumaton kun vielä oli.
"Mutta hitto vieköön!" sanoi Rytkönen, "sinustahan tulee mainio taskuvaras; tuommoiset pienet pehmoset ja luiskeat kätöset; vähän harjaantumista vaan. Nämähän ovat oikein erinomaiset taskuvarkaan kätöset; kas niin, voivat puristua käsiseljän kohdalta yhtä hienoiksi kuin kalvosestaki. Näistähän voi käsiraudatki riistää pois ikäänkuin vanttuut. Kas noin sinun pitää oppia sormesi puristamaan, kun sinä ihmisten taskuihin kätesi pistät. Sormet suorina, muut sormet yhteen puristettuina, etusormi vaan vapaana. Sillä pitää sinun sitten oppia tunnustelemaan, mitä taskussa on ja jos siellä jotain kelpaavaa olemaan sattuisi, niin puristaa se etu- ja keskisormien väliin ja varovasti vetää suikauttaa se pois. Koetahan nyt varastaa tuo kukkaro tuolta minun taskustani… Kas niin… Ei, ei; enemmän varovaisuutta! No koetahan uudelleen… Kas niin… No… Ka johan se on siellä! Hyvä, hyvä! En todellakaan tietänyt milloin hän kukkaron taskusta sieppasi, kuin pääni käänsin. Varsin mainiota! — Mutta muutoinkihan sinulla on ruumis hoikkanen ja notkea kuin käärmeellä. Tuohan voi mahtua vaikka minkälaisesta rei'ästä sisään; huomenna vaan harjotamme vähän siihen suuntaan. — Mutta pahat kantapääthän sinulla ovat. No se ei muuta haittaa, mutta niistä on niin vaikea jalkarautoja pois saada, ne kun ovat tuommoiset pitkät suipokkaat."