Antti keikautti niskojansa, ruikkasi ylpeästi laattialle — kuten hän "ylpeiden talonpoikienki" oli nähnyt tekevän — ja vastasi totisesti: "Aion."
"Mutta, rakas lapsukainen, tuo tuollainen ruikkiminen osoittaa semmoista ylpeyttä etten minä sitä täällä rippikoulussa salli, vaan jos sinä tahdot täällä koulussa olla, niin hylkää pois koko tapa. Mutta sinun lukutaitosi on aivan tuntematon", lisäsi pastori, avasi Virsikirjan ja käski Anttia lukemaan.
Antti tuli pöydän luo, keikautti niskojaan ja ruikkasi.
"No, no! Etpä sinä muistanutkaan. Mutta luehan nyt tuosta", sanoi pastori.
"Ässä ii Siiii", mutta siihen se lukeminen loppuiki. Enempää sitä ei tullut, vaikka pastori kuinka olisi koettanut heruttaa.
"Lapsi rukka, sinä et osaa ollenkaan lukea, menehän nyt tuohon etupenkille istumaan, että minä saan tarkoin sinua silmällä pitää", sanoi pastori.
Antti istui osotetulle paikalle, keikautti niskojaan ja ruikkasi.
Pastori nuhteli nyt ankarammin Anttia ja sanoi, ettei sellainen tottelemattomuus rippikoululapselle sovi ja sanoi toivovansa, ettei koulussa muita niin syvälle langenneita lapsia ole kuin tämä Räisäsriepu.
Sen kuultuaan keikautti Antti entistä ylpeämmin päätään ja ruikkasi.
Pastori kiivastui nyt kokonaan, nuhteli ankarasti Anttia ja määräsi hänet rupeamaan lopuksi seisomaan.