Sen tehtyään alkoi sielunpaimen selittää lapsukaisille Jumalan sanan kalliita totuuksia.
Antti se ruikkasi taasenki, mutta nyt ei pastori enään näkynyt sitä huomaavan.
Hän kohotti silmänsä hartaan näköisesti taivasta kohden, ikään kuin pyytäen voimaa ylhäältä valkeuden Isältä.
Sitten hän johti opetuksensa suoraan seitsemänteen käskyyn.
Pilkkahymy huulillaan kuunteli Antti miten eräs poika pastorin käskystä luki "Ei sinun pidä varastaman".
Mutta se harras sydämellisyys, jolla pastori alkoi selittää tätä kallista Katekismuksen paikkaa, sai Antin yhä kasvavalla uuteliaisuudella kuuntelemaan pastorin selitystä.
Kun pastori kertoi, miten ryövärit Jerikon tiellä ryöstivät, raatelivat ja heittivät puolikuolleena tien viereen makaamaan aivan viattoman miehen, niin puristuivat Antin kädet nyrkkiin ja hänen olisi tehnyt mielensä kappaleiksi musertaa mokomat roistot, jotka noin rääkkäsivät ihan syytöintä ihmistä.
Mutta kun pastori alkoi kertoa Judas Ischariotista ja selitti, miten tämä oli ensin varastanut vaan muutamia lanttia opetuslasten yhteisestä kukkarosta ja miten hänestä sitten kasvoi niin suuri pahantekiä, että möi Jumalan ainoan Pojan hengen ja murhautti siten miehen, joka koko elämässään ei ollut kenellekään tehnyt muuta kuin hyvää, niin silloin johtui Antille mieleen kentiesi ensikerran elämässään oma kohtalonsa ja hän tunsi sydämessään katkeraa katumusta siitä, että oli jo niin paljo pahaa tehnyt. Ja kun pastori kertoi Judaksen tulleen niin koviin vaivoihin kamalasta teostansa, että hän meni pois ja hirtti itsensä, kauhistui Antti tätä niin, että päätti heittää kerrassaan varastelemisen pois.
Hetken päästä nousi pastori istualtaan, lupasi lasten käydä ulkona ja meni itse syvä-mietteisen näköisenä pirtistä.
Piristen hajaantuivat rippikoululapset ympäri kartanoa juosten ja meluten, mutta alakuloisena vetääntyi Räisäspoika tuonne pirtin nurkan taakse.