Mutta omatuntonsa muistutti häntä yhä elävämmin pastorin varoituksista. Hän seisahtui miettimään. Oli kuin joku näkymätöin henki olisi häntä pidättänyt Rytköseen enään yhtymästä.
Selvästi huomasi hän myöskin sen vaaran missä hän näillä tienoin joka hetki oli. Hän otti rahakukkaron taskustaan ja laski tarkkaan rahansa.
Hän huomasi voivansa varastamisella kokoontuneilla rahoillaan ostaa muutamiksi viikoiksi jonkun rehellisenä pidetyn ihmisen suojelusta, kunnes häntä heitettäisiin etsimästä. — Sitten — niin arveli hän — pääsisi hän kenenkään huomaamatta pujahtamaan rajan ylitse Ruotsin puolelle ja alkaa elää muiden ihmisten tavoin. —
Niin se tuumi tuo Antti parka; mutta jo pari kuukautta myöhemmin yltyi hän Oulun markkinoilla uudelleen varastelemaan, vaikka — se täytyy myöntää — hän tänä koko pitkänä aikana ei ollut penninkään vääryyttä tehnyt, ei antautunut Rytkösen eikä muiden rosvojen seuraan.
Mutta markkinoille tultuansa ei hän millään hinnalla voinut vastustaa himoansa kuin niin monta hyvää tilaisuutta ilmestyi ihmisten taskujen tyhjentämiseen.
Mutta pian sai poliisikin hajua Räisäspojan markkinoille saapumisesta.
Eräs Limingan mies, joka tunsi Antin, rupesi poliisin kanssa etsimään häntä.
Pian tapasivatkin he Antin kauppatorilla, mutta Liminkalainen ei ollut kyllin harjaantunut salapoliisin toimessa. Liian varomattomasti alkoi hän pyöriä Räisäspojan kintereillä, jotta tämä huomasi kohta mikä Liminkalaisella oli mielessä.
Ylpeästi keikautti Antti hänelle niskojaan, hypähti kerran, sanoi pilkallisesti: "otapa kiini!" ja nakkasi juoksuun.
"Ottakaa kiini! — Ottakaa kiini!" huusi Liminkalainen ja alkoi juosta hänen perässään.